KooKoo, Plan Suomi, Kymenlaakson Syöpäyhdistys ja KooKoo Juniorit yhdistävät voimansa juhlien tyttöjen päivää ja Roosa nauha -kampanjaa yhdessä Kouvolassa.
YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään jälleen lokakuussa, jolloin juhlitaan tyttöjen potentiaalia ja vaaditaan parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna Plan Suomen tyttöjen päivän teema on tytöt ja urheilu. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään virallisesti keskiviikkona 11. lokakuuta, mutta Kouvolassa päivää juhlitaan jo ennakkoon yhdessä Roosa nauha -kampanjan kanssa KooKoo–HPK-ottelussa perjantaina 6. lokakuuta. Lisäksi KooKoo on perustanut Planin tyttöjen päivälle oman keräyksen.
Tyttöjen päivä & Roosa nauha näkyvät ottelussa monin tavoin
KooKoo Junioreiden tyttöjoukkue saattaa molempien joukkueiden pelaajat jäälle ottelun alussa ja tyttöjoukkueen pelaajat pudottavat ottelun avauskiekon. Lisäksi tyttöjoukkue esitellään 1. erätauolla kaukalossa. Areenalla on myös Planin piste, jossa voi käydä juttelemassa tyttöjen päivästä ja sen teemasta. Lisäksi KooKoo junioreiden pisteeltä saa tietoa tyttökiekkoilusta Kouvolassa.
Lisäksi KooKoo osallistuu Roosa nauha -kampanjaan myymällä Roosa nauhoja joukkueen jäsenten puolisoiden toimesta perjantain ottelussa. Tämän vuoden Roosa nauhan hinta on 5€ – varaathan mukaasi käteistä! Korttimaksu toimii pääaulan yläpuolella juoksuradan Roosa nauha -pisteellä. Myyjiä löydät pisteen lisäksi myös ympäri hallia ja tunnistat heidät pinkeistä liiveistä. Myynnin tuotto menee lyhentämättömänä Kymenlaakson syöpäyhdistys ry:n toiminnan hyväksi.
KooKoon oma väki pukeutuu pinkkiin Tyttöjen päivän & Roosa nauhan kunniaksi – joukkueen valmennus kantaa lokakuun ajan puvuissaan Roosa nauhaa ja perjantain ottelussa pelaajat kantavat käsivarsissaan pinkkiä nauhaa.
Planin Kansainvälinen tyttöjen päivä
Tytöillä on edelleen poikia heikommat mahdollisuudet harrastaa urheilua, koska ahtaat sosiaaliset normit rajoittavat tyttöjen elämää. Monessa kulttuurissa fyysisiä lajeja ei pidetä tytöille sopivina, sukupuolittunut häirintä ja hyväksikäyttö ovat urheilun globaaleja ongelmia. Planin tukemissa joukkueissa tytöt saavat tietoa oikeuksistaan ja tyttöjen asema yhteisöissä vahvistuu. Urheilu auttaa tyttöjä muuttamaan maailmaa.
– Olen todella iloinen siitä, että KooKoo Juniorit ja KooKoo lähtivät mukaan juhlimaan tyttöjen päivää ja nostamaan esille tyttöjen oikeuksia urheiluun. Niin Suomessa kuin maailmalla on edelleen valtavasti tehtävää sen eteen, että sukupuolesta riippumatta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa ja urheilla haluamansa urheilulajin parissa, Plan Suomen vapaaehtoinen tyttöjen päivän koordinaattori Minna Heikura sanoo.
– Monesti jääkiekko mielletään vain poikien jutuksi, mutta yhtä lailla harrastus kuin harrastus sopii myös tytöille. On hienoa olla seurana tukemassa tyttöjen mahdollisuutta harrastaa, KooKoon yhteisöpäällikkö Nita Ahola kommentoi.
KooKoo on perustanut tyttöjen päivän oma keräyksen, johon kuka tahansa voi tehdä lahjoituksen. Pienelläkin summalla on merkitystä. Keräyksen tuotto käytetään Planin tyttöjen oikeuksien puolesta tekemään työhön. Keräykseen voit osallistua KooKoon Facebook-keräyksellä TÄSTÄ!
Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanja
Syöpä koskettaa lähes kaikkia meitä jollain tavalla elämän aikana, joko oman tai läheisen sairastumisen kautta. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Olemme tehneet töitä yhtenä rintamana elämän puolesta jo vuodesta 2003. Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta ja syöpään sairastuneita. Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Apulannan Toni ja Sipe.
Kymenlaakson syöpäyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Kirsti Väänänen on erittäin iloinen ja kiitollinen yhteistyöstä KooKoon kanssa kampanjan tiimoilta. Väänänen kertoo, että KooKoon joukkueen jäsenten puolisoiden toteuttama Roosa nauhan myynti on heille tärkeää, sillä paikallisten syöpäyhdistysten kautta kerätyt varat päätyvät suoraan paikallisten syöpää sairastavien sekä heidän läheisille suunnattujen palveluiden hyväksi.
Varojen hankinta alueellisesti on hyvin merkityksellistä, sillä joka vuosi noin 1400 ihmistä Kymenlaakson alueella asuvaa sairastuu syöpään. Toiminta-alueena Kymenlaakson syöpäyhdistyksellä on Kouvola, Iitti, Kotka, Hamina, Pyhtää, Virojoki ja Miehikkälä.
Kerätyillä varoilla mahdollistetaan kahden neuvontahoitajan kiireetön aika kohdata syöpään sairastuneita sekä heidän perheitään tarjoamalla matalan kynnyksen psykososiaalista tukea keskustelun muodossa ja vertaistukiryhmien avulla. Terveyden huollossa keskitytään potilaan hoitamiseen, jolloin monesti läheiset jäävät uuden tilanteen edessä vaille keskusteluapua. Neuvontahoitajat Minna Tani ja Jaana Kolin tapaavatkin syöpäpotilaita ja heidän läheisiään taudin kaikissa vaiheissa.
Lisätietoja:
Nita Ahola, yhteisöpäällikkö, KooKoo Hockey Oy, 040 503 8387, nita.ahola@kookoo.fi
Minna Heikura, Plan Suomen vapaaehtoinen tyttöjen päivän koorsdinaattori, 044 561 3071
Kirsti Väänänen, toiminnanjohtaja, Kymenlaakson syöpäyhdistys, 044 021 6064
Harri Setälä, junioripäällikkö, Pohjois-Kymen liikuntayhdistys ry (KooKoo Juniorit), 044 236 3083
Mimmi Gröndahl, tyttöjoukkueen vastuuvalmentaja, KooKoo Juniorit, 040 563 3734