Kuva: Tomi Vastamäki

RAPORTTI:

KooKoo hiljensi sarjajohtajan Isomäessä

31.10.2025

KooKoo pelasi Porissa erinomaisen ottelun ja nappasi todella vakuuttavan 1–2-voiton (0–0, 0–0, 1–2) Ässistä.

Ottelu alkoi hyvin tasaisesti, mutta peli siirtyi hyvin nopeasti KooKoon hallintaan. KooKoo vyöryi kovaa päälle ja pystyi hyökkäämään terävästi jokaisilla ketjuillaan. Erän puolivälissä KooKoo sai hyvän myllytyksen päälle ja Manu Mäkelä pääsi ampumaan aivan maalin edestä peräti kolme kertaa peräjälkeen, mutta tuloksetta.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 0–0-tasatilanteessa KooKoon vahvasta hallinnasta huolimatta. Ottelun ensimmäisen erän jälkeen laukaukset kohti maalia merkattiin KooKoon hyväksi peräti 15–5. Ässien maalinsuulla Jan Bednář venyi laukausten eteen kerta toisensa jälkeen, eikä KooKoo onnistunut maalinteossa. KooKoo onnistui kerryttämään maaliodottamaa 1,62 maalin verran ja Ässien vastaava lukema ensimmäisen erän jälkeen oli 0,33.

Toinen erä olikin ainakin tilastomerkintöjen valossa paljon tapahtumarikkaampi. Heti erän alussa KooKoo oli pääsemässä erinomaiseen maalintekotilanteeseen, joka pakotti Ässien Jonne Tammelan rikkomaan. Tästä tilanteesta tuli erän sekä koko ottelun ensimmäinen erikoistilanne ajassa 21.27, kun ässähyökkääjä komennettiin istumaan kahden minuutin rangaistusta koukkaamisesta. Ylivoima oli erinomainen ja tilanne jatkui vielä pitkään ylivoiman päättymisen jälkeen, mutta KooKoo ei onnistunut hyödyntämään tilanteitaan.

Toisessa erässä KooKoo tukki loistavasti keskialueen ja tukahdutti Ässien hyökkäysyritykset hyvin nopeasti. Erän puolivälissä, ajassa 29.04 oli vuorostaan Ässien vuoro päästä yrittämään ylivoimalla, kun Robert Rooba joutui istumaan kahden minuutin rangaistusta estämisestä. KooKoo pelasi hyvän alivoiman, eikä päästänyt Ässiä vaarallisille paikoille.

Ajassa 33.17 Ässät otti illan toisen jäähynsä. KooKoo aloitti ylivoimansa vahvasti, mutta hyvin nopeasti tilanne kuihtui kasaan, kun ajassa 33.50 KooKoon Veeti Miettisen maila osui ässäpuolustajaa päähän ja joutui kahden minuutin istunnolle korkeasta mailasta.

Erän loppupuolella nähtiin myös KooKoon puolesta hyvin harmittava tilanne, kun puolustaja Kim Nousiainen jäi kovan taklauksen alle ja loukkaantui ikävän näköisesti. Nousiainen talutettiin tilanteen jälkeen valitettavasti päätyovista pukuhuoneeseen ja puolustaja joutui jättämään illan ottelun kesken.

Toinen erä oli hyvin samankaltainen kuin ensimmäinenkin erä, joka mentiin KooKoon hallitsemana. KooKoo pystyi hyökkäämään jatkuvasti hyvin terävästi ja luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Toisen erän jälkeen laukaukset maalia kohti olivat KooKoon hyväksi jo 33–12. Maaliodottama niin ikään oli KooKoon puolella lukemin 3,21–1,02. Toiselle erätauolle kuitenkin jatkettiin 0–0-tasatilanteesta.

Ottelun viimeinen erä alkoi porilaisten vahvalla otteella. Ässät pääsi kahdesti yrittämään loistavista maalintekotilanteista, mutta Eetu Randelin pystyi venymään laukausten tielle. Ässien hyvän vaiheen päätteeksi kuitenkin Valtteri Lipiäinen joutui kampituksesta jäähylle ja tarjosi KooKoolle illan kolmannen ylivoiman. Ylivoimalla oli hyviä paikkoja, mutta Ässien maalivahti Jan Bednář piti maalinsa puhtaana jälleen.

Ässien vaarallisen hyökkäyksen päätteeksi Jesper Alroth nappasi ässähyökkääjästä kiinni turhan kovakouraisesti maalin edustalla ja joutui jäähylle. Ässien ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta tälläkään kertaa. KooKoon alivoiman jälkeen nähtiin tähän mennessä ottelun vaarallisin paikka, kun Marcus Davidsson karkasi nopeaan hyökkäykseen ja pääsi lupaavaan paikkaan, mutta napakka laukaus osui tolppaan. Tolppa oli jo illan toinen KooKoolle.

Vihdoin ajassa 54.09 KooKoo sai ansaitsemansa johtomaalin, kun Jimi Suomi nappasi kiekon laidasta ja ajoi maalia kohti ja ampui kiekon hienolla rannelaukauksella oikeaan yläkulmaan. Suomen maaliin merkattiin syöttäjäksi Otto Paajanen.

Melkein välittömästi maalin jälkeen KooKoo karkasi nopeaan vastahyökkäykseen ja Ossi-Petteri Jaakola käänsi upeasti syötön kaadutessaan laidasta keskellä menevälle Akseli Mäkiselle, joka ampui KooKoon 0–2-johtoasemaan upean kuvion päätteeksi.

Ilta näytti jo olevan ohi, kun Ässät nappasi itselleen jäähyn ajassa 56.28. KooKoon ylivoima oli hieman löysää ja Ässät käytti tilaisuuden hyväkseen. Miro Karjalainen kavensi tilanteessa, joka sai alkunsa Johan Olofssonin hienosta esityöstä. Kavennusmaalin jälkeen Ässät sai vielä hengen päälle ja haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta KooKoo taisteli hienosti ja selvitti viimeiset minuutit. KooKoo lähti kotimatkalle tärkeät kolme pistettä mukanaan sarjakärjen ja Jarno Kultasen Ässät kaadettuaan.

Huomenna lauantaina Lumon Areenalle 60-vuotisjuhlaotteluun vieraaksi saapuu JYP. Osta liput huomiseen juhlaotteluun osoitteesta kookoo.tmtickets.fi!