Kauden avausvoitto kotiyleisön edessä!

9.10.2020

09.10.2020 22:50

Kauden avausvoitto kotiyleisön edessä!



KooKoo taisteli tielleen kauden avausvoiton. Kuva: Ella Taponen

KooKoo nappasi kauden avausvoittonsa kotiyleisön edessä voittamalla JYPin 3–1 (0–0, 1–0, 2–1).

KooKoo klaarasi upean voiton kauden ensiesiintymisestään kotiyleisön edessä. Samaa herkkua saadaankin maistella heti lauantaina, kun Ilves saapuu vieraaksi Lumon Areenalle.

JYP saapui Kouvolaan yhden voiton ja yhden tappion turvin. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, mutta toinen erä täysin KooKoon.

– Olen ihan tyytyväinen joukkueen 5vs5-pelaamiseen. Peli ja ylivoimat tuottivat paljon paikkoja, mutta tehokkuus ja viimeistely olisi pitänyt olla paljon kovemmalla tasolla, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas kertoi ottelun jälkeen.

KooKoo iski illan avausmaalin heti toisen erän alussa, kun ylivoimalla Kyle Platzer avasi kauden maalihanansa laukomalla kiekon ohi JYP-maalivahti Markus Ruusun. Maali oli Platzerille kauden ensimmäinen.

– Toisessa erässä meidän olisi pitänyt tappaa tuo ottelu, niistä paikoista, mitä saatiin.

Kolmannessa erässä KooKoo esitti hyvää johtoasemassa pelaamista ja se miellytti myös KooKoo-päävalmentaja Ahokasta.

– Johtoasemassa 1–0 pelaaminen kolmannessa erässä – ei ole koskaan helppo tilanne, mutta olen ylpeä siitä, miten joukkue pelasi. Taisiko siinä JYP saada vain kaksi paikkaa, Ahokas summasi ottelun jälkeen.

Nuori KooKoo-lupaus Joonas Oden huudatti kotiyleisöä – ja uunituoreena Kuudes Kenttäpelaaja ry:n kummipelaajana – erityisesti seisomakatsomossa koko ottelun laadukkaasti kannustanutta kannattajaryhmää onnistumalla maalinteossa ajassa 57.02.

JYP päätti yrittää kiriä ilman maalivahtia pelaamalla ja onnistuikin avaamaan maalihanansa Miska Siikosen osumalla seuraavassa hyökkäyksessä. Siikosen 2–1-osuma jäi kuitenkin vieraiden viimeiseksi, sillä ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava Kasper Björkvist onnistui tekemään uransa ensimmäisen Liiga-maalin tyhjiin ajassa 59.24.

Näin ollen KooKoo nappasi kauden kotiavauksesta maukkaat kolme pistettä ja kauden 2020–2021 ensimmäisen voiton. Seuraava kova haaste odottaakin oranssimustia jo lauantaina, kun Ilves-ottelu pärähtää käyntiin Lumon Areenalla klo 17.00.

– Nyt palauttelut ja ravintoa naamaan ja aletaan keskittymään lauantaiseen Ilves-otteluun, Ahokas päättää.

Maalit:

1.
Ei maaleja

2.
1–0 YV Kyle Platzer
(Ahti Oksanen, Trevor Mingoia)

3.​​​​​​​
2–0 Joonas Oden
(Erik Karlsson, Joni Tuulola
2–1 Miska Siikonen
(Anttoni Honka, Jerry Turkulainen)
3–1 TM Kaspet Björkqvist

TORJUNNAT:

KooKoo
​​​​​​​Victor Brattström 5+3+10=18

JYP
Markus Ruusu 6+18+6=30

KOVIN LAUKAUS:

KooKoo
Ahti Oksanen 151,9 km/h

JYP
​​​​​​​Aleksi Salonen 138 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

KooKoo
Joonas Oden 34,80 km/h

JYP
Brat Lamberg 34,84 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

KooKoo
Aleksi Ainali 5024 m

JYP
Jerry Turkulainen 4778 m