KooKoo nollasi paikallisvastustajansa perjantaina. Avauserässä kolmesti osunut kotijoukkue voitti lopulta lukemin 4–0 (3–0, 0–0, 1–0).
KooKoo palasi voittojen tielle komeasti Kouvolan perjantai-illassa. Rakas vastustaja Mikkelin Jukurit hallitsi peliä hetkittäin, mutta lopulta ottelun paremmuusjärjestyksestä ei ollut epäselvyyttä. Ottelun hahmoja olivat neljä tehopistettä taikonut Arttu Ilomäki, sekä 22 torjunnan nollapelin pitänyt Nick Malik. Keskiviikkona kärsityn tappion jälkeen päävalmentaja Olli Salo peräänkuulutti joukkueelta taisteluilmettä ja työhaalareita. Oranssimustat vastasivat huutoon.
– Meillä oli (ennen peliä) tutkiskelun paikka. Emme ole todellakaan olleet siellä missä meidän pitäisi, ihan jo kamppailupelistä ja heittäytymisestä lähtien. Puhuimme paljon siitä että joukkueena meillä kaikilla on kyllä taitoa, mutta meidän pitää myös todella heittäytyä. Tänään heittäydyimme sitten yhdessä, ja vaikkei tämä edelleenkään ehjä 60 minuuttinen ollut, niin olimme ainakin heti alusta asti valmiita, kommentoi ottelun jälkeisessä MTV:n haastattelussa neljän tehopisteen Arttu Ilomäki.
Ottelun avannut viisiminuuttinen oli tunnustelevaa ja rauhallista peliä. Jos joku katsoja luuli tässä kohtaa saapuneensa seuraamaan tapahtumaköyhää avauserää, niin väärässä oli.
Peli oli vanhennut kuuteen ja puoleen minuuttiin, kun Ben Tardif syötti hienon kiekonhallinnan jälkeen Arttu Ilomäen vapaaksi hyökkäysalueen vasemman aloituspisteen tuntumaan. Ilomäki huomasi Jukuri-vahti Markus Ruusun olleen pahasti maskissa, ja sijoitti kiekon tyylikkäästi aivan oikeaan ylänurkkaan. Tardifin lisäksi syöttöpisteen nappasi Eero Teräväinen.
KooKoo nappasi avausmaalista itselleen huomattavan määrän energiaa, ja otti kenttätapahtumat haltuunsa. Muutaman vaarallisen maalintekopaikan jälkeen Lumon Areenan yleisö hiljentyi hetkeksi, kun Jukuri-hyökkääjä Oskars Batna taklasi oranssimustien Linus Anderssonin ikävän näköisesti päätyseinään. Batna kampitti KooKon ruotsalaishyökkääjää tilanteessa, jonka vuoksi Andersson menetti tasapainonsa. Oranssimustien hyökkääjä loukkasi jalkaansa, ja joutui poistumaan nilkuttaen pukusuojaan.
Batna heitettiin tilanteen seurauksena suihkuhuoneen puolelle, joten KooKoo pääsi sentään viideksi minuutiksi ylivoimalle. Andersson ei palannut enää ottelussa jäälle.
Viiden minuutin ylivoimalla kotijoukkue ei kohdistuslaukauksia tarvinnut, vaan pelikello ehti rullata vain viisi sekuntia ennen punalampun palamista. Ilomäki kairasi aloitusvoiton, kultakypärä Charle-Edouard D’Astous toimitti viivalta ja Radek Koblizek tinttasi irtokiekon verkon perukoille.
Kotijoukkue jatkoi ylivoiman pyörittämissä vailla vaikeuksia maalin jälkeenkin. Parin minuutin pyörityksen jälkeen KooKoon ylivoima keitteli kasaan myös toisen maalin, käyttäen hyväkseen perinteistä reseptiä: muutama syöttö, D’Astous ampui viivalta ja maalivahdin edessä kahden pelaajan maski. Syöttöpisteet nappasivat Koblizek sekä Ilomäki, jolle tehopiste oli jo avauserän kolmas.
Kolme maalia riitti Markus Ruusulle, jonka tilalle Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen vaihtoi nuoren Jami Pasasen. KooKoon ylivoima pyöri loppuun saakka vaarallisesti, mutta lisää erikoistilannemaaleja ei enää nähty.
Myös Jukurit pääsi ylivoimalle kun erää oli jäljellä viisi minuuttia, mutta vieraiden pelistä oli selkeästi paras puhti poissa. KooKoon alivoima selvitti erikoistilanteen ilman suurempia ponnisteluja, joten erätauolle marssittiin KooKoon kolmen maalin johdossa.
Myös päävalmentaja Olli Salo oli tyytyväinen Sumulaaksossa nähtyyn avauserään:
– Tulimme otteluun hienosti, ensimmäisessä erässä olimme hyviä ja saimme sitä kautta ylivoimaakin, jotka ovat tietty aina tärkeitä.
– Ensimmäisessä erässä olimme valmiita laittamaan tarvittavan työmäärän esimerkiksi luisteluun, ja sen se voittaminen vaatii! Työmäärän päälle voimme rakentaa, mutta jos siitä otetaan pois niin se näyttää heti huonommalta.
Toisessa erässä nähtiin huomattavasti taistelevampi vierasjoukkue, joka laittoi KooKoon selkeästi kovempaan testiin kuin avauserässä. Vajaan viiden minuutin pelin jälkeen KooKoo joutuikin alivoimalle, kun Joonas Lehtivuori joutui pysäyttämään kultakypärä Konsta Heleniuksen rangaistavin keinoin. Helenius ja toinen nuori Niko Huuhtanen pelasivatkin hienon poikittaissyöttökuvion, mutta oranssimusta muuri nimeltä Nick Malik venytti patjansa vaarallisen laukauksen eteen. Myös vierasjoukkueen kakkosylivoima pyöritti todella vaarallisen oloisesti, mutta oranssimusta alivoima Malikin torjunnoilla höystettynä selvitti erikoistilanteen.
KooKoo yritti päästä Jukurit peliin mukaan toden teolla, kun heti erän ensimmäisen rangaistuksen päätyttyä kotijoukkue joutui uudelleen alivoimalle. Myös toinen vieraiden pakkopeli oli täynnä vaarallisia tilanteita, mutta sama kaava toistui: Malik otti muutaman tärkeän torjunnan, ja alivoimapelaajat blokkasivat loput laukaukset.
Erän jälkimmäinen puolisko jatkui erikoistilanteiden viitoittamalla tiellä, eli vieraiden hallinnassa. KooKoolla oli muutama vaarallinen maalintekopaikka, mutta oranssimustat eivät onnistuneet viimeistelyssään. Jukurit hallitsi pelitapahtumia selkeästi, ja pääsivät vielä erän lopussa kolmannenkin kerran ylivoimalle. KooKoo selvitti kuitenkin alivoiman samalla kaavalla kuin kaksi aiempaakin. Vierasjoukkue siis hallitsi toisessa erässä kenttätapahtumia jopa selkeästi, mutta erän ehdoton hahmo oli 11 koppia ottanut Nick Malik.
Myös päävalmentaja Salo kiitteli KooKoon veskaria:
– Toinen erä meni jäähyjen merkeissä, joita tulikin meille liikaa. Jukurit pääsi paineistamaan, mutta Malik oli tänään loistava. Hän piti meidät toisessa erässä mukana.
Päätöserään KooKoo sai parhaan mahdollisen alun. Vain kahden minuutin pelin jälkeen ruotsalaishyökkääjä Petter Emanuelsson rynnisti tyylikkäästi läpiajoon, mutta Jukuri-vahti Pasanen torjui kiekon kaukalon kulmaan. Perässä luistellut Ben Tardif havaitsi kuitenkin tilanteessa mahdollisuuden, ja kiirehti irtokiekkoon ampuen sen kaukaa kohti maalia. Pasanen oli vasta liukumassa tolppaan kiinni torjunta-asentoon, kun kiekko jo kopsahtikin jo maalin perukoille. Kakkossyötön osumaan nappasi kukapa muukaan kuin Arttu Ilomäki.
– Pisteet toki miellyttää, etenkin kun tänään ne olivat yhteispelin tuotoksia. Pelasimme joukkueena samalla sivulla, ja joku ilta ne palkinnot aina jollekin tulee kun tehdään yhdessä hommia, kommentoi pistenikkari Ilomäki vaatimattomana.
Maalin jälkeen KooKoo hallitsi ottelua täysin, ja pyöritteli kiekkoa komeasti minuuttikaupalla hyökkäysalueella. Pitkät pyöritysjaksot palkittiin myös ylivoimalla, kun Jukureiden puolustuksella loppui puhti oranssimustien perässä luistellessa. Ylivoimalla ei maaleja nähty, ja Jukurit pelasi todella riskialtista alivoimaa, etenkin karvauspelaamisen osalta. KooKoon huippuvaihe otti epäonnistuneesta erikoistilanteesta pientä osumaa, ja vieraatkin pääsivät peliin hieman mukaan.
Kolmas erä eteni, ja Jukureiden tiimalasista alkoi hiekka loppua kesken. Mikkeliläisten kunniaksi on todettava, että taistelutahto ei missään vaiheessa hiipunut, vaikka KooKoo olikin karannut jo neljän maalin johtoon. Varsinkin viimeisen viiden minuutin aikana keltapaidat hallitsivat ottelutapahtumia, ja esimerkiksi Topias Hynninen pääsi koettamaan kuparisen rikkomista läpiajosta. Maaliin saakka kiekkoa ei kuitenkaan saatu pelattua. Jukurit yritti hanakasti maalintekoa viimeiseen sekuntiin asti, mutta Nick Malik seisoi tolppien välissä päätössummeriin saakka ohittamattomana.
– Kolmas erä oli meiltä suurimmaksi osaksi fiksua sekä kypsää pelaamista. Tärkeät kolme pistettä meille, puolustimme hyvin ja Malik oli loistava. Laitoimme sydämen tänään likoon, ja sitä on tässä pelaajilta kysyttykin, niputti Salo päätöserän pelaamisen.
Seuraavan kerran oranssimustat pelaavat sarjapisteistä tasan viikon päästä, kun Lahden Pelicans saapuu vierailulle Sumulaaksoon.
Jukureiden hyökkäääjä Jarkko Immonen pelasi Kouvolassa uransa 700. Liiga-ottelun. KooKoo onnittelee!
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 8.12.2023 klo 18:30 KooKoo – Pelicans // Osta liput
Pe 15.12.2023 klo 18:30 KooKoo – Kärpät // Osta liput
Ti 26.12.2023 klo 18:30 KooKoo – SaiPa // Osta liput