Kärpät oli tehokkaampi lauantai-illassa – pohjanmaan tuplasta kolme pistettä

10.12.2022

Kärpät oli tehokkaampi lauantai-illassa – pohjanmaan tuplasta kolme pistettä



Kuva:Kärpät/@JussiMaattaPhotography

KooKoon hyvä pelaaminen ei riittänyt Kärppien tehokkuudelle. Ottelu päättyi Kärppien 3–1-voittoon (0–1, 2–0, 1–0).

​​​​​​​Ensimmäinen erä Raksilassa meni KooKoon nimiin. Vierasjoukkue pelasi ensimmäiset 20 minuuttia pirteästi ja pysti rakentamaan hyviä hyökkäyksiä. Molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimiaan: ensimmäisenä ylivoimalle pääsi KooKoo vain reilun kolmen minuutin pelaamisen jälkeen, josta ei kuitenkaan maalia syntynyt. Kärppien ylivoima syntyi, kun KooKoo-puolustaja Eero Teräväinen kiinnipiti vastustajaa kahden minuutin arvoisesti.

Kärpätkään ei onnistunut ottelun ensimmäisellä ylivoimallaan tekemään maalia. KooKoon oltua taas täysilukuinen, ruotsalaishyökkääjä Axel Ottosson johdatti vierasjoukkueen 0–1-johtoon Linus Anderssonin syötöstä. Erän lopulla Kärpät sai vielä mahdollisuuden ylivoimalla tasoittaa ottelun, mutta KooKoo selvisi illan toisesta alivoimastaan.

Toiseen erään lähdettiin KooKoon yhden maalin johtoasemasta. Erää kuitenkin vajaa neljä peliminuuttia pelattuna Kärppien Ludwig Byström tasoitti ottelun lukemat 1–1:een.

Erän puolivälissä Kärppä-hyökkääjä Marko Anttila pääsi läpiajoon alivoimalla ja johdatti kotijoukkuen 2–1-johtoon. KooKoo ei kyseisellä ylivoimalla pystynyt tasoittamaan ottelua. Erätauolle siirryttiin 2–1-lukemissa.

Kolmas erä starttasi KooKoon yhden maalin takaa-ajoasemassa ja toisen erän lopulla alkaneella KooKoon alivoimalla. Alivoiman jälkeen lukemat taululla oli edelleen 2–1.

Joukkueiden ollessa tasalukuiset Kärppien hyökkääjä Teemu Turunen johdatti kotijoukkueen 3–1-johtoon, joka oli kouvolalaisille liikaa. KooKoo ei pystynyt enää kaventamaan tai tasoittamaan ottelua edes kuudella kenttäpelaajalla. Kolme pistettä jäi Kärpille Raksilaan.

Pohjanmaan tuplasta KooKoo kerää kolme pistettä, voittaen eilen Sportin Vaasassa lukemin 3–6.

KooKoon kannattajayhdistys Kuudes Kenttäpelaaja oli joukkueen mukana Vaasassa sekä Oulussa. KooKoo kiittää kannattajia joukkueen kannattamisesta!

KooKoon seuraava ottelu pelataan keskiviikkona kotiyleisön edessä, kun Lumon Areenalla vierailee KalPa. Ottelu alkaa klo 18.30 ja liput Ticketmaster.fi/kookoo alkaen 10€!

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


MAALIT:

1. erä

0–1 Axel Ottosson
(Linus Andersson)

2. erä

1–1 Ludwig Bystöm
(Teemu Turunen, Arttu Paaso)

2–1 AV Marko Anttila
(Jesse Koskenkorva)

3. erä

3–1 Teemu Turunen
(Cody Kunyk, Ville Koivunen)

TORJUNNAT:

Kärpät Joel Blomqvist 9 + 5 + 6 = 20
KooKoo Nick Malik 4 + 7 + 3 = 14


KOVIN LAUKAUS:

Arttu Paaso
Kärpät
153,2 km/h

Joose Antonen
KooKoo
135,1 km/h
​​​​​​

NOPEIN LUISTELIJA:

Petter Emanuelsson
Kärpät
36,3 km/h

Miska Kukkonen
KooKoo
34,5 km/h
​​​​​​​

PISIN LUISTELTU MATKA:

Tommi Kivistö
Kärpät
4880 m​​​​​​​

Emil Molin
KooKoo
4754 m