01.10.2019 15:14
Kahden kotiottelun viikko: ”Olen kaivannut joukkue-elämää”
KooKoo pelaa tällä viikolla kahdesti kotona: Lumon Areenalla vierailee keskiviikkona SaiPa ja lauantaina HIFK.
Oranssimustat saivat sunnuntaina miellyttävän paluumuttajan, kun KooKoon viime kauden kapteeni Toni Kähkönen, 32, liittyi mukaan joukkueeseen. Kähkönen nähdäänkin keskiviikkona jo joukkueen mukana ottelussa SaiPaa vastaan, vaikka on vasta alkuviikosta ehtinyt joukkueen jäätreeniin mukaan.
– Hyvillä fiiliksillä tulen takaisin joukkueeseen, on kiva päästä mukaan joukkuetreeniin, kouvolalaisyleisölle tuttu paluumuuttaja kommentoi.
Kähkönen kuvailee, ettei ole vielä asettanut henkilökohtaisia tavoitteita, vaikka onkin kaivannut joukkue-elämää.
– Puolet joukkueesta on tuttuja äijiä, joten joukkueen mukaan oli helppo tulla. Toki ulkomaalaisia en vielä tunne, mutta kyllä hekin tässä vielä tutuksi tulevat kauden aikana. Hyvä meininki siellä oli, kun mukaan liityin maanantai-aamuna.
Kähkönen on seurannut joukkueen tekemistä etukäteen tuloksien ja koosteiden avulla. Tulokset ovat vaihdelleet puoleen ja toiseen ja niiden perusteella Kähkönen osaa kommentoida tulevaa rooliaan joukkueessa.
– Toivottavasti tuon tasapainoa sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan ja myös niitä järkeviä ratkaisuja kaukaloon.
Kesäharjoittelun Kähkönen on suorittanut KooKoon huoltotiimistä löytyvän Matti Rannan ohjeilla.
– Olen saanut olla terveenä ja treenata kovaa ja jäällä pystynyt olemaan kokoajan. Tottakai nälkää pelaamiseen on!
KooKoo kohtaa keskiviikkona Lumon Areenalla kotiyleisönsä edessä kauden kolmannessa Kaakon Derbyssä SaiPan. Kahden edellisen ottelun lopputulokset ovat joukkueille tasan 1–1, sillä SaiPa voitti kauden avauksen Lappeenrannan Kisapuistossa 5–3 ja KooKoo heti seuraavana päivänä Lumon Areenalla lukemin 5–1.
– Kouvolassa on aina ollut hyvä meininki ja katsoin, että kannattajapäätykin on saanut uutta väriä pintaan ja saanut siten upgreidauksen, joten kiva nähdä myös kannattajia. Kouvolassa on aina ollut hyvä urheilukulttuuri jokaisessa lajissa, joten on ilo olla jälleen osa sitä, hyökkääjä päättää.