Kolme pinnaa ja uusia ennätyksiä!

25.1.2020

25.01.2020 20:54

Kolme pinnaa ja uusia ennätyksiä!

KooKoo lopetti viikkonsa kolmen pisteen kotivoittoon Hämeenlinnan Pallokerhosta.

Lumon Areenan lauantai oli upea: KooKoo nappasi kolme pistettä 2–0-kotivoitolla ja laittoi sekä piste- että nollapeliennätyksensä uusiksi!

– Kiva juttuhan tuo [ennätys] on, mutta meillä on vielä paljon pelejä jäljellä. Katsotaan sitten kauden jälkeen, että missä ollaan, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas vastasi, kun häneltä kysyttiin tunnelmia seuran uudesta piste-ennätyksestä.

– Kouvola on kiekkokaupunki! Olen nähnyt koko ajan, että täällä on mahdollisuus pelata hyvää liigakiekkoa ja menestyä.

KooKoon aiempi pääsarjatason piste-ennätys oli kaudelta 2015–2016, jolloin joukkue keräsi 60 ottelusta 78 sarjapistettä. Tällä kaudella joukkue on naarannut 43 ottelusta jo 81 pistettä.

Viimeisimpänä KooKoon joutui tunnustamaan paremmakseen Hämeenlinnan Pallokerho. KooKoo voitti kahdella avauserän salamamaalilla ja Henrik Haukelandin kauden kuudennella nollapelillä maalein 2–0 (2–0, 0–0, 0–0).

Nollapeli oli Haukelandin ja KooKoon kauden kuudes, mikä on myös oranssimustien uusi ennätys – sekä seuralle, että yksittäiselle maalivahdille.

– Nolla on minun mielestä enemmän joukkueen kuin maalivahdin tilasto. Siihen vaaditaan aina koko joukkueen tiivis esitys, kuten tänään, norjalaismaalivahti sanoi Saunamaailman jälkilöylyillä ottelun jälkeen.

Kotijoukkue sai otteluun todellisen unelma-alun, kun Matthew Caito laukoi voitetun hyökkäyspään aloituksen jälkeen kiekon reppuun jo 12 sekunnin kohdalla. Ison aloitusvoiton kaivoi ja syöttöpisteen itselleen kirjautti Kim Strömberg.

Ykkösketju väkersi myös ottelun 2–0-maalin, tosin ylivoimalla, reilun kuuden peliminuutin kohdalla. Anrei Hakulinen ja Trevor Mingoia alustivat, Juha-Pekka Haataja naulasi.

– Tänään oli hyvä, tasokas liigakamppailu. Saimme otteluun kaikin puolin hyvän startin ja pelasimme erittäin hyvän ensimmäisen erän. Siitä eteenpäin peli on tasainen ja molemmilla oli paikkansa, myös HPK:lla oli paikkansa lyödä, Ahokas kertasi.

– Koko joukkueen 5–5-peli, uhrautuminen ja sitoutuminen oli hyvällä tasolla. Nämä olivat meille tosi tärkeät kolme pistettä. Haastajana tulemme peleihin, mutta niin vaan taas löysimme tien voittoon.

Myös torjunnat kertoivat ottelun tasaisuudesta: Haukeland torjui ottelussa 24 kertaa ja HPK:n veskari Joona Voutilainen 28 kertaa. Vierasjoukkue sai vielä viimeisillä hetkillä saumansa, kun se pääsi pelaamaan viimeisellä minuutilla kuudella kolmea vastaan. KooKoo-pakki Martin Berger sai ulosajon päähän kohdistuneesta taklauksesta, jonka seurauksena Niklas Frimanin silmäkulma aukesi.

– Alivoimamme oli tänään erittäin hyvää. Uhrauduimme ja blokkasimme kiekkoja. Haukeland oli maalissa viimeinen lukko. En voi olla kuin tyytyväinen joukkueen esitykseen.

Nopein luistelija:

Anrei Hakulinen (KooKoo) 35,60 km/h
Cody Kunyk (HPK) 34,60 km/h

Kovin laukaus:

Trevor Mingoia (KooKoo) 137,8 km/h
Niklas Friman (HPK) 141,5 km/h

Seuraavat kotiottelut:

La 1.2. klo 17.00 KooKoo–Jukurit
Ke 5.2. klo 18.30 KooKoo–TPS
Ke 12.2. klo 18.30 KooKoo–Pelicans


Seuraava kotiottelu:



Ilmainen Mustaoranssi-peli! Kerromme lisää sunnuntaina.