04.03.2023 19:58
HPK ei armahtanut kotiareenallaan
HPK:n halu voittaa lauantai-illassa oli liikaa KooKoolle. HPK voitti lukemin 5–1 (1–0, 2–1, 2–0).
Lauantain ottelu Hämeenlinnassa alkoi vauhdikkaalla ensimmäisellä erällä sekä ensimmäiset kymmenen minuuttia pelattiin miltei katkoitta.
Ajassa 9.29 HPK:n hyökkääjä Matti Järvinen johdatti kotijoukkueen 1–0-johtoon. Maalin syöttivät Eetu Liukas ja Rony Ahonen.
Ensimmäisen erän puolen välin jälkeen nähtiin myös erikoistilanteita, kun molemmat joukkueet kärsi kaksi kahden minuutin rangaistusta. Kumpikaan joukkue ei saanut ensimmäisen erän erikoistilanteista maalia aikaan, joten erätauolle siirryttiin kotijoukkue HPK:n 1–0-johtoasemassa.
Toisessa erässä nähtiin kolme osumaa, joista kahdesta vastasi HPK. Reilun kahdeksan minuutin peliajan jälkeen Mathias Trettenes johdatti HPK:n 2–0-johtoon.
Vajaa kuusi minuuttia tämän jälkeen HPK-puolustaja sekä KooKoossakin kauden pelannut Petteri Nikkilä laukoi ylivoimalla kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle. Maalin toiseksi syöttäjäksi merkittiin myös Kouvolalaisille tuttu kasvo Arttu Pelli.
Teemu Rautiainen pystyi kuitenkin ohittamaan HPK-vahti David Lebedeffin ja iskemään samalla lukemat 3–1:een. Maalin syöttivät KooKoon puolustajat Eero Teräväinen sekä Juho Rautanen.
Kolmannessa erässä näkyi HPK:n tahto voittaa, sekä kotijoukkueen puolustus johtoasemaan piti. Erän alussa nähtiin molemmilta joukkueilta ylivoimat, mutta kummankin joukkueen alivoimapelaaminen piti kiekon pois maalialueelta.
Ajassa 56.45 KooKoo otti aikalisän. Samassa ajassa myös KooKoon maalia vahtinut Oskari Setänen väistyi vaihtopenkille ja vierasjoukkue haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta valitettavasti tuloksitta.
Kotijoukkue HPK kuitenkin pääsi iskemään kiekon tyhjään maaliin kiekon löytäessä HPK-pelaajan KooKoo-pelaajan sijasta. Tyhjän maalin iski kesken kautta HPK:n riveihin siirtynyt Veikko Loimaranta. Osuman jälkeen HPK johti ottelua lukemin 4–1.
Viimeisen peliminuutin aikana HPK:n pelaaja pääsi ajamaan maalille kiekon kanssa, mutta KooKoon koittaessa puolustaa tilannetta, tuomitaan siitä HPK:lle rangaistuslaukaus liiallisen huitomisen myötä.
Rangaistuslaukauksen HPK:n riveistä tuli suorittamaan joukkueen kultakypärä Michael Joly. Joukkueen paras pistemies nosti rystyltä kiekon KooKoo-vahdin selän taakse ja lukemat näin ollen 5–1:een.
Tämän jälkeen ottelussa ei keretty näkemään enempää tilanteita, kun ottelusummeri jo soikin. HPK voitti ottelun lukemin 5–1 ja kolme pistettä jäi näin ollen Hämeenlinnaan.
KooKoon seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 8. maaliskuuta, kun oranssimustat matkustavat Jyväskylään JYPin vieraaksi. Ottelu alkaa klo 18.30.
KooKoon seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 10.3., kun SaiPa saapuu Lumon Areenalle klo 18.30. Kohtaaminen on kauden kuudes eli viimeinen Kaakon Derby. Liput otteluun tuttuun tapaan osoitteesta Ticketmaster.fi/kookoo!
Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!
MAALIT:
1. erä
1–0 Matti Järvinen
(Eetu Liukas, Rony Ahonen)
2. erä
2–0 Mathias Trettenes
(Steve Moses, Markus Nenonen)
3–0 YV Petteri Nikkilä
(Markus Nenonen, Arttu Pelli)
3–1 Teemu Rautiainen
(Eero Teräväinen, Juho Rautanen)
3. erä
4–1 TM Veikko Loimaranta
(Markus Nenonen, Mikael Tapio)
5–1 RL Michael Joly
TORJUNNAT:
HPK Daniel Lebedeff 5 + 9 + 11 = 25
KooKoo Oskari Setänen 9 + 11 + 8 = 28
KOVIN LAUKAUS:
Arttu Pelli
HPK
138,4 km/h
Linus Andersson
KooKoo
141,9 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
Steve Moses
HPK
35,6 km/h
Axel Ottosson
KooKoo
35,1 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
Matti Järvinen
HPK
5807 m
Juho Rautanen
KooKoo
4397 m