24.01.2023 20:00
KooKoo aloittaa kummipelaajatoiminnan juniorijoukkueille – Pilotti käynnistyy heti
Liiga-KooKoo ja KooKoo Juniorit aloittavat kummipelaajayhteistyön.
KooKoo ja KooKoo Juniorit aloittavat uudenlaisen yhteistyön, kun kummipelaaja-konsepti tuodaan käytäntöön. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille KooKoon juniorijoukkueille ja KooKoo Jäätaitureiden taitoluistelijoille on nimetyt kummipelaajat Liiga-joukkueesta.
– Konseptia oltiin suunniteltu toteutettavaksi jo aikaa ennen koronaa, mutta koronan vuoksi konseptia lykättiin, koska esimerkiksi treenivierailut eivät onnistuneet korona-aikana, KooKoon yhteisöpäällikkö Nita Ahola kommentoi.
Konseptiin sisältyy treenivierailuita, tsemppivideoita ja molemminpuolista yhteistyötä, joita organisoidaan joukkueiden joukkueenjohtajien kanssa.
– Jos juniorijoukkueellamme on esimerkiksi tärkeä turnaus tulossa, voimme lähettää kummipelaajilta tsempit ja vinkit turnaukseen. Koemme, että kummipelaajatoiminnalla saadaan myös yhteisöllisyyttä kasvatettua, sekä tuoda ammattilaisuuden esimerkkejä junioreille niin unen kuin ravinnon ja joukkuehengenkin merkityksestä, Ahola jatkaa.
– Liiga-pelaajat ovat monille nuorille esimerkkejä, joiden toimintatapoja seurataan perässä, oli kyse sitten treenaamisesta, syömisestä, pukeutumisesta tai muista tavoista toimia. Myös tuuletukset ovat monesti isommilta opittuja, Ahola nauraa.
– Tämä on tärkeä konsepti koko seurayhteisön kannalta, koska tässä viedään kouvolalaista jääkiekkoa yhdessä eteenpäin. Varmasti tämä lisää innostusta harrastaa ja esimerkkien kautta joku saa kipinän alkaa urheilla ja sitä kautta kilpailla, minkä kautta saadaan uusia ”Peepoja” (Peetro Seppälöitä), KooKoo Junioreiden junioripäällikkö Harri Setälä kommentoi.
Kummipelaaja-konsepti käynnistetään heti ja kauden 2022–2023 kevät toimii pilottikokeiluna pidempiaikaiselle kummipelaajayhteistyölle.
Juniorijoukkueet voivat Liiga-otteluissa myös kannustaa erityisesti koko joukkueen lisäksi juuri omia kummipelaajiaansa. Kummipelaajat voivat kutsua kummijoukkueensa myös seuraamaan tiettyä Liiga-ottelua.
Kummipelaajat 2022–2023:
JOUKKUE |
KUMMIPELAAJAT: |
U18 | #14 Toni Suuronen #18 Axel Ottosson |
U17 | #22 Emil Molin #34 Kalle Loponen |
U16 | #31 Nick Malik #71 Miska Siikonen |
U15 | #91 Linus Andersson #7 Juho Rautanen |
U14 | #15 Samuli Ratinen #45 Charle-Edouard D’Astous |
U13 Black | #46 Matic Török #28 Saku Vesterinen |
U13 White | #24 Eero Teräväinen #20 Samuel Valkeejärvi |
U12 | #48 Joose Antonen #15 Olli Korhonen #23 Teemu Engberg |
U11 | #9 Heikki Liedes #6 Stefan Warg #16 Terry And |
U10 | #43 Miska Kukkonen #19 Teemu Rautiainen #10 Leevi Aaltonen |
U9 | #17 Ari Gröndahl #27 Kasperi Ojantakanen #5 Riku Tuomola |
Kiekkokoulu | #32 Oskari Setänen #41 Oskari Manninen #8 Jesse Nurmi #65 Topi Tiikeri |
Yksinluistelu | #9 Heikki Liedes #6 Stefan Warg #41 Oskari Manninen #14 Toni Suuronen |
Muodostelmaluistelu | #9 Heikki Liedes #6 Stefan Warg #41 Oskari Manninen #14 Toni Suuronen |
Luistelukoulu | #9 Heikki Liedes #6 Stefan Warg #41 Oskari Manninen #14 Toni Suuronen |