04.05.2020 09:00
KooKoo-lounas viikolla 19/2020
KooKoo-lounaan saa mukaansa vain noutoannoksena. Ruoka pakataan keittiöhenkilökunnan toimesta asiakkaille valmiiksi ja annokseen sisältyy lämpimän aterian lisäksi salaatti, jälkiruoka ja kahvi.
Lumon Areenan herkullinen KooKoo-lounas tarjolla poikkeuksellisesti noutoannoksina!
KooKoo-lounas viikolla 19
Maittavaa kotiruokaa nyt noutoannoksina! Ravintolan ovet suljetaan koronaviruspandemian leviämisen hillitsemiseksi, mutta lounastarjoilu jatkuu noutoannosten muodossa.
Valittavana on kaksi lämminruokavaihtoehtoa ja oman valinnan mukaan lohkoperunat, riisi tai perunamuusi. Lisäksi annoksiin kuuluu aina salaatti sekä jälkiruoka ja kahvi. Yhden aterian hinta on 7,50 euroa.
Annokset pakataan KooKoo-lounaan henkilökunnan toimesta, eli asiakkaat eivät ole kontaktissa toisiinsa. Samasta syystä KooKoo-lounaalla ja KooKoon toimistolla ei käsitellä lainkaan käteistä rahaa, vaan ainoastaan lounasseteleitä ja maksukortteja. Pankkikorttimaksuissa suositellaan lähimaksua.
Lounaan saa mukaan myös omiin astioihin.
Maanantai 4.5.
- Jauhelihapihvit (L, G)
- Hedelmäinen currybroileri (L, G)
Tiistai 5.5.
- Porsaanleike (L, G)
- Kaalilaatikko (L, G)
Keskiviikko 6.5.
- Makkarakastike (L)
- Jauhelihamureke (L, G)
Torstai 7.5.
- Lasagne (L)
- Pyttipannu (L, G)
Perjantai 8.5.
- Palapaisti (L, G)
- Broilerin leike (L, G)
Lisäksi joka päivä:
- Broilerisalaatti 6,00 €
- Makkaraperunat 5,50 €
L = Laktoositon VL = Vähälaktoosinen G = Gluteeniton (samoissa keittiötiloissa käsitellään gluteenia)
Muissa ruoka-aineallergioissa tai erityisruokavalioissa otathan yhteyttä keittiöhenkilökuntaan.
Herkullista kotiruokaa noutoannoksina.
Paikka: Lumon Areenan Orpe-klubi (Topinkuja 1, 45100 Kouvola, 4. krs., käynti A-alaovesta)
Aika: Arkisin klo 10.30-13.00
Hinta: 7,50 €