PELAAJASOPIMUS:

KooKoo on tehnyt Liiga-sopimuksen Roope Tossavaisen kanssa

23.05.2026

KooKoo U20-joukkueessa kovan kauden pelannut Roope Tossavainen nähdään myös ensi kaudella Kouvolassa. 

KooKoon U20-joukkueen varakapteenina päättyneellä kaudella toiminut Roope Tossavainen, 21, on tehnyt Liiga-sopimuksen kaudeksi 2026–2027. Kaudella 2025–2026 Tossavainen taiteili U20 SM-sarjassa runkosarjan 44 ottelussa tehot 19+27=46. Näillä tehopisteillä Tossavainen sijoittui koko sarjan pistepörssissä viidenneksi.

– Roope pelasi vahvan kauden U20-joukkueessa ja kuului sarjan parhaisiin pelaajiin. Hän kävi jo viime kaudella mukana Liiga-joukkueen harjoituksissa ja osoitti siellä erityisesti isoksi vahvuudekseen luistelun. Ensi kaudella Roope saa mahdollisuuden ottaa seuraavan askeleen urallaan ja kilpailla pelipaikasta Liiga-joukkueessa, urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kertoo.

KK-81:n kasvatti on siirtynyt KooKooseen KalPasta ja käynyt sen lisäksi pelaamassa yhden pelin Mestistä IPK:n riveissä. Päättyneellä kaudella hyökkääjä palkittiin U20 SM-sarjan joulukuun parhaaksi pelaajaksi ja valittiin ensimmäiseen tähdistökentälliseen.

– Hienot fiilikset sopimuksesta. Kouvolassa ja KooKoossa on hyvä meininki päällä ja loistavat olosuhteet kehittyä. Tavataan hallilla, iloitsee Tossavainen.

PELAAJASOPIMUKSET KAUDELLE 2026–2027:

Tilanne 23.5.2026.

Maalivahdit
#34 Eetu Randelin, 2028

Puolustajat
#4 Niklas Nykyri, 2027
#6 Joona Riekkinen, 2027
#7 Jiri Pärssinen, 2027 (2028)
#17 Ari Gröndahl, 2027
#39 Kim Nousiainen, 2027
#77 Ville Puhakka, 2027

Hyökkääjät
#10 Santeri Sulku, 2027
#11 Tomas Mazura, 2027
#15 Ossi-Petteri Jaakola, 2028
#20 Samuel Valkeejärvi, 2027
#22 Oskari Luoto, 2027
#24 Veeti Miettinen, 2027
#27 Akseli Mäkinen, 2028
#55 Vilmos Galló, 2027
#58 Manu Mäkelä, 2028
#70 Marcus Davidsson, 2027
#71 Miska Siikonen, 2027
#82 Ville Meskanen, 2027
#88 Robert Rooba, 2027
#XX Roope Tossavainen, 2027