KooKoo jatkoi puolivälieräsarjaansa Pelicansia vastaan kotiareenallaan Lumon Areenalla, kun joukkueet kohtasivat viidennessä ottelussa. Ottelu päättyi KooKoon 4–1 -voittoon (2–0, 0–0, 2–1). Samalla ottelusarja ratkesi KooKoolle voitoin 4–1 ja joukkue jatkaa välieriin.
Ottelu lähti vauhdikkaasti liikkeelle, kun toisessa vaihdossa KooKoon Joonas Oden pääsi yksin läpi, mutta kiekko karkasi ratkaisevalla hetkellä miehen lavasta ja tilanne kariutui.
Kotijoukkue pääsi pelaamaan illan ensimmäistä ylivoimaansa ajassa 4.48. Pelicansin Johannes Johannesen sai kahden minuutin rangaistukseen estämisestä. KooKoo käytti tilaisuutensa heti hyödykseen Jimi Suomen onnistuessa maalinteossa ylivoimalla. Marcus Davidsson syötti kiekon maalin eteen Suomelle, joka ohjasi kiekon tyylikkäästi sisään ajassa 6.12. Toinen syöttöpiste maaliin kirjattiin Kim Nousiaiselle.
KooKoo siirtyi erän puolivälin jälkeen jo 2–0 -johtoon. Ville Puhakka laukoi viivalta ja kiekko meni maaliin, kun maskin takana ollut Pelicansin maalivahti Patrik Bartošák ei voinut maalille mitään. Vilmos Galló ja Suomi saivat syöttöpisteet.
Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin KooKoon 2–0 -johdossa. KooKoon maalivahdille Eetu Randelinille kertyi avauserässä seitsemän ja ”Bartolle” viisi koppia.
KooKoolla oli toisessa erässä oiva tilaisuus karata kolmen maalin johtoon. Erän alussa Otto Paajanen pääsi hyvän haastonsa päätteeksi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta yritys suuntautui ohi maalin.
Seuraava huippupaikka avautui 27 minuutin paikkeilla, kun Davidsson karkasi Vilmos Gallón syötöstä läpiajoon. Bartošák venyi kuitenkin tärkeään torjuntaan ja piti Pelicansin mukana pelissä.
KooKoo hallitsi ja sai muutamia pidempiä hyökkäyspään pyörityksiä, mutta Pelicans selvitti tilanteet. Molemmilla joukkueilla oli erässä paikkansa tehdä lisäosumia, mutta maaleja ei kuitenkaan nähty.
Pelicans onnistui kaventamaan pelin kolmannessa erässä, kun viivaheitto kimposi hieman onnekkaastikin maaliin ajassa 45.52. Maali merkattiin Niklas Virtaselle ja Brett Stapley ja Mikko Kousa saivat syöttöpisteet.
KooKoo siirtyi 3–1 -johtoon Davidssonin osumalla. KooKoo pääsi 3–2 -hyökkäykseen, josta Galló ampui maalia kohti. Tämän jälkeen kiekko kimposi ”Barton” torjunnasta Davidssonille, joka iski irtokiekon verkkoon ajassa 48.39.
KooKoo iski vielä ottelun lopussa Odenin toimesta tyhjään maaliin ja lukemat 4–1:een. Syöttöpisteen sai Robert Rooba.
KooKoo pääsi otteluvoitoin 4–1 ansaitusti Liigan neljän parhaan joukkoon eli välieriin. Tämä tapahtui nyt toisen kerran KooKoon historian aikana.
KooKoon tuleva vastus ja välierien pelipäivät selviävät myöhemmin. Välierien lipunmyynnistä KooKoo myös tiedottaa erikseen.
PUOLIVÄLIERÄT:
La 28.3. klo 17.00 KooKoo – Pelicans 0–1
Ma 30.3. klo 18.30 Pelicans – KooKoo 0–5
To 2.4. klo 18.30 KooKoo – Pelicans 4–1
La 4.4. klo 17.00 Pelicans – KooKoo 1–5
Ti 7.4. klo 18.30 KooKoo – Pelicans 4–1
Otteluvoitot 4–1.
Puolivälierät pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä, eli neljällä voitolla mennään jatkoon.