Juho Rautanen jatkaa jo viidennelle kokonaiselle KooKoo-kaudelleen

13.4.2023

Juho Rautanen jatkaa jo viidennelle kokonaiselle KooKoo-kaudelleen

KooKoo on kiinnittänyt puolustaja Juho Rautasen kaudelle 2023–2024.

Oranssimustien alakerrassa jo peräti neljä kokonaista kautta luutinut Juho Rautanen pukee oranssimustan pelipaidan päälleen myös kaudella 2023–2024.

Peruspuolustajana profiloitunut 25-vuotias Rautanen otti kauden aikana jälleen yhden askeleen eteenpäin ja tilastojen valossa mennyt kausi oli ”Raudan” Liiga-uran paras. 58 ottelua runkosarjassa tahkonnut puolustaja löi pöytään tehot 3+15=18 ja tuplasi samalla oman yhden kauden piste-ennätyksensä. Toiseksi eniten peliaikaa KooKoon pelaajista viime kaudella kellottanut puolustaja iski myös seitsemään pudotuspelikamppailuun tehot 1+1=2.

Rautasesta on kasvanut puolustuksemme kulmakivi, joka suorittaa tasaisen varmasti illasta toiseen. Palkintona kasvaneesta vastuusta hän pystyi myös keräämään puolustajalle mukavat tehopisteet viime kaudella. Hän on lähellä kansainvälistä tasoa ensi kaudella, urheilujohtaja Jarno Kultanen povaa.

Rautanen jatkaa kaukalossa pelinumerolla 7.

PELAAJASOPIMUKSET 2023–2024 (TILANNE 13.4.2023):

Maalivahdit:
#31 Nick Malik
#32 Oskari Setänen

Puolustajat:
#4 Väinö Liikonen
#7 Juho Rautanen
#17 Ari Gröndahl

Hyökkääjät:
#8 Jesse Nurmi
#14 Toni Suuronen
#20 Samuel Valkeejärvi
#46 Matic Török
#91 Linus Andersson