ENNAKKO:

Kolmen matsin viikko käyntiin Vaasasta

15.10.2024

Neljäs perättäinen kolmen ottelun härkäviikko starttaa KooKoon osalta keskiviikkona, kun jo tiistaina Vaasaan matkannut KooKoo kohtaa Kuparisaaressa Sportin.

Vahvaan vireeseen lokakuussa yltynyt KooKoo pelasi menneellä viikolla kolme matsia, joista pistepussi karttui neljällä pisteellä. Keskiviikkona viikon ensimmäisessä ottelussa Lumon Areenalla kaatui Ässät voittomaalilaukauskilpailun jälkeen numeroin 4–3 ja myös perjantaina Turussa TPS:n vieraana meni ylitöiksi KooKoon kairattua lisäpisteen lukemin 1–2. Jatkoajalle venyneen ottelun ratkaisijaksi nousi kapteeni Otto Paajanen kauden ensimmäisellä täysosumallaan. Viikon toinen kotiottelu pelattiin lauantaina ja vastassa oli niin ikään kovavireinen Kiekko-Espoo. Lähes 4500-päinen kouvolalaisyleisön sai todistaa varsinaista kiekkotrilleriä, joka ratkesi lopulta Kiekko-Espoon hyväksi loppuhetken ylivoimaosuman turvin lukemin 1–2.

Taipuu vaan ei katkea

Alkavaan viikkoon KooKoo starttaa sarjataulukon keskivaiheilta sijalta yhdeksän. 13 pelatun ottelun jälkeen oranssimustien pistesaldo on karttunut 19 pisteellä ja neljättä sijaa pitävään Tapparaan matkaa on kirjoitushetkellä kolme pistettä. Erot sarjataulukon keskivaiheilla ovat kuitenkin tällä hetkellä hyvin pieniä ja yksittäiset ottelut heilauttavat sijoitusta hyvinkin nopeasti suuntaan tai toiseen.

Merkille pantavaa kouvolalaisorkesterin alkukauden otteissa on ollut se, että peräti 11 otteluista on päättynyt yhden maalin erolla.  Poikkeuksen sääntöön tekevät ainoastaan Mikkelistä napattu 2–5-voitto ja Tampereella Ilvekselle kärsitty 5–2-tappio. Sitkeästi illasta toiseen alkukaudella esiintynyt KooKoo on myös onnistunut useamman kerran kampeamaan itsensä tappioasemasta vähintään peliin mukaan, ellei jopa voittoon asti. Periksiantamattomuudesta kertoo myös se, että jokaisesta jatkoajalle tai voittomaalilaukauskilpailuun venyneestä ottelusta KooKoo on poistunut voittajana.

Voittomaalilaukauskilpailuissa erikoismaininta annettakoon KooKoon maalivahtiduolle Antoine Bibeaulle ja Eetu Randelinille, sillä alkukauden 25 vastustajan rankkarilaukojasta ainoastaan yksi on onnistunut ohittamaan kyseisen kaksikon. Yhdeksän kertaa tällä kaudella tolppien välissä startannut Bibeau on myös kivunnut Liigan-maalivahtitilaston kärkipäähän. Päästettyjen maalien keskiarvolla mitattuna ”Bips” löytyy tällä hetkellä Liigan veskaritilaston sijalta viisi lukemalla 2,10. Kanukkiveskarin torjuntaprosentti on myös erinomainen, 92,44, joka on maalivahtitilaston neljänneksi paras noteeraus.

KooKoo piikkinä Kotkapaitojen lihassa

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella jo kertaalleen. Syyskuun lopulla pelatussa kotiottelussa KooKoo päihitti Sportin, yllätys yllätys, maalin erolla 3–2. Tuolloin tulos ei kertonut ottelun koko kuvaa, sillä oranssimustat hallitsivat peliä ja tykittivät roppakaupalla laukauksia kohti vaasalaisvieraiden maalia. Tuona syyskuisena iltana Sportin veräjänvartija Niilo Halonen joutui tekemään täyden päivätyön, sillä hän pysäytti yli tuplamäärän laukauksia virkaveli Bibeauhun nähden.

KooKoo on ollut muutenkin Sportille viimeisinä vuosina todella vaikea vastus, sillä edellisten kahden kauden ajan kaikki joukkueiden kohtaamiset ovat menneet oranssimustien nimiin. KooKoon edellinen tappio Sportille löytyy niinkin kaukaa kuin maaliskuulta 2022, jolloin kotkapaidat oli voittolaukausten jälkeen parempi lukemin 2–3. Tähän väliin mahtuu siis yhdeksän kohtaamista, jotka ovat kaikki kääntyneet oranssimustien voitoksi. Luonnollisesti keskiviikkona pyritään korottamaan voittoputki täyteen kymppiin.

Vaasalaisten terävimmät syömähampaat tällä kaudella ovat olleet Simon Hjalmarsson sekä Viljami Nieminen. Kultakypärää kantava Hjalmarsson ei edusta varsinaista maalinteollista uhkaa, mutta syöttösilmä toimii sillä miehen tehopisteet tältä sesongilta ovat 0+12=12. Läpimurtokauttaan pelaavan Niemisen tehopisteet ovat muodossa 5+6=11. Maininnan ansaitsee myös puolustaja Atro Leppänen, joka on tehnyt pelipaikastaan huolimatta jo 4+6=10 tehopistettä. Kouvolalaisia katsojia kiinnostanee myös seurata viime kaudella oranssimustia edustaneen Linus Anderssonin otteita Sport-nutussa. Andersson on onnistunut tällä kaudella maalinteossa neljästi.

LOUKKAANTUMISTILANNE:

Ville Leskinen, poissa 1-2 viikkoa (arvio)
Ari Gröndahl, poissa 1-2 viikkoa (arvio)
Oskari Luoto, poissa 3-4 viikkoa (arvio)

VIIKON OTTELUT:

Ke 16.10. klo 18.30 Sport – KooKoo, Vaasan Sähkö Areena, Vaasa
Pe 18.10. klo 18.30 JYP – KooKoo, LähiTapiola Areena, Jyväskylä
La 19.10. klo 17.00 KooKoo – Pelicans, Lumon Areena, Kouvola // LIPUT