Kolme preseason-matsia Sveitsissä

23.8.2022

Kolme preseason-matsia Sveitsissä

Kuluvalla viikolla KooKoo pelaa kolme harjoitusottelua Sveitsissä.

KooKoon joukkueen bussin nokka kääntyi sunnuntain ja maanantain välisenä yöntä tavallista poikkeavaan suuntaan, sillä Lumon Areenalta Laurilan bussi kaarsi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.

Joukkueen on määrä pelata kuluvalla viikolla kolme harjoitusottelua sveitsiläisiä huippujoukkueita vastaan, kun otteluita pelataan tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina.

Joukkue lensi Sveitsin Geneveen siis jo maanantaina ja silloin joukkueen ohjelmassa oli jo ensimmäiset jäätreenit. Joukkue sai tuntumaa pieneen kaukaloon Yverdon-les-Bansin jäähallissa.

– On hienoa, että pääsemme taas parin välivuoden jälkeen Eurooppaan pelaamaan preseasonilla huippujoukkueita vastaan, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi harjoituotteluiden julkaisun aikaan.

– Kansainväliset ottelut kovia sveitsiläisiä joukkueita vastaan on samalla myös hyvä mittari yksilöille ja joukkueelle testata omaa tasoaan.

ZSC Lionsissa pelaa mm. kouvolalaisille tuttu puolustaja, ex-KooKoo Mikko Lehtonen. Myös Juho Lammikko on joukkueen rosterisssa. Lausannen joukkueessa suomalaisille tuttuja nimiä ovat sen sijaan Miikka Salomäki ja 2020–2021 Lukossa pelannut Daniel Audette. Fribourgin joukkueessa suomalaisnimiä ovat Juuso Vainio ja Janne Kuokkanen.

Paikalla on joukkueen lisäksi myös bussillinen KooKoon yhteistyökumppaneita, mutta myös yksi joukko KooKoo-kannattajia omatoimimatkalla.

Sveitsin otteluiden striimilinkki alla. Ottelut pelataan klo 21.00 Suomen aikaa.

Ottelut:

Ti 23.8.2022 klo 21.00 ZSC Zürich Lions – KooKoo, Sveitsi, Yverdon-les-Bains
Ke 24.8.2022 klo 21.00 Lausanne HC – KooKoo, Sveitsi, Yverdon-les-Bains
Pe 26.8.2022 klo 21.00 HC Fribourg-Gottéron – KooKoo, Sveitsi, Yverdon-les-Bains