KooKoo LIVE! tulee taas: Apulanta Lumon Areenalle!

11.4.2019

11.04.2019 10:00

KooKoo LIVE! tulee taas: Apulanta Lumon Areenalle!



Apulanta

Musiikkitapahtuma KooKoo LIVE! järjestetään marraskuussa jo kolmannen kerran.

Kolmatta kertaa järjestettävä KooKoo LIVE! -musiikkifestivaali tuo jälleen maan ykkösartisti Kouvolan Lumon Areenalle.

KooKoo LIVE!:n lavalla nähdään perjantaina 8. marraskuuta Jannika B, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä illan huipentava Apulanta!

– Kaksi edellistä KooKoo LIVE!:ä ovat onnistuneet erinomaisesti. Viime vuoden tapahtuman asiakaspalautteet olivat järjestäen positiivisia, joten lähtökohdat kolmanteen tapahtumaan ovat hyvät, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa sanoo.

KooKoo LIVE!:n lipunmyynti alkaa Ticketmasterin kanavissa ja KooKoon toimistolla perjantaina 12. huhtikuuta kello 10. Tapahtumaan on tällä kertaa K18-ikäraja.

Pääsylippuja myydään sekä permannolle että istumakatsomoihin. Istumakatsomoiden lipuilla ei ole pääsyä permannolle.

Permantolippujen hinta on ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta ostettuna 44 euroa ja tapahtumapäivänä ovelta 49 euroa. Istumakatsomolippujen hinta on Ticketmasterin verkkokaupasta 39 euroa ja tapahtumapäivänä ovelta 49 euroa.

KooKoon kausikorttilaiset saavat jälleen etuja myös KooKoo LIVE!:stä. Kausikorttilaisille myydään pääsylippuja KooKoon toimistolta erikoishinnoin: permantolippu 39 euroa ja istumakatsomolippu 34 euroa.

VIP-lippu yläkerran Orpe-klubille kustantaa 89 euroa (+alv.) ja alakerran VMP-klubille 69 euroa (+alv.). Klubilippuihin sisältyy permantopääsylippu, pääsy VIP-klubille sekä ruokailu klubilla.

– Permanto- ja VIP-liput myytiin viime vuonna hyvissä ajoin loppuun. Tilojen kapasiteetti on rajallinen, joten etenkään niiden kanssa ei kannata jäädä aikailemaan, toimitusjohtaja Välimaa vinkkaa.

Aitio 12 hengelle KooKoo LIVE! -tapahtumaan maksaa 1250 euroa (+alv) ja aitio 24 hengelle 2500 euroa (+alv). Hinta sisältää aitiovuokran sekä konserttiliput koko seurueelle. Ruoka- ja juomatarjoilu laskutetaan erikseen.

KooKoo LIVE! (K18) pe 8.11.2019

Klo 18.30 Ovet avataan
Klo 20.00 Jannika B
Klo 22.00 Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani
Klo 00.00 Apulanta
Klo 01.30 Valomerkki

*Alustava ohjelma. KooKoo pidättää oikeudet muutoksiin.

LIPUT

Kausikortilla*

Ennakkoon verkkokaupasta

Ovelta / toimistolta

Permantolippu (k18)

39 €

44 €

49 €

Istumapaikkalippu (k18)

34 €

39 €

49 €

*Kausikorttihinta KooKoon kausikorttilaisille KooKoon toimistolta tai ovimyynnistä.

VIP-lippu (sis. ruokailun) Orpe-klubille 89 euroa (+alv.)
VIP-lippu (sis. ruokailun) VMP-klubille 69 euroa (+alv.)

Aitiot

Aitio 12 hengelle 1250 euroa (+alv.)
Aitio 24 hengelle 2500 euroa (+alv.)

Aitiot ja VIP-liput: Ota yhteyttä KooKoon myyntiin.

*Liput tulevat myyntiin perjantaina 12.4. klo 10.00.




Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani



Jannika B