Joulutauolta palattiin pitkän kaavan mukaan

27.12.2020

27.12.2020 20:53

Joulutauolta palattiin pitkän kaavan mukaan



KooKoo hukkasi Ilves-ottelussa useamman hyvän paikan. Kuva: Ella Taponen

Kinkkuja sulateltiin jatkoajalle asti venyneessä ottelussa, jonka Ilves vei lopulta 3–4 (2–1, 0–1, 1–1, 0–1).

Liigan runkosarja palasi tositoimiin KooKoon osalta joulutauolta sunnuntaina, kun Ilves vieraili KooKoon vieraana Lumon Areenalla.

– Tosi kiva, että päästiin taas pelaamaan. Tämmöisen tauon jälkeen hyvä ja laadukas peli, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi ottelun jälkeen.

KooKoo aloitti tyhjille katsomoille pelatun ottelun vahvasti ja ensimmäinen erä oli selvästi kotijoukkueen. Ehkä useampi sata pahvihahmoa auttoi kannustamaan kymenlaaksolaisyleisön tavoin.

Ottelua oli ehtinyt vanheta reilut 13 minuuttia, kun Vilmos Galló vei maalin kulmalta KooKoon 1–0-johtoon ylivoimalla. Pian nähtiin lisää ylivoimaosumia, kun oli Trevor Mingoian vuoro onnistua. Molempiin maaleihin syöttöpinnan kirjautti hyvää kautta pelaava Arttu Pelli ja Gallón maalin syöttäjänä Mingoia ja Mingoian osumaan syöttöpiste Ahti Oksaselle.

Ilves onnistui kaventamaan erän lopulla itsensä maalin päähän. Tuomas Salmelan osuma syntyi siirretyn rangaistuksen aikana. Tässä maalissa syöttöpinnat Eetu Päkkilälle ja Ilves-vahti Eetu Mäkiniemelle.

– Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, oltiin valmiita otteluun. Oltaisiin toki voitu olla siinä vielä tehokkaampia. Puolustettiin myös kypsästi.

Toinen erä oli Ilveksen, mistä merkkinä 2–2-tasoitus toisen erän alussa, maalintekijänä ensimmäisen Ilves-ottelunsa pelannut Teemu Väyrynen. Väyrysen onnistumisen jälkeen nähtiin illan harmittavin tilanne, kun Väyrynen taklasi KooKoon Alexander Ytterelliä, joka lopulta talutettiin pukukopin puolelle. Väyrynen niin ikään pukukopin puolelle 5+20 -rangaistuksella.

– Toisessa erässä ylihyökättiin ja siitä vastustaja sai vastahyökkäyksen ja yhden maalin. Otettiin myös hölmöjä jäähyjä, mitä ei voida ottaa; huolimattomia mailoja ja siitä jouduttiin istumaan.

Kolmannessa erässä 47 sekunnin jälkeen KooKoon 3–2-johtoon vei Martin Berger, jonka hyökkäykseen säntäämisen löysi Teemu Engberg ja Kasper Björkqvist.

Ilveksen kokoonpano oli vaihtunut paljon ja tilalle oli tullut viisi uutta miestä – siitä huolimatta vierasjoukkue löysi uuden vaihteen ja tasoitti ottelun 3–3:een ajassa 57.05 Miro Nallin osumalla. Tasatilanne tarkoitti samalla sitä, että joulutauon jälkeinen kamppailu ratkottiin jatkoajalla, jossa KooKoo hukkasi pari paikkaa ja Ilves rokotti ottamalla voiton Panu Miehon maalilla.

– Alivoima toimi tänään, tehtiin yksi alivoimamaalikin kolmannen erän alkuun. Oli hyviä paikkoja lyödä peli esimerkiksi 4–2:eenkin. Semmonen viimeinen tylyys ja kypsyys puuttui, jotta voitto oltaisiin voitu ottaa, jatkoajalla voittoa tarjottiin ja jos noista paikoista et itse tee, vastustaja tekee kyllä, Ahokas harmitteli lopuksi.



MAALIT:

1.

1–0 YV Vilmos Galló
(Trevor Mingoia, Arttu Pelli)

2–0 YV Trevor Mingoia
(Arttu Pelli, Ahti Oksanen)

2–1 SR Tuomas Salmela
(Eetu Päkkilä, Eetu Mäkiniemi)

2.

2–2 Teemu Väyrynen
(Joona Korhonen, Teemu Lepaus)

3.

3–2 AV Martin Berger
(Teemu Engberg, Kasper Björkqvist)

3–3 Miro Nalli
(Tuomas Salmela, Panu Mieho)

JA

3–4 VM Panu Mieho
​​​​​​​(Eemeli Suomi, Jarkko Parikka)

TORJUNNAT:

KooKoo
Victor Brattström 10+6+12+0=28

Ilves
Eetu Mäkiniemi 15+6+13+4=38

KOVIN LAUKAUS:

KooKoo
Trevor Mingoia
​​​​​​​141,4 km/h

Ilves
Aleksi Elorinne
152,4 km/ h

NOPEIN LUISTELIJA:

KooKoo
Kasperi Ojantakanen
34,5 km/h

Ilves
Eetu Päkkilä
​​​​​​​37,0 km/ h​​​​​​​

PISIN LUISTELTU MATKA:

KooKoo
Joni Tuulola
5335 m

Ilves
Matias Maccelli
​​​​​​​5269 m