Kuva: Kari Koski

RAPORTTI:

KooKoo jatkaa pisteputkessa – tyylikäs 3–0 -kotivoitto Kiekko-Espoosta

05.12.2025

KooKoo ja Kiekko-Espoo kohtasivat perjantaina itsenäisyyspäivän aattoillan ottelussa Lumon Areenalla ja KooKoo jatkoi pisteputkeaan maalein 3–0 (0–0, 1–0, 2–0).

KooKoo aloitti ottelun terävästi. Reilun kolmen minuutin kohdalla kapteeni Otto Paajanen karkasi läpiajoon, mutta Kiekko-Espoon maalivahti Sami Rajaniemi torjui laukauksen räpylällään.

Erän puolivälissä myös Kiekko-Espoo alkoi saada pelistä paremmin kiinni. Reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen vierasjoukkue pääsi kolme vastaan yksi -hyökkäykseen, kun Arttu Tuomaala syötti takaviistoon Miro Keskitalolle, mutta puolustajan laukaus jäi vaisuksi.

Ensimmäinen jäähy nähtiin ajassa 14.58, kun Joni Jurmo sai kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta. KooKoon hyvästä pyörityksestä huolimatta tulosta ei vielä syntynyt.

Erän lopussa KooKoo pääsi uudelleen ylivoimalle, kun Keskitalo otti kaksi kahden minuutin rangaistusta kampituksesta ja poikittaisesta mailasta, kaadettuaan KooKoon Ville Meskasen jään pintaan KooKoon hyökkäysalueella kotiyleisön reagoidessa vahvasti tilanteeseen. Avauserässä ei maaleja kuitenkaan syntynyt ja laukaukset kirjattiin KooKoolle 13–11. Kokonaisuutena erä oli varsin tasainen.

Toinen erä alkoi KooKoon ylivoimalla, kun Keskitalon jäähyä oli vielä reilut kolme minuuttia jäljellä. Ajassa 22.05 Kiekko-Espoon hyökkääjä Janne Hämäläinen sai kaksi minuuttia pelin viivyttämisestä, joten KooKoo pääsi pelaamaan viisi vastaan kolme -ylivoimaa. Sitten tulosta alkoi syntyä nopeasti. Ajassa 22.20 Kalle Loponen laukoi voimalla kiekon maaliin Radek Koblížekin ja Ville Meskasen syötöistä.

Vain hetki myöhemmin Kiekko-Espoo pääsi alivoimalla vaaralliseen kaksi vastaan yksi -vastaiskuun. Ottoville Leppänen syötti avopaikan Jere Väisäselle, mutta KooKoon maalivahti ja lopulta koko illan sankariksi noussut Eetu Randelin selvitti tilanteen. KooKoo sai perään loistavan paikan, kun toisen erän puoliväli oli ylitetty: Meskanen pääsi yrittämään maalintekoa hyvästä paikasta, mutta Rajaniemi sai patjansa eteen.

Kiekko-Espoo pääsi yrittämään ylivoimalla ottelun tasoitusta ajassa 33.09, kun Joseph Berger sai kaksi minuuttia poikittaisesta mailasta, mutta ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Erän loppuun Kiekko-Espoo sai vielä toisen mahdollisuuden ylivoimalla, kun Robert Rooballe tuomittiin kahden minuutin rangaistus huitomisesta. Lisämaaleja ei kuitenkaan toisessa erässä nähty ja toiselle tauolle siirryttiin KooKoon 1–0 -johdossa.

Kolmannen erän alussa Vilmos Galló pääsi yksin läpi, mutta vieraiden maalilla koko illan hyvin torjunut Rajaniemi kesti. Tilanteessa Gallóa kuitenkin huidottiin, joten KooKoo pääsi ylivoimalle ajassa 41.47. KooKoo ei kuitenkaan onnistunut tekemään ylivoimalla lisämaalia. Kouvolalaisten paras paikka kolmannessa erässä syntyi, kun Miska Siikonen syötti kiekon takatolpalla vapaana olleelle Gallólle. Kiekko-Espoon Rajaniemi venyi kuitenkin loistavaan torjuntaan.

Pelin lopussa KooKoo pääsi pelaamaan ylivoimalla, kun Kristian Näkyvä sai rangaistuksen estämisestä ajassa 58.12. KooKoo meni 2–0 -johtoon, kun Loponen laukoi viivalta ja Ville Meskanen ohjasi kiekon tyylikkäästi ohi Rajaniemen. Jimi Suomi sai myös syöttöpisteen osumaan. Meskanen viimeisteli vielä kaksi sekuntia ennen pelin loppua illan toisen osumansa ja lukemat 3–0 tyhjään maaliin. Syötön tarjosi Siikonen.

Illan onnistujana oli myös kauden kolmannen nollapelinsä pelannut maalivahti Randelin, joka kirjautti nollan lisäksi syöttöpisteen KooKoon 3–0 -osumaan. Voitolla KooKoo jatkaa kovassa vireessä ja samalla myös kolme pistettä jäi Kouvolaan.

KooKoon seuraava peli on KalPaa vastaan keskiviikkona tulevana keskiviikkona. Lumon Areenalla pelattava ottelu alkaa klo 18.30!