Ensimmäisen erän tehokkuudella ryöstö Lahdesta

4.11.2022

Ensimmäisen erän tehokkuudella ryöstö Lahdesta

Ensimmäisen erän täystyrmäys siivitti KooKoon 1–5 vierasvoittoon Pelicansista (0–4, 1–0, 0–1).

Perjantai ilta Lahdessa sai vauhdikkaan alun. Ensimmäiset pari vaihtoa mentiin isäntien komennossa, mutta ensimmäisen laadukkaan maalintekopaikan rakenteli kuitenkin KooKoo. Heikki Liedes pujotteli Pelicans-puolustuksen ohi ja pelasi kiekon Joose Antoselle, joka jatkoi pienellä syötöllä kiekon edelleen paluun kokoonpanoon tehneelle Axel Ottosonille. Ottosson ei kuitenkaan onnistunut yllättämään Pelicans-vahti Patrik Bartosakia.

Maalintekopaikan jälkeen KooKoo onnistui hankkimaan illan ensimmäisen ylivoiman, kun Miikka Roine passitettiin kiinnipitämisestä jäähylle. Ylivoimaa ehti kulua vain vaivaiset 13 sekuntia, kunnes kiekko pelattiin Linus Anderssonille, jonka Eero Teräväisen syötöstä suoraan lähtenyt laukaus painui Bartosakin ohitse. Toinen syöttö maaliin merkittiin Emil Molinille.

Erän puolessa välissä KooKoo onnistui jälleen, tällä kertaa asialla KooKoon erinomaisesti läpi kauden pelannut neloskenttä. Olli Korhonen ui Pelicansin puolustusalueelle ja pelasi kiekon maalia kohti luistelleelle Toni Suuroselle, jonka räväkkä rannelaukaus painui Bartosakin kainalosta maaliin. Toinen syöttö maaliin merkittiin puolustaja Juho Rautaselle.

Lahtelaisyleisön perjantai-illan pilaamaan saapunut kouvolalaisryhmä ei jättänyt ensimmäisessä erässä mitään jossiteltavaa. Vain viisi minuuttia edellisestä ja jälleen Bartosak joutui kaivamaan kiekkoa selkänsä takaa. Pelicans-maalin edessä erinomaisesti kiekon riistänyt Miska Siikonen pelasi upealla no look-syötöllä kiekon maalin edessä odottaneelle Emil Molinille, joka pääsi nautiskelemaan kiekon tyhjään maaliin. Maali oli Molinille ensimmäinen KooKoo paidassa.

Alle minuutti KooKoon kolmannesta maalista Pelicansille vihellettiin illan toinen kaksiminuuttinen, kun Lukas Jasek komennettiin istumaan kampituksesta. Tällä kertaa ylivoimaa ei ehtinyt kulua kuin yhdeksän sekuntia, kunnes Teemu Rautiainen pelasi kiekon maalin eteen liukuneelle Heikki Liedekselle, joka nosti kiekon aivan maalin kattoon. Tämä riitti Pelicans-vahti Bartosakille, ja maaliin suulle luisteli Jasper Patrikainen.

Murhaavan tehokkaan ensimmäisen erän siivittämän erätauolle siirryttiin KooKoon vankassa 0–4-johdossa.

Toinen erä alkoi lähes välittömästi KooKoon ylivoimalla, kun reilun minuutin pelaamisen jälkeen Pelicansin Toni Utunen joutui istumaan poikittaisesta mailasta. Tällä ylivoimalla KooKoo ei kuitenkaan onnistunut ja erää jatkettiin KooKoon 0–4-johtoasemasta.

Ensimmäisen erän KooKoon täystyrmäyksen jälkeen toisessa erässä peli tasaantui ja myös Pelicans onnistui luomaan painetta KooKoon puolustusalueella. Illan ainoa takaisku KooKoon kannalta nähtiin ajassa 26.58, kun hyökkääjä Juuso Jämsen pääsi uimaan KooKoon maalin eteen ja onnistui ujuttamaan kiekon mallikkaasti erän aikana torjuneen Oskari Setäsen selän taakse.

Maalin jälkeen KooKoolle tarjoiltiin vielä illan neljäs ylivoima, kun Utuselle vihellettiin illan toinen jäähy tällä kertaa kiinnipitämisestä. KooKoo sai pelinsä hyvin pyörimään, mutta Pelicans onnistui kuitenkin tällä kertaa selvittämään KooKoon ylivoiman. Erän aikana ei enempää maaleja nähty, joten toiselle erätauolle siirryttiin KooKoon 1–4-johdossa.

Kolmanteen erään lähdettiin KooKoon kolmen maalin johtoasemassa. Erän alussa Pelicans pääsi virittelemään takaa-ajoa käyntiin, kun Ottosson passitettiin jäähylle kiinnipitämisestä. Erinomaisesti läpi alkukauden toiminut alivoima oli jälleen taattua laatua, eikä lahtelaismiehistö onnistunut yllättämään KooKoon maalia vartioinutta Setästä.

Erän puolessa välissä KooKoo joutui ottelussa toistamiseen alivoimalle, kun Korhoselle vihellettiin kahden minuutin jäähy poikittaisesta mailasta. Pelicans onnistui alivoimalla rakentelemaan muutaman erinomaisen maalintekopaikan, mutta Setänen esitti maalillaan tärkeitä torjuntoja ja lukemat pysyivät muuttumattomina.

Erän viimeisen kolmen minuutin aikana Pelicans yritti vielä viritellä loppuhetken takaa-ajoa vetämällä Patrikaisen pois maalilta. Lähes välittömästi Patrikaisen poistuttua maaliltaan Liedes pääsi kiekkoon keskialueella ja pääsi sinetöimään illan toisellaan kolme pistettä oranssimustille. Maalia edelsi myös pahannäköinen tilanne, kun Pelicansin Teemu Eronen taklasi 1–5-maalin syöttänyttä Kasperi Ojantakasta 5+20-rangaistuksen arvoisesti. Viimeiset reilut kaksi minuuttia ylivoimaa pelaamaan päässyt KooKoo tyylitteli minuutit kellosta pois ja täydet kolme pistettä lähtivät KooKoon mukana Kouvolaan.

KooKoon seuraava ottelu pelataan lauantaina kotiyleisön edessä, kun Lumon Areenalla vierailee Ilves. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 16.00 ja liput Ticketmaster.fi/kookoo alkaen 10€!

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


MAALIT:

1. erä

0–1 YV Linus Andersson
(Eero Teräväinen, Emil Molin)

0–2 Toni Suuronen
(Olli Korhonen, Juho Rautanen)

0–3 Emil Molin
(Miska Siikonen, Leevi Aaltonen)

0–4 YV Heikki Liedes
(Teemu Rautiainen, Ari Gröndahl)

2. erä

1–4 Juuso Jämsen
(Toni Utunen, Viktor Persson)

3. erä

1–5 TM-SR Heikki Liedes
(Ari Gröndahl)

TORJUNNAT:

Pelicans Patrik Bartosak 7 + 0 + 0 = 7
Pelicans Jasper Partikainen 0 + 9 + 8 = 17

KooKoo Oskari Setänen 6 + 9 + 6 = 21


KOVIN LAUKAUS:

Teemu Eronen
Pelicans
136,4 km/h

Linus Andersson
KooKoo
147,4 km/h
​​​​​​

NOPEIN LUISTELIJA:

Elias Vilén
Pelicans
34,3 km/h

Leevi Aaltonen
KooKoo
35,0 km/h
​​​​​​​

PISIN LUISTELTU MATKA:

Teemu Eronen
Pelicans
4838 m​​​​​​​

Ari Gröndahl
KooKoo
4725 m