24.02.2023 22:15
KooKoo kellisti HIFK:n maalirikkaassa ottelussa
Lumon Areenan perjantai-illassa nähtiin vaihteikas ja maalirikas ottelu, joka lopulta kääntyi KooKoon maistuvaan 5–4 jatkoaikavoittoon.(2–2, 1–1, 1–1, 1–0)
Perjantai-iltana Lumon Areenalle saapuneelle kiekkoyleisölle tarjoiltiin runsasmaalinen ja vauhdikas ottelu, josta ei tapahtumia puuttunut. Isäntäjoukkue aloitti erän terävästi ja ensimmäisten parin minuutin aikana oranssimustat kokeilivat IFK-maalia vartioineen Niilo Halosen virettä. Halonen oli kuitenkin ottelun alkuun hereillä ja piti maalinsa vielä visusti puhtaana.
KooKoon vauhdikas alku kuitenkin tyrehtyi kuuden minuutin kohdalla, kun ensin Oskari Manninen komennettiin istumaan kiinnipitämisestä. Mannisen jäähyn oranssimustat vielä kestivät, mutta lähes välittömästi tämän jälkeen Charle-Edouard D´Astous huitoi KooKoon uudestaan alivoimalle.
D´Astous´n jäähyn aikana KooKoo joutui antautumaan ensimmäistä kertaa, kun helsinkiläisten ylivoima sahasi kiekon Otso Rantakarille, joka painoi kiekon suoraan syötöstä ohi KooKoo-vahti Nick Malikin. KooKoo päätti kuitenkin haastaa tilanteen maalivahdin häirintänä. Pitkän mietinnän jälkeen tuomaristo päätti hyväksyä maalin ja hylätyn haaston seurauksena KooKoolle tuomittiin kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä. Haaston jälkeistä ylivoimaa ei ehtinyt kulua kuin 14 sekuntia, kun kiekko löytyi toistamiseen KooKoon verkosta. Tällä kertaa asialla oli maalin edestä kiekon rusikoinut Iiro Pakarinen.
Erän loppupuolella KooKoo kuitenkin käänsi pelin vielä tasohin alle kahdessa minuutissa. Ensin aloitusvoiton jälkeen Oskari Manninen toimitti kiekon maalille ja Olli Korhonen onnistui ohjaamaan kiekon IFK:n verkkoon. Tasoitus nähtiin heti perään, kun KooKoon illan toisen ylivoiman aikana Kalle Loponen ja Teemu Rautianen petasivat Joose Antoselle tontin, josta Antonen latasi suoraan syötöstä kiekon stadilaisten maalin perukoille. Oranssimustien salamamaalien myötä erätauolle siirryttiin 2–2-tasatilanteessa.
Toisessa erässä mentiin tiukasti rinta rinnan aina erän puoliväliin saakka. Ajassa 27.21 Christian Kasastul komennettiin jäähylle poikittaisesta mailasta ja KooKoo pääsi hakemaan illan toista ylivoimaosumaa. IFK onnistui kuitenkin värkkäämään itsensä johtoasemaan alivoimalla, kun maaliltaan ulos tullut Malik syötti kiekon epäonnisesti karvaamaan tulleelle Pakariselle, jolla oli helppo työ siirtää kiekko tyhjillään olleeseen KooKoo-maaliin.
KooKoo kuitenkin kuittasi tilanteen nopeasti vielä saman ylivoiman aikana. Tyylikkäästi pyörinyt oranssimustien ylivoima pelasi paikan Eero Teräväiselle, jonka räväkkä one-timer painui ohi Halosen. Syötöt maaliin merkittiin Linus Anderssonille sekä Charle-Edouard D´Astous´lle. Teräväisen maalin myötä kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavasti 3–3-tasatilanteesta.
Kolmannessa erän alkuun KooKoolle tarjoiltiin paikat siirtyä ottelussa johtoon, sillä erä päästiin aloittamaan Kevin Royn toisen erän lopussa ottaman kampitusjäähyn seurauksena ylivoimalla. Oranssimustille tarjoiltiin heti perään vielä uusi mahdollisuus, kun Juha Jääskä nappasi kaksi minuuttisen kiinnipitämisestä. Kumpikaan näistä erikoistilainteista ei kuitenkaan tuottanut haluttua tulosta, joten erää jatkettiin tasatilanteesta.
Tasatilanteessa jatkettiin aina erän puoleen väliin asti, kunnes oli KooKoon vuoro siirtyä ensimmäistä kertaa ottelussa johtoasemaan. Oman siniviivan tuntumassa kiekon riistänyt Linus Andersson polkaisi vauhtiin ja päätti hyökkäyksen räväkästi lähteneeseen rannelaukaukseen, joka upposi vastuttamattomasti aivan maalin vasempaan yläkulmaan. Syötöt johto-osumaan maalin tehneelle Teräväiselle sekä Juho Rautaselle.
KooKoon johto ei kuitenkaan kestänyt ottelun loppuun asti, sillä vimmatun takaa-ajon aloittanut stadilaisnippu pakotti pelin vielä tasoihin ajassa 55.50, kun Juha Jääskän sipaisu upposi Malikin puikoista maaliin. Tasoitusmaalin jälkeen varsinaisella peliajalla ei enempää maaleja nähty ja edessä oli jälleen jatkoaika.
Jatkoajalla ottelun ratkaisu saatiin jo puolentoista minuutin jälkeen, kun Andersson ja D´Astous petasivat paikan Teemu Engbergille, joka pääsi kävelemään keskustaan ja ampui tarkalla rannelaukauksella KooKoon voittomaalin. Engbergin maalilla KooKoolle upea kotivoitto ja äärettömän tärkeät kaksi pistettä taskuun.
KooKoon seuraava ottelu pelataan heti lauantaina 25. helmikuuta, kun Tampereen Ilves isännöi oranssimustia Nokia Areenalla. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 16.00 ja ottelu näytetään suorana Sub tv-kanavalla.
Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!
MAALIT:
1. erä
0–1 YV Otso Rantakari
(Eetu Koivistoinen, Kristian Vesalainen)
0–2 YV Iiro Pakarinen
(Kristian Vesalainen, Victor Berglund)
1–2 Olli Korhonen
(Oskari Manninen, Leevi Aaltonen)
2–2 YV Joose Antonen
(Teemu Rautiainen, Kalle Loponen)
2. erä
2–3 AV Iiro Pakarinen
(Ei syöttäjiä)
3–3 YV Eero Teräväinen
(Linus Andersson, Charle-Edouard D´Astous)
3. erä
4–3 Linus Andersson
(Eero Teräväinen, Juho Rautanen)
4–4 Juha Jääskä
(Iiro Pakarinen, Christian Kasastul)
JA
5–4 Teemu Engberg
(Linus Andersson, Charle-Edouard D´Astous)
TORJUNNAT:
KooKoo Nick Malik 10 + 3 + 8 + 0 = 21
HIFK Niilo Halonen 9 + 5 + 4 + 0 = 18
KOVIN LAUKAUS:
Miska Kukkonen
KooKoo
135,9 km/h
Otso Rantakari
HIFK
153,9 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
Linus Andersson
KooKoo
36,4 km/h
Eetu Koivistoinen
HIFK
35,3 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
Heikki Liedes
KooKoo
5072 m
Eetu Koivistoinen
HIFK
5332 m