Haukeland ui KooKoon verkkoon

5.4.2019

05.04.2019 10:00

Haukeland ui KooKoon verkkoon

Maalivahti Henrik Haukeland vahvistaa KooKoota yksivuotisella sopimuksella.

Norjan maajoukkuemaalivahti Henrik Haukeland, 24, siirtyy KooKoon riveihin. Sopimus kattaa tulevan kauden 2019–2020.

– Koimme, että meidän oli aika uudistaa maalivahtiosastomme. Haukelandista saamme erinomaisen ja edelleen kehityskelpoisen torjujan, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo.

Haukeland siirtyy Kouvolaan Turun Palloseurasta, jossa veskari torjui runkosarjassa 26 ottelua (91,4%) ja neljä pudotuspeliottelua (91,8%). Norjalainen on urheilullinen ja moderni maalivahti.

Aiemmin Haukeland on pelannut kotimaansa pääsarjassa ja Ruotsissa kahdella korkeimmalla sarjatasolla. Haukeland on torjunut sekä Leksandin että Timrån Allsvenskanista SHL:ään ja kauden 2017–2018 päätteeksi veskari palkittiin Allsvenskanin parhaaksi maalivahdiksi.

– Henrik on vielä nuori ja kehittyvä maalivahti, joka on silti jo varsin kokenut pelaaja. Olemme innoissamme, että hän koki KooKoon parhaaksi paikaksi kehittyä tässä vaiheessa uraansa.

Haukeland on pelannut Norjan maajoukkueessa PyeongChangin olympialaisissa ja kaksissa MM-kisoissa.