Kolme pinnaa myös Kuopiosta!

Kolme pinnaa myös Kuopiosta!

27.2.2019

27.02.2019 23:30

Kolme pinnaa myös Kuopiosta!

KooKoo jatkoi voittojen tiellä myös uuden viikon ensimmäisessä matsissa.

Lauantaina KooKoo kellisti kolmen pisteen arvoisesti kotijäällä Kärpät ja keskiviikkona oli kuopiolaisen KalPan vuoro antautua. KooKoo haki täydet pisteet Kuopion-trilleristä lukemin 3–4 (1–1, 2–2, 0–1).

– Voittoon ja kolmeen pisteeseen olen tottakai erittäin tyytyväinen, mutta rehellisesti sanoen eihän pelistä itsestään paljoa jälkipolville kerrottavaa jäänyt, päävalmentaja Mikko Heiskanen tuumasi ottelun jälkeen.

Peli ei välttämättä ollut Liiga-kauden hienointa kiekkoa, mutta jännitystä riitti senkin edestä. Joukkueet iskivät maaleja tasatahtia, kunnes lopussa KooKoo kirmasi ohi.

KalPa iski illan ensimmäisen, kun Tommi Jokinen ohjasi kiekon ilmasta ylivoimalla sisään. Osumaa tarkasteltiin pitkään videolta, mutta lopulta tuomaristo totesi, että maila oli sallittujen rajojen puitteissa.

KooKoo tasasi tilit ennen erätaukoa Peetro Seppälän kauden toisella osumalla, joka upposi komealla kudilla ylänurkkaan.

Toisessa erässä Alexandre Texier vei ylivoimalla KalPan taas johtoon, mutta alle minuuttia myöhemmin Kim Strömberg tasoitti pelin. Erän lopulla Jyri Junnila iski taas kotijoukkueen karkumatkalle, mutta ennen erätaukoa Miikka Pitkänen laukoi ylivoimalla pelin kolmeen–kolmeen.

– Kahteen ensimmäiseen erään emme oikein onnistuneet. Pitää olla iloinen, että edes 3–3-tilanteessa pääsimme toiselle tauolle.

Päätöserä eteni pitkään maaleitta, mutta viisi minuuttia ennen summeria tärähti. Erik Karlsson pujotteli kulmasta komeasti maalille ja jälleen hyökkääjänä pelannut Ed Wittchow täräytti maalin edestä kiekon sisään.

Samassa tilanteessa KalPa-puolustaja Lasse Lappalainen huitoi Karlssonia käsille ulosajon arvoisesti, joten KooKoo pääsi pelaamaan varsinaisen peliajan loppuun ylivoimalla.

– Kolmas erä oli jo parempi. Pelasimme ja taistelimme joukkueena, ja lopulta otimme pisteet mukaan. Vierasvoittoa on haettu pitkään, joten olen ylpeä joukkueesta, että nyt otimme sen.

Normaalisti puolustajana nähty Wittchow pelasi toisen ottelunsa hyökkääjänä ja iski tehot 1+1 – kuten myös lauantaina Kärppiä vastaan.

– Viimeksi 1+1 ja nyt sama homma sekä voittomaali. Eikai häntä kannata puolustajaksi enää laittaakaan!

Wittchow’n lisäksi myös Pitkänen ja Seppälä viettivät kahden (1+1) tehopisteen iltaa. Oskari Salminen torjui maalilla 28 kertaa.

KooKoo jahtaa kolmatta peräkkäistä voittoa perjantaina Lumon Areenan kotijäällä, jonne vieraaksi saapuu Porin Ässät. Tervetuloa!