ENNAKKO:

Jatkuuko voittoputki kotiyleisön edessä? KooKoo kohtaa Lukon perjantaina ja lauantaina hallitsevan mestarin

16.10.2025

Lumon Areenalla on edessä jännittävä perjantai-ilta, kun KooKoo saa vieraakseen sarjan suurimpiin mestarisuosikkeihin kuuluvan Rauman Lukon. Lauantaina oranssimustat puolestaan kirmaavat Kuopioon hallitsevan suomenmestarin vieraaksi.

KooKoon pelit ovat viime kierroksilla olleet lupaavia, sillä oranssimustat viilettää kolmen ottelun voittoputkessa ja edellisen tappion KooKoo on kokenut nimenomaan Lukolle, kun se hävisi Raumalla maalein 3–1 lokakuun alussa. Joukkue on pystynyt parantamaan kiekollista pelaamistaan ja saanut erikoistilanteissa tulosta aikaan. Erityisesti ylivoimapeli on noussut tehokkaaksi aseeksi, jota vastaan Lukon on oltava tarkkana. Muun muassa viime pelissä Jukureita vastaan KooKoo onnistui ylivoimalla kahdesti. Tällä hetkellä KooKoo on sarjassa sijalla neljä ja Lukko sijalla seitsemän.

Myös Lukko tulee otteluun hyvässä iskussa, sillä raumalaisjoukkue on voittanut neljästä edellisestä pelistään kolme. Joukkue on osoittanut erityisesti puolustuspelaamisessaan selkeää tasapainoa ja kurinalaisuutta. Hyökkäyspäässä tehoja on löytynyt laajalta rintamalta, mikä on tehnyt Lukosta hankalan vastustajan. Myös ylivoimapeli on ollut tehokasta viime kierroksilla, ja maalivahtipeli on ollut yksi sen suurimmista vahvuuksista.

KooKoon Kalle Loponen on joukkueensa peliaikakuningas, kun puolustaja on kellottanut 13 pelaamassaan ottelussaan keskiarvoltaan 21.12 minuuttia jääaikaa. Marcus Davidsson on KooKoon alkukauden tehokkain hyökkääjä ja häneltä odotetaan vastuullisena ja laadukkaana kahden suunnan sentterinä paljon myös Lukkoa vastaan. Davidsson on pelannut 10 ottelua ja tehnyt niissä tehot 5+5=10.

Ensimmäistä täyttä kauttaan Liigassa pelaava Leo Tuuva on vasta 19-vuotias. Alkukaudesta joukkueen kultakypärääkin kantaneen nuoren tähtihyökkääjän odotetaan jo ensimmäisellä täydellä liigakaudellaan ottavan isoja askelia jatkuvasti eteenpäin. Tuuva on kehittynyt kovaa vauhtia ja on varmasti viimeistään keväällä jo Lukon hyökkäyksen suurimpia hyökkäyspään uhkia.

Lukon alkukauden tehokkain pelaaja on ollut vähemmän yllättäen Liigaan täksi kaudeksi palannut 36-vuotias Mikael Ruohomaa. Ruohomaa on pelannut urallaan useissa eri seuroissa, kuten KHL:ssä, SHL:ssä ja Liigassa muun muassa JYPissä, KalPassa ja Kärpissä. Ruohomaa on myös edustanut Suomea jääkiekon A-maajoukkueessa MM-kisoissa kahdesti. ”Ruoho” on Liigaan huippuluokan pelaaja ja jos KooKoo haluaa päästä pisteille Lukkoa vastaan, on Ruohomaa pidettävä kurissa.

Kannustamaan joukolla! Lumon Areenan kotiyleisö on ollut usein se ylimääräinen pelaaja, joka sytyttää KooKoon taistelemaan viimeiseen hengenvetoon asti. Kouvolalaisilta odotetaan rohkeaa ja aktiivista peliä, jolla joukkue on aiemminkin horjuttanut isompiaan Liigassa.

Peli alkaa Lumon Areenalla perjantaina klo 18.30 ja ovet avataan klo 17.30. Ottelu on myös S-etupeli! Liput S-etukortilla KooKoon toimistolta ja ovilipunmyynnistä 20 € istumaan ja 10 € seisomaan.

Lauantaina hallitsevan mestarin pakeille

KooKoo pelaa viikkonsa toisen ottelun lauantaina, kun se matkaa Kuopioon Niiralan monttuun, jossa joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella.

KalPan kausi on ollu vaihderikas. Se on Liigan runkosarjassa sijalla yhdeksän 11 ottelulla ja 19 pisteellä. Edellisen ottelunsa KalPa voitti lauantaina Espoossa, kun se kaatoi Kiekko-Espoon maalein 1–2. Sitä edeltävä ottelu sen sijaan päättyi voittomaalikilpailussa tappioon TPS:lle Niiralassa, kun TPS voitti 3–4.

CHL:ssä KalPan taival on sen sijaan ollut hieno, sillä KalPan on CHL:n runkosarjassa voittanut kuudesta ottelustaan kaikki. Viimeksi keskiviikkona KalPa voitti CHL:n runkosarjan päätöskamppailussa KAC Klagenfurtin. Itävaltalaisryhmä putosi kotijoukkueen kyydistä jo avauserässä ja KalPa marssi vakuuttavaan 3–1-voittoon (2–0, 0–0, 1–1).

KalPa pelaa vielä myös ennen lauantaikohtaamista, sillä se matkustaa perjantaina Helsinkiin paljon myllerryksessä olleen IFK:n vieraaksi myöhäisillan Hockey Night -kamppailussa. Tuo ottelu alkaa vasta klo 19.30 ja näkyy SUBilta.

KalPan tähän mennessä tehokkain on ollut vähemmän yllättäen hyökkääjä Teemu Hartikainen, joka teki paluun Liigaan kuluvaksi kaudeksi. Hartikainen on tehoillut 11 otteluun tehot 8+4=12. KalPan toiseksi paras pistemies Jaakko Rissanen on samoissa pisteissä Hartikaisen kanssa, vähemmän maaleja teheneenä: 10 ottelussa tehot 4+8=12. KooKoolle KalPassa on myös tuttua väriä, kun ex-KooKoo Saku Salmela pelaa kuopiolaisryhmässä marraskuun maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella.

LIIGA-OTTELUT:

Pe 17.10. KooKoo–Lukko klo 18.30, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!
La 18.10. KalPa–KooKoo klo 18.30, Olvi Areena, Kuopio