04.02.2023 21:46
Kärpät taipui KooKoon käsittelyssä
Viiden matsin voittoputkessa seilanneen kärppälauman voittokulku katkesi KooKoon napattua täyden pistepotin Lumon Areenan kuumasta lauantai-illassa lukemin 4–2.(2–1, 1–0, 1–1)
KooKoon ja Kärppien välinen lauantai-illan kohtaaminen ei jättänyt ketään kylmäksi. Yli 4000 paikan päälle saapunutta katsojaa saivat todistaa varsinaista jännitysnäytelmää, joka lopulta päättyi KooKoon tyylikkääseen 4–2-voittoon.
Ottelun alku oli isänniltä räväkkä, sillä jo ensimmäisessä vaihdossa KooKoon kultakypärä Linus Andersson huudatti Lumon Areenan yleisöä painavalla lämärillä, joka painui vastuttamattomasti ohi Kärppien maalilla ottelun aloittaneen Karolus Kaarlehdon. Anderssonin maaliin syöttöpisteet merkittiin Axel Ottossonille ja Samuli Ratiselle.
KooKoon johtoasema ei kuitenkaan ehtinyt vanheta edes minuuttia, sillä jo seuraavassa vaihdossa kärppähyökkääjä Cody Kunyk onnistui ujuttumaan kiekon vanhanaikaisella ohi KooKoo-veräjää vartioineen Oskari Setäsen.
Tasatilanteessa jatkettiin aina erän puolivälin tiimoille asti, kunnes oli KooKoon aika siirtyä ottelussa jälleen johtoon. Tällä kertaa asialla oli Ari Gröndahl, joka pääsi napauttamaan p-pisteiden välistä KooKoon 2–1-johtomaalin. Syöttöpisteet maaliin kapteeni Heikki Liedekselle sekä Liiga-uransa ensimmäisen pisteen merkkauttaneelle 17-vuotiaalle KooKoo-kasvatti Jesse Nurmelle.
Erän loppuun KooKoolle tarjottiin vielä mahdollisuus lisätä johtoaan, kun kärppäpelaajille vihellettiin lyhyen ajan sisällä kaksi jäähyä. Viidellä kolmea vastaan vajaan 30 sekuntia operoinut KooKoo ei kuitenkaan saanut ylivoimalla valmista aikaiseksi ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin isäntien 2–1-johdossa.
Toisen erän KooKoo pääsi aloittamaan ylivoimalla, kun Kärppien ensimmäisen erän lopulla nappaamaa joukkuerangaistusta oli vielä rippeet jäljellä. Erinomaisesta alivoimaa esittänyt kärppälauma kuitenkin tylsytti oranssimustien erän alun erikoistilanteen.
Ylivoiman päätyttyä ei kuitenkaan ehtinyt kulua kuin reilu minuutti, kunnes Kaarlehto joutui kaivamaan kiekkoa selkänsä takaa jo kolmannen kerran. Illan voittomaaliksi jääneen osuman kävi iskemässä Teemu Rautiainen, joka onnistui raapimaan Juho Rautasen kudista maalin eteen jääneen kiekon maaliin. Toinen syöttö maaliin merkittiin Kalle Loposelle. KooKoon kolmas osuma riitti Kärppien valmennusjohdolle, joka päätti vetää Kaarlehdon pois tolppien välistä ja maalin suulle luisteli Leevi Meriläinen.
Erän aikana KooKoolle tarjoiltiin vielä illan kolmas mahdollisuus ylivoimalla, kun Joel Olkkonen komennettiin istumaan vastustajan mailan kiinnipitämisestä. Tämäkään ylivoima ei isäntien osalta ottanut tuulta purjeisiin, vaan peliä jatkettiin 3–1-tilanteesta.
Toisen erän loppupuolella otteluun saatiin vielä lisää tunnetta, kun ensin Miska Kukkonen antoi kovuutta Setäsen maalin eteen parkkeeraaneelle kärppähyökkääjälle. Kukkoselle vihellettiin tilanteesta kahden minuutin jäähy estämisestä ja samassa ajassa maalinedushässäkän jälkimainingeissa lyhyet pystypainit ottaneelle Ratiselle ja Peter Tiivolalle kummallekkin kakkoset väkivaltaisuudesta.
Ratisen ja Tiivolan kakkosten kumotessa toisensa Kärpät pääsivät ensimmäistä kertaa ottelussa ylivoimalla Kukkosen kärsiessä kakkostaan. Oranssimustat onnistuivat kuitenkin taistelemaan erän loppuun ilman takaiskuja ja toiselle erätauolle siirryttiin KooKoon kahden maalin johtoasemassa.
Kolmas erä alkoi KooKoon alivoimalla Kukkosen kärsiessä vielä estämisjäähyään. Oranssimusta kuitenkin selvittivät erän alun alivoimansa ja kahden maalin karkumatka säilyi. Kärpät kuitenkin haki kavennusmaalia vimmatusti ja lopulta kärppälauma onnistui kaventamaan pelin ajassa 54.05, kun kultakypärä Teemu Turunen sipaisi kiekon p-pisteen kaaren kohdilta maaliin.
Maalin jälkeen KooKoo onnistui kuitenkin puolustamaan miehekkäästi ja erän edetessä KooKoo onnistui rummuttamaan pitkiä hyökkäyksiä myös Kärppien päädyssä. Reilu kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Kärpät päätti ottaa aikalisän ja samassa Meriläinen vedettiin maaliltaan sivuun. Kuudella viittä vastaan myllyn pyörimään saanut Kärpät ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa KooKoon puolustaessa uhrautuvasti.
Viimeisen niitin Kärppien arkkuun naulasi lopulta Miska Siikonen, joka pääsi loistavan esityön tehneen Olli Korhosen syötöstä puttaamaan kiekon tyhjään maaliin. Toinen syöttöpiste KooKoon neljänteen osumaan merkittiin ottelussa kovia blokkeja ottaneelle Teemu Engbergille. Näin ollen upean taistelun päätteeksi KooKoo onnistui katkaisemaan Kärppien viiden ottelun voittoputken 4–2-lukemin ja samalla nappaamaan äärettömän tärkeät kolme pistettä kotiyleisönsä edessä.
KooKoon seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 8. helmikuuta, kun vastaan asettuu Liigan kärkijoukkue Rauman Lukko. Ottelu alkaa klo 18.30. Liput otteluun tuttuun tapaan ticketmaster.fi/kookoo.
Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!
MAALIT:
1. erä
1–0 Linus Andersson
(Axel Ottosson, Samuli Ratinen)
1–1 Cody Kunyk
(Topi Niemelä, Ludwig Byström)
2–1 Ari Gröndahl
(Heikki Liedes, Jesse Nurmi)
2. erä
3–1 Teemu Rautiainen
(Juho Rautanen, Kalle Loponen)
3. erä
3–2 Teemu Turunen
(Joonas Kemppainen)
4–2 TM Miska Siikonen
(Olli Korhonen, Teemu Engberg)
TORJUNNAT:
KooKoo Oskari Setänen 5 + 8 + 8 = 21
Kärpät Karolus Kaarlehto (Vaihto 22.09) 11+1+0=12
Kärpät Leevi Meriläinen 0+5+6=11
KOVIN LAUKAUS:
Linus Andersson
KooKoo
143,3 km/h
Tommi Kivistö
Kärpät
136,7 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
Samuli Ratinen
KooKoo
34,2 km/h
Julius Hermonen
Kärpät
34,2 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
Linus Andersson
KooKoo
5229m
David Runblad
Kärpät
4919m