Kuva: Elmeri Elo

RAPORTTI:

Kauden ensimmäisestä voitto ja kaksi pistettä

10.09.2024

Liiga-kauden avaus käynnistyi Raumalla tiistai-iltana jatkoaikavoitolla 3–4 (0–2, 2–1, 1–0, 0–1).

KooKoon Liiga-kausi käynnistyi Kivikylän Areenalla Rauman Lukon isännöimässä ottelussa. Ottelua ei ollut ehtinyt vanheta kuin reilut kaksi minuuttia, kun koko Liiga-kauden ensimmäinen maaliverkko heilui. Tällä kertaa kunnian sai KooKoon Seth Barton, jonka hieno rannelaukaus upposi Lukon maaliin ajassa 2.16. Samalla Matic Törökin ja David Farrancen syöttämä maali kirjattiin KooKoon kauden ensimmäiseksi.

KooKoo jatkoi avausosumankin jälkeen raikasta ja vauhdikasta peliä ja isäntäjoukkue oli ajoittain todella vaikeuksissa KooKoon valkopaitojen kanssa, vaikka pääosin Lukko hallitsi ensimmäistä erää ja KooKoo onnistui maalinteossa. Viittaus KooKoon valkopaitoihin – sillä tällä kaudella KooKoo pelaa kaikki vierasottelunsa valkoisella pelipaidalla ja kotiottelunsa mustalla paidalla. KooKoo onnistuikin erän lopussa jo toistamiseen, kun Riley Sawchukin ylivoimaosuma vei KooKoon jo kahden maalin karkumatkalle. Maaliin syöttöpisteet Radek Koblizekille ja Jimi Suomelle.

Ottelun toinenkin erä alkoi KooKoon komennossa alivoimasta huolimatta. Lukon virheestä KooKoon liukasliikkeinen hyökkääjä Joonas Oden kirmasi läpiajoon ja sijoitti pelivälineen vakuuttavasti ohi John Lethemonin taakse alivoimalla ja vei kouvolalaisryhmän 0–3-johtoon.

Lukko pääsi kuitenkin hieman mukaan otteluun toisessä erässä kahdella osumallaan. 1–3-kavennus syntyi Jami Krannilan lavasta ajassa 21.46, KooKoon tullessa juuri täysilukuiseksi. Lukko käänsi hetkeä myöhemmin pelin nopeasti KooKoon puolustuspäähän ja puolittaisen läpiajon päätteeksi Jami Krannila juhli uransa ensimmäistä kahden maalin iltaa 2–3-kavennuksellaan.

KooKoo nappasi ottelun viimeisillä minuuteilla ensin jäähyn korkeasta mailasta ja sen jälkeen purkasi kiekon katsomoon vahingossa. KooKoo yritti taistella Lukon vyöryttäessä päälle, mutta ajassa 58.22 Lukko tuli kahden miehen ylivoimalla ilman maalivahtia tasoihin Sebastian Revon osumalla.

3–3-lukemissa ottelu meni aina jatkoajalle asti, jonka ratkaisu nähtiin ylivoimalla ajassa 60.47, kun upean kuvion päätteeksi kiekko kiersi Radek Koblizekin ja David Farrancen kautta Riley Sawchukille, joka tykki puhui KooKoon napatessa kaksi pistettä mukaansa kauden avauskamppailusta.

– Hyvältä tuntui, kun päästiin tositoimiin. Ensimmäinen erä oli meille vaikea laadukasta kotijoukkuetta vastaan, mutta toiseen erään parannettiin. Perjantaille koitetaan parantaa vahvuuksia ja korjata heikkouksia ja saada tällaisia kokemuksia lisää, KooKoon päävalmentaja Jouko Myrrä kommentoi tuoreeltaan ottelun jälkeen.

KooKoon runkosarjan ensimmäinen kotiottelu pelataan perjantaina 13.9. Lumon Areenalla! Kauden ensimmäisessä Kaakon Derbyssä on vastassa SaiPa. Ottelu alkaa klo 18.30 ja liput hankit tuttuun tyyliin edullisimmin Ticketmaster.fi/kookoo.