Kauden kolmas Kaakon Derby Lumon Areenalla perjantaina!

28.10.2021

28.10.2021 21:29

Kauden kolmas Kaakon Derby Lumon Areenalla perjantaina!

Kolmen ottelun viikko huipentuu kotiyleisön eteen Kaakon Derbyllä SaiPaa vastaan.

KooKoon viikon kolmas ja viimeinen ottelu pelataan perjantaina 29. lokakuuta klo 18.30 Lumon Areenalla SaiPaa vastaan.

KooKoo ja SaiPa ovat kohdanneet tällä kaudella kahteen kertaan kauden avauksessa back-to-back -peleinä. Ottelut päättyivät molempien voittoihin kotikentillä, ensin 10. syyskuuta Kisapuistossa SaiPan voittoon lukemin 1–0 ja seuraavana päivänä KooKoon voittoon Lumon Areenalla maalein 3–1, joten Kaakon Derbyn näkökulmasta otteluvoitot joukkueiden välillä ovat tasan.

KooKoo pitää tällä hetkellä Liigan sarjataulukossa sijaa kaksi, ja on samassa pistetahdissa, kuin toissakaudella tähän aikaan saman verran otteluita pelanneena.

Perjantai-illan vastus SaiPa on tällä hetkellä kiinni sijassa 10, mutta pelkät runkosarjasijoitukset eivät kaikkea totuutta kerro – sen muistuttaa otteluennakossa myös viikon lainalle kasvattajaseuraansa saapunut puolustaja Santeri Salmela.

SaiPa on tällä kaudella ottanut kaikista eniten rangaistuksia kaikista Liiga-joukkueista ja minuuttilukema on 197 – KooKoollakin minuutteja on 176. Hauska fakta on se, että rangaistuksien kokonaiskappalemäärä molemmilla joukkueilla on sama (76), mutta oranssimustat ovat ottaneet kaksi kakkosta vieraitaan vähemmän ja sen sijaan idän ihme loistaakin kovempien rangaistuksien taulukossa. SaiPan 5v5 laukaisuprosentti on myös Liigan huonoin.

Ottelu alkaa Lumon Areenalla klo 18.30 ja ovet avataan klo 17.30. Liput alkaen 13€ Ticketmasterista.

HUOM! Viime kauden 2020–2021 avoimien ottelulippujen viimeinen käyttöpäivä on perjantai 29.10. Lipun voi käyttää KooKoo-lounaaseen sellaisenaan tai vaihtaa illan ottelun ottelulipuksi ennakkoon KooKoon toimistolla klo 10.00–16.00 tai klo 17.30 alkaen Lumon Areenan ovilipunmyynnissä!

Kaikki Liiga-videot katsottavissa osoitteesta www.cmore.fi/liiga!


Sarjataulukko:

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88