KooKoon kahden kotiottelun Liiga-viikko pyörähtää käyntiin keskiviikkona, kun KalPa saapuu vierailulle Sumulaaksoon. Otteluennakossa pirteästi kauden startannut kanadalaishyökkääjä Ben Tardif.
Edellinen Liiga-viikko oli KooKoo osalta +-merkkinen, kun kolmesta tiukasta ottelusta oranssimustien pistepussi karttui kuudella pisteellä yhdeksästä mahdollisesta. KooKoo kellisti Ässät vieraissa voittomaalilaukauskilpailun jälkeen ja TPS kaatui vakuuttavan esityksen päätteeksi perjantaina Lumon Areenalla. Viikon ainoa tappio koettiin lauantaina Tampereella, kun hallitseva mestari onnistui nappaamaan lisäpisteen voittomaalilaukauskilpailun jälkeen.
Kuuden pisteen viikon myötä KooKoolla on nyt kasassa yhteensä 15 pistettä ja sijoitus sarjataulukossa ennen alkavaa Liiga-viikkoa 12. Pistesarakkeen lisäksi positiivisena asiana menneellä viikolla oli huomattavasti parantunut alivoimapelaaminen. Kolmessa ottelussa KooKoo antautui alivoimalla ainoastaan kahdesti ja lauantaina Tapparaa vastaan joukkue taisteli peräti kahdeksan alivoimaa, joiden aikana porkkanapöksyt onnistuivat ainoastaan kertaalleen yllättämään KooKoon alivoimanelikon.
KooKoo lähtee alkavaan viikkoon parhaana pistemiehenään ruotsalaishyökkääjä Axel Ottosson, joka kantaa kultaista kypärää päässään tehoin 5+6=11. Tasapisteissä Ottossonin kanssa on kanadalaishyökkääjä Ben Tardif, joka on naulannut 14 otteluun tehot 4+7. Tehokkaimpana puolustajana alkukaudella on kunnostautunut Charle-Edouard D´Astous, joka summannut kahdeksaan peliin tehot 1+5=6.
Mennyt viikko toi kuitenkin myös jobin postia KooKoon sairastuvalta. Hyökkääjä Jesse Nurmi joutuu telakalle alustavan arvion mukaan noin neljäksi kuukaudeksi ja myös Ville Leskinen joutuu pidemmälle huilille ja on arvioiden mukaan sivussa kuudesta kahdeksaan viikkoon. TPS-ottelussa loukkaantuneiden Juho Rautasen ja Emil Molinin tilanne tarkentuu vielä myöhemmin, mutta molemmat ovat sivussa ainakin keskiviikon KalPa-ottelusta.
Keskiviikkona Lumon Areenalle saapuva KalPa löytyy sarjataulukosta KooKoon edeltä sijalta 11. 15 pistettä 11 ottelussa keränneet kuopiolaiset saapuvat Sumulaaksoon kahden ottelun tappioputkessa, jonka aikana takkiin on tullut niin IFK:lta ja TPS:ltä. Varsin maltillisesti pelaajamarkkinoilla kevään ja kesän aikana operoinut KalPa lähti tähän kauteen pitkälti samalla rungolla, kuin viime kaudella. Merkittävin muutos joukkueen sisällä tapahtui valmennuksessa, kun TPS:n puikkoihin siirtyneen Tommi Miettisen saappaisiin astui KalPan A-junioreissa pitkään hyvää työtä tehnyt Petri Karjalainen. Karjalaisen alku kuopiolaisten peräsimessä oli pirteä, mutta kone on alkanut yskähtelemään kauden edetessä ja edellinen kolmen pisteen voitto on 26. päivä syyskuuta pelatusta vierasottelusta Ilvestä vastaan.
KooKoo ja KalPa kohtasivat harjoitusottelukaudella kertaalleen Kuopiossa, jossa runsasmaalinen kamppailu päättyi lopulta KalPan voittoon jatkoajalla lukemin 4–3.
KooKoon kokoonpanosta varmuudella ovat pois hyökkääjät Linus Andersson (1-2 vkoa), Toni Suuronen (vuoden loppuun), Jesse Nurmi (noin 4 kuukautta), Ville Leskinen (6-8 vkoa), Emil Molin (tarkentuu myöhemmin) ja puolustaja Juho Rautanen (tarkentuu myöhemmin)
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Ke 18.10.2023 klo 18:30 KooKoo – KalPa // Osta liput
Pe 20.10.2023 klo 18:30 KooKoo – JYP // Osta liput
Ke 25.10.2023 klo 18:30 KooKoo – Ilves // Osta liput