KooKoo starttaa kauden toisen Liiga-viikkonsa keskiviikkona Helsingissä, jossa Nordiksella vastaan luistelee kauden suurimmaksi mestarisuosikiksi povattu HIFK.
Liiga-kausi 2023-2024 lyötiin käyntiin KooKoon osalta viime viikolla kolmen ottelun voimin. Avausviikon saldo oranssimustien osalta jäi yhteen jatkoaikavoittoon ja kahteen pisteeseen. Avausottelu Mikkelissä päättyi Jukureiden 4–1-voittoon ja Lumon Areenalla pelattu kotiavaus jäi hienosta tunnelmasta huolimatta pannukakuksi SaiPan ryöstettyä pisteet lukemin 3–5. Kauden avauspisteet kouvolalaismiehistö onnistui nappaamaan perjantain ottelusta Lappeenrannasta, jossa SaiPa kaatui lopulta Axel Ottossonin jatkoaikamaalilla lukemin 3–4.
– Kausihan lähti aika yskähdellen liikkeelle. Viime kotipelissä aloimme jo saada sellaisia asioita peliin mitä halutaankin, vaikka tulos jäi laihaksi, otteluennakkoon istahtanut puolustaja Ari Gröndahl kommentoi avausviikkoa.
Ensimmäisen Liiga-viikon myötä KooKoo löytyy sarjataulukosta sijalta 14, maaliero kolmen ottelun jälkeen on 8 tehtyä ja 12 päästettyä osumaa. Avausviikolla KooKoon paras pistemies oli kanadalaishyökkääjä Ben Tardif, joka onnistui naputtelemaan kolmessa ottelussa tehot 2+1. Samoissa pisteissä on myös hyökkääjä Ville Leskinen, joka saalisti tehot 1+2.
– Puolustuspelissä on selkeästi parannettavaa vielä. Pitää pystyä tilkitsemään rakoja ja on ihan selvää, että emme voi päästää noin montaa maalia ottelua kohden, Gröndahl summaa.
Keskiviikkona KooKoota isännöivä IFK hamusi kesällä siirtomarkkinoilta jo valmiiksi nimekkääseen miehistöönsä lisää vahvistuksia, kun joukkueeseen liittyivät muun muassa Jori Lehterä, Joni Ikonen, Joonas Rask, Petteri Lindbohm ja Aron Kiviharju. Mielenkiintoinen hankinta on myös jenkkipakki Luke Martin, joka pelasi nykyisten KooKoo-pelureiden Charle-Edouard D´Astousin ja Ben Tardifin kanssa Utah Grizzliesissä kaudella 2021-2022. Viimeisimpänä hankintana stadilaiset naarasivat Leo Komarovin Helsinkiin, mutta valitettavan loukkaantumisen vuoksi hyökkääjä joutui telakalle jo harjoituskaudella.
Uudistunut IFK aloitti niin ikään Liiga-kautensa viime viikolla kahdella ottelulla. Avausottelussa helsinkiläiset kärsi tappion Tapparaa vastaan Nokia Areenalla ja toisessa ottelussa Lukkoa vastaan punapaidat onnistuivat saalistamaan jatkoaikavoiton Raumalta. IFK:lla on siis kasassa kahden ottelun myötä kaksi pistettä ja maaliero näyttää lukemaa 8:8. Parhaana pistemiehenä häärii Raumalla voiton ratkaissut Kristian Vesalainen, joka on iskenyt tehot 3+1.
Viime kaudella KooKoo ja IFK kohtasivat neljästi, joista oranssimustat napsivat kolme voittoa, joista kaksi napattiin juuri Nordikselta. Huomenna pelattava ottelu on samalla IFK:n ensimmäinen kotiottelu, joten tunnelmaa legendaarisessa jäähallissa riittää varmasti.
– Iso peli tulossa. Pistetään meidän parasta tiskiin ja lähdetään voittamaan, päättää Gröndahl.
KooKoon kokoonpanosta varmuudella ovat pois puolustaja Charle-Edouard D´Astous ja hyökkääjät Arttu Ilomäki, Emil Molin ja Toni Suuronen. Kaikkien osalta paluun aikataulu tarkentuu myöhemmin.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 22.9.2023, klo 18.30, KooKoo – Sport // OSTA LIPUT
Ke 27.9.2023, klo 18.30, KooKoo – Tappara // OSTA LIPUT
Pe 29.9.2023, klo 18.30, KooKoo – Lukko // OSTA LIPUT