Kesän viimeisessä harjoitusottelussa jouduttiin kahden edellisen ottelun tavoin hakemaan ratkaisua jatkoajalta. Lopulta runsasmaalinen kamppailu päättyi kuopiolaisten 4–3-voittoon. (1–0,1–2,1–1,1–0)
KooKoon harjoituskausi tuli päätökseensä, kun oranssimustat matkasivat Kuopioon ottamaan mittaa KalPan tasosta kauden kynnyksellä. Kyseessä oli molemmille osapuolille niin sanottu kenraaliharjoitus, sillä kun kiekko pudotetaan seuraavan kerran jäähän, pelataan jo sarjapisteistä.
Ensimmäisessä erässä kävi ilmi, että joukkueet eivät lähteneet varomaan kontaktia, vaan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana nähtiin useampikin painava taklaus. Tämän jälkeen peli muuttui varovaisemmaksi, ja varsinaisia vaarallisia maalintekopaikkoja ei siunaantunut kuin yhdet per joukkue tässä ajassa. Kuopiolaiset onnistuivat kuitenkin ensimmäisenä maalinteossa, kun keskushyökkääjä Aapeli Räsänen kauhoi aloituksesta kiekon siniviivalle, josta sen lämäsi maaliin puolustaja Lasse Lappalainen.
Kookoo ei maalista jähmettynyt, vaan rummutti seuraavien minuuttien aikana useamman vaarallisen paikan KalPan maalille. Lähimpänä maalintekoa oli Radek Koblizek, joka pääsi laukomaan puolittaisen läpiajon päätteeksi rystyltä aivan maalin edustalta. Loppuerä pelattiin tasaisissa merkeissä, joskin KalPa sai viimeisen kahden minuutin aikana pelin pyörimään vierasjoukkueen päätyyn. Pyörityksestä ei maaleja syntynyt, mutta Kookoon Ari Gröndahl joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti aivan erän lopussa.
Toisen erässä peli vapautui huomattavasti. Erän avannut Kalpan ylivoima ei vielä lisämaaleja tuonut, sillä KooKoon alivoimanelikon ohjauspelaaminen toimi erinomaisesti, eivätkä kuopiolaiset tahtoneet päästä ylittämään keskialuetta. Pakkopeli pyörähti käyntiin kunnolla vasta aivan ylivoiman viimeisillä sekunneilla, ja kiekko pyörikin muutamaan otteeseen vaarallisesti maalin edustalla. KooKoon veräjää vartioinut Oskari Setänen ei kuitenkaan ollut yllätettävissä. Setänen jatkoi myös tasakentällisiin siirryttyä loistavin ottein, kun hän nollasi loistavalta paikalta yllättäen laukoneen Aleksi Klemetin. Kiekko päätyi Klemetille KooKoon puolustajan Väinä Liikosen kiekonmenetyksen johdosta, mutta Setänen torjui eleettömästi KalPa-hyökkääjän maalintekoyrityksen.
Hienoisesta KalPan hallinnasta huolimatta ottelun seuraavan maalin täräytti KooKoo, kun puolustaja Juho Rautanen nousi siniviivalta ja laukoi heti kiekon saatuaan sen komeasti yläkulmaan. 1–1 Tasoitusmaaliin syöttöpisteet saalistivat Olli Korhonen ja Charle-Edouard D’Astous.
Kookoon tasoitus avasi välittömästi oranssimustien peliä, ja seuraavat minuutit sisälsivätkin lukuisia lupaavia maalintekopaikkoja. Tästä huolimatta KalPa pääsi karkaamaan uudelleen johtoasemaan, kun Sami Tavernier vei kiekon läpiajosta pitkälle rystypuolelle ohitettuaan ensin Gröndahlin, ja nosti sen tyylikkäästi ohi Setäsen.
KooKoolle tarjottiin mahdollisuus kuitata tapahtunut välittömästi, kun Räsänen tuomittiin istumaan kaksiminuuttista. Kauaa ei vierasjoukkueen pakkopeli pyörinyt, kun pirteästi ketjunsa kanssa pelannut Linus Andersson tykitti komeasti lukemat suoraan syötöstä 2–2:een, Joonas Lehtivuoren sekä Axel Ottosonin esityöstä. Tasoitusmaali oli kuin bensaa liekkeihin vierasjoukkuelle, jolle tarjottiinkin vielä erän lopussa kahdesti huippupaikkaa. KalPan maalille ottelun puolivälissä vaihdettu Stefanos Lekkas onnistui kuitenkin nollaamaan sekä Otto Paajasen että Anderssonin huippupaikat läpiajoista.
Päätöserään KalPa oli saanut uutta puhtia, ja erän alkupuoli menikin kotijoukkueen selkeässä hallinnassa. Setänen kuitenkin venyi tarvittaviin torjuntoihin. KalPa painoi lisää kaasua, ja oli selkeästi kuskin pukilla kolmannen erän. Pitkien pyöritysten jälkeen KooKoo joutui lopulta rikkomaan, kun D’Astous nosti kiekon väsyneenä pleksin sijasta katsomoon. Ottelun toisella ylivoimalla KalPa sai pakkopelinsä kunnolla pyörimään, ja lopulta Matyas Kantner tälläsi kiekon Setäsen taakse Tuomas Kiiskisen halkaistua KooKoon alivoimanelikon tyylikkäällä syötöllä. Kakkossyöttö merkittiin jokaiseen KalPa-maaliin osallistuneelle Lappalaiselle.
Peli nimeltä jääkiekko näytti kuitenkin arvaamattomuutensa, kun telineissä koko päätöserän ollut vierasjoukkue iski tasoituksen välittömästi ottelun jatkuttua. Ottoson pääsi puttaamaan kiekon sisään aivan maalialueelta. Syötöt nappasivat jäähynsä kuitannut D’Astous sekä Eero Teräväinen. Loppuerän aikana ei maaleja nähty, vaikka näkyvästi pelannut D’Astous saikin vielä viime sekunneilla laadukkaan maalintekopaikan. Ratkaisu otteluun jouduttiin hakemaan pitkän kaavan kautta.
Pitkään ratkaisua jatkoajalla ei tarvinnut kuitenkaan odottaa, sillä lähes välittömästi isännille tarjoiltiin mahdollisuus paketoida ottelu kapteeni Paajasen jouduttua istumaan kaksiminuuttista. KalPa kiitti ylivoimasta ja hyökkääjä Räsänen pääsi paketoimaan joukkueiden kenraliharjoituksen komealla sivalluksellaan. Näin ollen KooKoon viimeinen harjoitusottelu ennen ensiviikolla käynnistyvää runkosarjaa päättyi KalPan 4–3-jatkoaikavoittoon.