Kåsastul: ”Pidän suomalaisesta jääkiekosta”

26.04.2024

KooKoon alakertaan saadaan kahden vuoden tauon jälkeen norjalaisväriä, kun Christian Kåsastul saapuu Kouvolaan.

– Olen todella innoissani paluusta Suomeen ja Liigaan. Halusin todella paljon Suomeen ja pidän suomalaisesta jääkiekosta, joten en voi odottaa, että pääsen sinne, Kåsastul sanoo.

Kåsastul keskusteli KooKoosta päävalmentaja Jouko Myrrän ja oranssimustien entisen kapteeenin Alexander Bonsaksenin kanssa.

– Minulla oli todella hyvät keskustelut Myrrän kanssa ennen kuin allekirjoitin sopimuksen ja niistä keskusteluista tuli tosi hyvä fiilis sekä hänestä että joukkueesta, joten päätös oli lopulta helppo.

– Olen jutellut myös ”Bonsan” kanssa ja hänestä on todella hienoa, että menen KooKoohon, Kåsastul naurahtaa.

Puolustajat ovat tuttuja toisilleen Norjan maajoukkueesta, jonka mukana Kåsastul on tälläkin hetkellä.

– Maajoukkueessa pelaaminen on minulle aina iso asia ja jotain, mitä en ota koskaan itsestäänselvyyteenä.

Norjan maajoukkue valmistautuu parhaillaan Tshekissä pelattavaan MM-turnaukseen.

– Meillä on nyt neljän viikon treenileiri menossa. Pelaamme kahdeksan ottelua ennen kuin lähdemme Prahaan toukokuussa.

Tuttu mies Helsingin IFK:sta

Kåsastul on Liigan seuraajille tuttu MM-kaukaloiden lisäksi HIFK:sta toissakaudelta. Puolustaja luuti IFK:n alakerrassa 33 ottelua tehoin 1+9=10 ja plus/miinus–tilasto jäi 15 pykälää plussan puolelle.

– Nautin Liigassa pelaamisesta todella paljon. Liigan pelissä on paljon rakenteita verrattuna muihin sarjoihin, ja olen sitä mieltä, että se sopii minulle hyvin, Kåsastul sanoo.

– Muistan myös, että KooKoota vastaan oli aina hankalaa pelata. Ja sitä aina haluaa sellaisiin joukkueisiin, joita vastaan on kovaa pelata vastaan.

IFK:sta Kåsastul siirtyi Italiaan HC Pusteralin joukkueeseen, joka pelaa monikansallista ICEHL-sarjaa.

– Jääkiekko oli erilaista, kuin mihin olen tottunut. Ottikin hetken aikaa, että pääsin peliin kiinni, mutta sen jälkeen kausi oli hyvä. Jälkikäteen katsottuna se oli hieno kokemus ja olen tyytyväinen, että lähdin sinne.

KooKoo saa norjalaisesta kovan puolustuspään pelaajan.

– Christian on vahva kamppailija ja hyvä puolustava puolustaja. Hän antaa joukkueelleen 100% jokaisessa vaihdossa ja uskon, että kannattajamme tulevat pitämään myös hänestä, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen luonnehtii.

Norjalainen itse on samaa mieltä.

– Olen hyvä kahden suunnan puolustaja, jonka suurimmat vahvuudet ovat puolustuspelissä. En ole kentän isokokoisin pelaaja, mutta yritän aina pelata siten, kuin olisin suurin. Vahvuuksiani ovat kilpailullisuus, työmoraali ja fyysinen peli, Kåsastul päättää.