Kuva: Ella Taponen

RAPORTTI:

KooKoo jyräsi voittoon – finaalipaikka katkolla Lappeenrannassa maanantaina

25.04.2026

KooKoo kääri 4–0 -voiton (1–0, 0–0, 3–0) kotiyleisönsä edestä lauantaina Lumon Areenalla 4581 silmäparin edessä.

Ottelu lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja molemmilla oli heti alussa hyviä paikkoja. SaiPan Karri Aholle avautui hyvä paikka kolmen minuutin jälkeen paluukiekosta, mutta KooKoon maalivahti Eetu Randelin oli tilanteessa hyvin hereillä. Heti perään lappeenrantalaisten Henri Nikkanen laukoi kiekon ylärimaan.

KooKoolle aukeni laadukas paikka viiden minuutin jälkeen. Santeri Sulku pääsi kääntämään maalin takaa kiekon maalin eteen, mutta SaiPan maalivahti Kari Piiroinen selvitti tilanteen.

KooKoo sai luotua muutamia pidempiä hyökkäyksiä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Yksi KooKoon pidemmistä hyökkäyspään alueen paineista tuotti myös tulosta ajassa 6.52, kun Kalle Loponen laukoi viivalta ja joukkueen kultakypärä Miska Siikonen ohjasi kiekon näyttävästi kotijoukkueen maaliin. Syöttöpisteen osumaan sai myös Joseph Berger. Loposelle syöttöpiste oli hänen uransa ensimmäinen playoffs-piste.

SaiPalle muodostui seuraava hyvä paikka, kun Patrik Siikanen pääsi erän puolivälissä yksin läpi, mutta kiekko karkasi hyökkääjän lavasta KooKoon kovan takapaineen ansiosta.

KooKoo pääsi vielä erän loppuun kokeilemaan omaa ylivoimaansa, kun Teemu Kivihalme sai kahden minuutin rangaistuksen kiinnipitämisestä. SaiPan alivoima selvitti kuitenkin tilanteen ja lisämaaleja ei erässä enää nähty.

Kokonaisuudessaan erä oli varsin tasainen. Tästä kertovat myös maalivahtien torjunnat, joita Randelinille kertyi seitsemän ja Piiroiselle 12.

Toinen erä lähti heti vauhdikkaasti liikkeelle, kun SaiPan Siikaselle aukeni erinomainen maalipaikka heti ensimmäisessä vaihdossa. Siikanen harhautti tilanteessa jopa maalivahti Randelinkin pihalle, mutta KooKoon puolustus selvitti tilanteen maaliviivalta.

KooKoolle aukeni huippupaikka 23 minuutin paikkeilla. Samuel Valkeejärvi pääsi ampumaan suoraan syötöstä Jimi Suomen loistavan esityön jälkeen, mutta Piiroinen venyi hienosti kiekon eteen.

SaiPa pääsi pelaamaan illan ensimmäistä ylivoimaansa, kun Jiri Pärssinen sai kahden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta ajassa 33.00. KooKoon alivoima selvitti kuitenkin tilanteen ja peli jatkui vähämaalisena. Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty, joten tauolle lähdettiin KooKoon 1–0 -johdossa.

KooKoo meni kolmannessa erässä 2–0 -johtoon ylivoimalla Pärssisen osumalla ajassa 45.08. Pärssinen laukoi viivalta kiekon sisään Siikosen aloitusvoiton jälkeen. Piiroinen oli voimaton, kun edessä oli kahden KooKoon pelaajan hyvä maski. Toinen syöttöpiste osumaan kirjattiin Loposelle.

Kotijoukkue siirtyi ratkaisevan tuntuisesti jo 3-0 karkumatkalle vahvan hyökkäysalueen pyörityksen päätteeksi pelikellon näyttäessä aikaa 53.42. Ari Gröndahl laukoi kiekon viivasta ja paluukiekon maalin edestä iski nuottaan Ossi-Petteri Jaakola. Syöttöpisteen maaliin kirjasi myös Otto Paajanen.

KooKoo puolusti viisikkona todella hienosti eikä antanut SaiPalle enää kolmannessa erässä yhtään siimaa. Kotijoukkue iski vielä lopussa kiekon tyhjään maaliin ja kaunisteli lukemiksi 4–0 Robert Rooban osumalla. Syöttöpisteen kotijoukkueen illan viimeiseen osumaan sai Oskari Luoto ja Gröndahl.

Täten kouvolalaiset nappasivat pelistä ansaitun voiton ja siirtyivät samalla sarjassa johtoon otteluvoitoin 3–2. Finaaleihin pääsemiseen vaaditaan neljä voittoa.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran maanantaina 27.4. Lappeenrannassa. Ottelu alkaa klo 18.30.

VÄLIERÄT:

Pe 17.4. klo 18.30 KooKoo – SaiPa 4–2
La 18.4. klo 17.00 SaiPa – KooKoo 3–5
Ti 21.4. klo 18.30 KooKoo – SaiPa 2–4
Pe 24.4. klo 18.30 SaiPa – KooKoo 3–0
La 25.4. klo 18.30 KooKoo – SaiPa 4–0
Ma 27.4. klo 18.30 SaiPa – KooKoo
Ke 29.4. klo 18.30 KooKoo – SaiPa (tarvittaessa)

Otteluvoitot 3–2.

Osta liput välieriin osoitteesta: kookoo.tmtickets.fi!