23.04.2021 09:49
Kiitos kaudesta 2020–2021 – ”Olen ylpeä koko #yksijoukkue -yhteisöstä”
KooKoon päättynyt kausi jää historiaan ja on aika kääntää katseet kohti uutta.
Kausi 2020-2021 tulee jäämään historiaan monellakin tapaa. Koronan runtelema Liiga-kausi sisälsi karanteeneja ja otteluiden peruuntumisia, sekä paljon epävarmuutta tulevaisuudesta.
Kokonaisuudessaan KooKoo onnistui kuitenkin vihdoin pelaamaan myös Liigan playoffs-otteluita. Valitettavasti niiden suhteen käteen jäi vain yksi voitto ja yksi tappio, mutta yhteismaalisäännön vuoksi KooKoo ei päässyt 1. kierrosta pidemmälle, vaikka odotukset olivat kaikilla varmasti pidemmällä keväässä.
– Kun katsoo kokonaisuutta, varmasti seurana olemme menneet tänäkin vuonna eteenpäin. Saimme vihdoin itsemme myös mukaan playoffs-otteluihin, mutta silti kaudesta jäi todella iso pettymys käteen, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa summaa.
– Isossa kuvassa opimme itsestämme ja Liigassa menestymisestä taas lisää ja se oppi on meille tärkeää. Uskon, että valitsemamme tie on oikea ja nousemme tästä vielä – kauden loppu oli todella raaka ja harvoin playoffseissa viimeisen pelin voittamalla jäät rannalle ilman mitalia.
– Viime kauden kokemuksen perusteella tiedän kuitenkin sen, ettei harmitukseen voi kuolla. Joku viisas onkin joskus sanonut, että ”aika parantaa haavat” – siihen on pakko uskoa.
KooKoo on viimeisen vuoden aikana menettänyt tuloja noin 2 miljoonaa euroa. Se on merkittävä määrä hieman yli 5 miljoonan liikevaihdon kokoiselle yritykselle. Ilman raakoja toimia kauden aikana ja #yksijoukkue -yhteisön tukea KooKoo ei olisi enää pystyssä.
– Olen äärimmäisen ylpeä siitä, miten vahva KooKoon yhteisö on ja mitä #yksijoukkue merkitsee koko tälle yhteisölle. Ilman tämän yhteisön tukea – meidän laajaa kumppaniverkostoa, kausikorttilaisia, yksittäisiä katsojia, Kuudetta kenttäpelaajaa, kannattajia ympäri Suomen – me emme olisi mitenkään voineet selvitä tästä kaudesta. Emme yksinkertaisesti mitenkään.
– KooKoon onnistunut osakeanti toi meille sekä ison määrän uusia omistajia, että yhteisön jäseniä. Heidän roolinsa tässä epävarmassa tilanteessa on ollut niin ikään äärimmäisen merkittävä ja olemme todella kiitollisia sekä uusille, että vanhoille osakkaille heidän sitoutumisestaan meihin.
– Olemme edelleen pystyssä ja siitä suurin kiitos menee koko tälle #yksijoukkue – yhteisölle, Välimaa herkistyy.
– Haluan samalla kiittää myös meidän joukkuetta ja heidän lähipiiriään jotka ovat joutuneet myös koville joukkueen pyrkiessä elämään ilman ylimääräisiä kontakteja läpi kauden ja tietenkin koko meidän muuta henkilöstöä. Olen ylpeä tästä seurasta. Vuoden aikana on ollut monia erilaisia säästötoimia, leikkauksia, lomautuksia ja ne ovat aina äärimmäisen kovia ja rankkoja päätöksiä kaikille osapuolille. Kaikesta tästä huolimatta koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani olla juuri tämän seuran johdossa.
KooKoon toimistolla työt päättyneen kauden purkamiseen ja tilikauden viemiseen loppuu ovat täydessä vauhdissa, mutta Lumon Areenan 2. kerroksessa työt ovat jo alkaneet myös tulevan kauden rakentamiseksi.
– Toivon sydämestäni, että saamme kesän jälkeen palata siihen, jossa olimme ennen koronaa ja voimme taas viettää yhteisiä hetkiä niin kumppaneiden, kausikorttilaisten kuin yksittäisten katsojienkin kanssa. Olemme myös tuomassa sekä kumppaneille että kausikorttilaisille muutamia uusia juttuja uudelle kaudelle, Välimaa jatkaa.
– Voitte olla varmoja siitä, että teiltä saamamme tuki on ollut meille elintärkeää ja että meillä on myös suunnaton ikävä teitä. Tarvitsemme tukea jatkossakin tämän pahimman vaiheen yli – Kun kiekko taas putoaa jäähän kauden 2021–2022 alussa, uskon ja toivon, että näemme teidät runsaslukuisena Lumon Areenalla ja että me jatkamme pelillisesti siitä, mihin kausi 2020–2021 tällä kertaa jäi.
– Kaudet eivät ole veljiä keskenään ja joukkueeseen sekä valmennukseen tulee muutoksia kaudelle 2021–2022. Ensimmäisen kerran uuden kauden joukkueesta tiedotamme perjantaina 23. huhtikuuta klo 10.
– Mutta tärkein on ja pysyy – se on yksi joukkue, se on KooKoo.