KooKoo palaa vieraskiertueen jälkeen kotiyleisönsä eteen, kun Helsingin IFK vierailee lauantaina Lumonilla.
Lumon Areena täyttyy jo hyvää vauhtia, kun lauantaina iskevät Kouvolassa yhteen KooKoo ja IFK. KooKoo on tällä viikolla ehtinyt pelaamaan jo kaksi kamppailua ja kolmas pelataan lauantaina. Keskiviikkona Oulussa oranssimustien seitsemän ottelun voittoputki katkesi Kärppien kaataessa KooKoon maalein 2–1. Torstaina KooKoo sen sijaan palasi hienosti voittojen tielle, kun se taisteli itselleen puhtaan kolmen pisteen voiton Vaasasta lukemin 2–5.
KooKoo on viime aikoina onnistunut pelaamisessa laajalla rintamalla, mikä on edesauttanut pisteiden keruussa ja ehjissä kuusikymmenminuuttisissa. Lauantain vastus ei kuitenkaan ole helppo, sillä vastassa on KooKoon tavoin Liigan neljän parhaan joukkoon mielivä helsinkiläisryhmä, joka on KooKoon kanssa samoissa pisteissä sarjataulukossa yhden ottelun vähemmän pelanneena ennen perjantain Liiga-kierrosta. HIFK sijalla viisi ja KooKoo sijalla kuusi.
HIFK pelaa perjantaina Nordiksella TPS:aa vastaan, joten KooKoo pääsee otteluun edellisen päivän levänneenä, mutta kaksi ottelua jo kuluvalla viikolla niskassaan. Perjantain peli helsinkiläisille on sijaan heidän viikkonsa ensimmäinen.
HIFKin kausi on ollut kaksijakoinen: viidestä edellisestä pelistä kolme on päättynyt stadilaisten juhliin ja kaksi tappioon.
Lauantain vierailla on kaukalossa kuitenkin vahvaa osaamista, minkä kanssa kouvolalaiset saavat olla niin ikään tarkkana. Liigan pistepörssin kärkikahinoissa nähdään toisella sijalla helsinkiläisten kultakypärä Jori Lehterä (7+47=54) ja maalipörssin kärjessä Iiro Pakarinen 28 osumallaan. Puolustajien pistepörssin kolmantena on sen sijaan punanuttujen Luke Martin (10+32=42), joka on myös joukkueensa toiseksi paras pistemies. Maalivahti Niko Hovinen on maalivahtitilastossa kahdeksantena torjuntaprosentilla 90,34 KooKoo-vahtien välissä (Antoine Bibeau sijalla seitsemän, 90,6 % ja yhdeksäntenä Eetu Randelin, 90,28 %). Myös HIFKin Ronald Knot on laukonut Liigassa tänä vuonna toiseksi kovimman laukauksen, peräti 163,91 km/h. HIFKin aloitusvoittoprosentti on myös Liigan kolmanneksi paras, nimittäin 52,96 %. HIFK myös vahvistui aivan siirtorajalla, sillä Pelicans-kapteenina tunnettu Miika Roine vaihtoi punanuttuihin.
KooKoon alivoimatilasto näyttää hyvää: joukkue on liigan neljänneksi paras. KooKoo on viime aikoina ollut Liigan kuumin joukkue, vaikka keskiviikkoinen tappio tulikin Oulussa.
KooKoon kokoonpano koki viikolla hieman siipirikkoa ja lauantain kokoonpano vahvistuu vasta lauantaina, kun varmuus pelaajien pelikunnosta saadaan. KooKoon kokoonpanosta lienee pois kuitenkin joukkueensa paras pistemies Radek Koblizek (18+20=38), joten kultakypärää lauantaina kantaa hyökkääjä Robert Rooba (17+19=36). KooKoossa on ollut onnistujia monia, sillä peräti 16 pelaajaa on pystynyt viimeistelemään kauden aikana yli 10 pistettä. Myös plus-miinus -tilasto puhuu omaa kieltään, sillä Liigan kymmenen parhaan pelaajan joukossa on sekä Rooba (+23), Saku Salmela (+20) että Ville Puhakka (+19). Myös David Farrancen tilasto on +19. Puhakan tilasto on myös selvästi tulokkaiden paras.
Kiva tietää
KooKoon historiassa on nähty hyviä puolustajia monena vuonna ja tällä kaudellakin saattaneen tehdä seurahistoriaa: Matt Caiton hallussa oleva joukkueen sisäinen puolustajien syöttöennätys (35 syöttöä) lähestyy, sillä Farrancella on nyt kasassa 32 syöttöä. Farrance on samalla Liigan kuudenneksi tehokkain puolustaja tehoin 1+32=33.
Poissaolijat
Petter Emanuelsson, day-to-day
Matic Török, day-to-day
Seth Barton, toistaiseksi
Radek Koblizek, toistaiseksi
Kalle Loponen, sivussa arviolta 6 viikkoa
Christian Kåsastul, kausi ohi loukkaantumisen vuoksi
Ville Leskinen, kausi ohi loukkaantumisen vuoksi
Viikon ottelut
La 22.2. klo 17.00 KooKoo–HIFK, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT