KooKoo aloitti vuoden 2024 nappaamalla vaiherikkaan ottelun jälkeen jatkoaikavoiton. Viihdyttävä ottelu päättyi lukemiin 5–4 JA (0–1, 2–1, 2–2, 1–0).
KooKoon kevätkausi pyörähti käyntiin vuoden ensimmäisellä ottelulla, joka pelattiin kotona Lumon Areenalla. Lukko saapui Raumalta koeponnistamaan oranssimustien alkuvuoden vireen. Ennen ottelun alkua nähtiin sarja juhlallisuuksia, kun Arttu Ilomäki kukitettiin hiljattain saavutetun 500 Liiga-ottelun kunniaksi. Lisäksi palkittiin KooKoon kuukauden juniori.
Vuoden ensimmäinen erä lähti KooKoon osalta käyntiin hieman takellellen, ja ensimmäiset viisi minuuttia Lukko oli ottelun hallitsevampi osapuoli. Yksittäistä Seth Bartonin ja Charle-Edouard D’Astousin luomaa huippupaikkaa lukuunottamatta peli pyöri pitkälti oranssimustien kenttäpuoliskolla sekä keskialueella. Joukkueet olivat tunnustelevalla jalalla liikenteessä, eikä ottelussa nähty hirveää määrää taklauksia.
– Aaltoileva ottelu tietyllä lailla, sekä Lukolla että meillä oli vaiheemme. Ensimmäinen erä oli meiltä ihan hyvä, mutta kiekollinen huolellisuus meiltä puuttui. Taukojen jälkeen meillä on ollut vaikeuksia ensimmäisten erien kanssa. Kiekollisia lapsuksia tuli paljon, kommentoi pelin jälkeen Liigan lehdistötilaisuudessa päävalmentaja Olli Salo.
– Lukko antoi tänäänkin paljon painetta ja jatkoi niitä loppuun hyökkäysalueella. Siihen olen kyllä pettynyt, miten niissä tilanteissa pelasimme. Meidän oma paineen alla pelaaminen ei ollut tänään siellä missä sen olisi pitänyt olla, jatkoi Salo.
Erän puolivälissä neljäs ketju ja etenki Teemu Engberg nappasi ottelun hallinnan kuitenkin kotijoukkueelle. Engberg punnersi itsenä kahdesti laukaisupaikkaan, ja aiheutti aktiivisella karvaamisellaan muutenkin harmaita hiuksia Lukon puolustukselle. Useasta vaarallisesta paikasta huolimatta Lukon maalille hiljattain hankittu Christopher Gibson piti oman maalinsa puhtaana.
KooKoon hallintajakson jälkeen Rauman Lukko iski ikävä kyllä ottelun ensimmäisen maalin. Keskialueen kääntöpelin jälkeen Lukon Harri Kainulainen syötti Sebastian Revon vasemmalta laidalta vapaaksi. Kultakypärää kantava Repo ajoi maalille ja laukoi hieman epäonnistuneesti rystypuolelta, mutta pyörivä kiekko löysi tiensä Oskari Setäsen kainalosta verkon perukoille. Punalamppu syttyi palamaan vajaa viisi minuuttia ennen eräsummerin soittoa.
Maalin jälkeen KooKoo ei kuitenkaan lamaantunut, vaan aloitti agressiivisemman painostuksen vierasmaalia kohtaan. Hyvistä aihioista huolimatta kotijoukkueen avausmaali jäi kuitenkin odottamaan myöhempää ajankohtaa.
Toisen erän alkupuolisko oli hieman seesteistä pelaamista. Ensimmäisen erän lopun tavoin Lukko oli pelin hallitsevampi osapuoli, ja raumalaiset testasivatkin maalivahti Setäsen pelivirettä muutamaan kertaan. Myös ottelun ensimmäinen rangaistus nähtiin lähellä ottelun puoliväliä, kun Seth Barton otti kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä. Näin ollen Lukon sarjan heikoimpiin kuuluva ylivoima pääsi kokeilemaan pakkopelin pyörittämistä.
Ylivoiman vaarallisin paikka siunaantui kotijoukkueelle, kun Olli Korhonen ja D’Astous pääsivät vastahyökkäykseen yhtä Lukko-puolustajaa vastaan. Korhonen pelasi D’Astousin vapaaksi, mutta kanukkipuolustajan laukaus napsahti päätyplekseihin auki ammottaneen maalin sijaan. Sinikeltaiset sen sijaan eivät kyenneet luomaan juuri ollenkaan maalipaikkoja. Alivoimanelikko katkaisi useat Lukko-yritykset jo alkutekijöihinsä keskialueelle.
Vajaat neljä minuuttia ennen erän loppua myös KooKoo pääsi koeponnistamaan ylivoimansa. Tämä pakkopeli vanheni vain vajaan minuutin, kun paluuotteluaan pelaava Ville Leskinen ja D’Astous leikittelivät kiekon kanssa, jonka jälkeen kanukki ampui tarkalla laukauksella KooKoon tasoitusmaalin.
Kauaa eivät oranssimustien juhlat jatkuneet, sillä heti klassisessa maalin jälkeisessä vaihdossa Lukko painoi säälimättömän paineen kotijoukkueen päätyyn. Pitkän pyörityksen jälkeen Jakob Stenqvist pelasi kiekon Lukko-kapteeni Revolle, joka sivalsi aloitusympyrän kaarelta kiekon etukulmaan ohi Setäsen. Maali oli Revolle jo illan toinen, ja se syntyi vain reilu minuutti KooKoon avausmaalin jälkeen.
Myös Lukko unohti kuitenkin maalin jälkeisten vaihtojen merkityksen, ja loppuerä menikin KooKoon hallinnan merkeissä. Pitkään näytti jo siltä että erätauolle siirrytään Lukko-komennossa, mutta vain sekunti ennen loppua pakkipari D’Astous-Barton toimi jälleen. D’Astous syötti ja Barton laukoi Gibsonin kainalosta kiekon verkkoon. Sen verran likelle eräsummerin soimista maali kuitenkin meni, että osuman syntyminen jouduttiin tarkastamaan videolta. Kauaa eivät tuomarit kuitenkaan asiaa joutuneet arpomaan, kun maali varmistettiin hyväksytyksi. Erätauolle siirryttiin siis todellisen pukukoppimaalin ansiosta tasalukemissa.
Päätöserään kotijoukkue saapui selkeästi päättäväisemmällä asenteella kuin kahteen aiempaan erään. Muutaman minuutin jälkeen KooKoo järjesteli hyökkäyspäähän toista minuuttia kestävän paineen, jossa pääarkkitehteina juonivat sekä Engberg että Korhonen. Heti seuraavassa vaihdossa oranssimustat kaivoivat kikkapankista melkoisen syöttökuvion, jonka päätteeksi Miska Kukkonen vei kotijoukkueen johtoon. Kukkonen pääsi puttaamaan takatolpilta sisään sen jälkeen kun Radek Koblizek ja Ben Tardif pelasivat Lukko-puolustuksen aivan pihalle syötöillään.
Kauaa KooKoo ei ennättänyt johtoasemasta nauttia, kun vierasjoukkue kuittasi pelin tasoihin. Tasoitusmaalin ampui vastuttamattomasti suoraan syötöstä Lukon Gabriel Fontaine. Maaliin johtaneen syötön tarjoili jo illan kolmannen tehopisteensä napannut Sebastian Repo.
Erän puolivälissä KooKoo pääsi yrittämään johtoaseman kaappaamista takaisin ylivoimalla. Valitettavasti pakkopeli ei ottanut pyöriäkseen missään vaiheessa, vaan Lukko-alivoima katkaisi kotijoukkueen yritykset alkutekijöihinsä. Epäonnistunut ylivoima johti momentumin siirtymiseen Lukolle, joka rankaisi KooKoota pian rangaistuksen päättymisen jälkeen.
– Pääsääntöisesti puolustimme tänään meidän keskustaa hyvin, mutta oppia on vielä otettavana. Teimme upean 3–2 maalin, mutta sen jälkeen ylivoimamme oli todella löperöä. Se harmittaa että emme naulanneet peliä siinä vaiheessa, kun se oli tavallaan mahdollista, harmitteli Salo.
Lukon neljännestä maalista vastasi Matthew Abt, jonka kova rannelaukaus kolahti maaliin aivan tolpan kautta. Maaliin johtaneen syötön tarjoilu kukas muukaan kuin Sebastian Repo.
Välittömästi maalin jälkeisessä vaihdossa KooKoo kilautti kiekon ylärimaan, joka toimi lähtölaukauksena oranssimustien loppukirille. KooKoo loi viimeisen viiden minuutin aikana useita kelvollisia maalipaikkoja. Setänen lähti maalilta, ja kuudes kenttäpelaaja otettiin jäälle kaksi minuuttia ennen loppua. KooKoon loppukiri alkoi hieman takellellen, kunnes kotijoukkueen kuusikko sai pelin rauhoitettua. Ajassa 59.14 D’Astous toimitti kiekon maalille, mutta peliväline jäi pyörimään aloituspisteiden väliin. Ensimmäisenä kiekkoon ehti Radek Koblizek, jonka kääntölaukaus livahti Lukko-vahti Gibsonin kainalosta sisään. Elintärkeän tasoitusmaalin väsännelle Koblizekille tehopiste oli illan toinen, ja syöttöpisteen napanneelle D’Astoulle kolmas. Toisen syöttöpisteen maaliin nappasi Ben Tardif.
– Joukkueen sitkeyteen olen kyllä tyytyväinen, usko säilyy meillä tässä joukkueessa. Ykköskenttä oli tänään loistava, hyvää pelaamista kaikin puolin ja myös pisteiden valossa, kiitteli Salo.
Ottelu ratkaistiin pitkän kaavan mukaan jatkoajalla. Jatkoaika oli ennättänyt jo yli puolen välin, kun ottelun alussa kukitettu Ilomäki päätti esitellä hieman henkilökohtaista taituruuttaan. Ensin Lukko-puolustaja Joshua Brook kahville, ja heti perään kiekko Gibsonin taakse ylähyllylle. Ilomäen namuttelumaaliin syöttöpisteet merkittiin Tardifille sekä Joonas Lehtivuorelle.
Seuraavan kerran KooKoo on nähtävillä kotikaukalossa jo perjantaina, kun Helsingin IFK saapuu Sumulaaksoon taistelemaan pisteistä.
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 5.1.2024 klo 18:30 KooKoo – HIFK // Osta liput
La 13.1.2024 klo 17:00 KooKoo – HPK // Osta liput
To 18.1.2024 klo 18:30 KooKoo – JYP // Osta liput