Puolustaja Seth Barton jatkaa KooKoon väreissä ainakin kuluvan kauden loppuun. Sopimukseen sisältyy yhä myös optio ensi kaudesta.
Kanadalaispuolustaja Seth Barton, 24, pelaa KooKoossa kauden loppuun. Barton liittyi oranssimustiin marraskuussa ja sopimukseen sisältyi vuoden loppuun kestävä koeaika, joka tuotti loppukauden pestin.
– Barton on täyttänyt ne odotukset, joita häneen kohdistui osaltamme. Hän on tasapainottanut puolustustamme hyvällä peruspelaamisellaan ja vahvistaa kokonaisuuttamme, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Barton on pelannut KooKoossa 10 ottelua, tehnyt niissä pisteet 1+4 ja tilastoinut komean teholukeman +8. Puolustajan edistyneet tilastot merkittävästi plussan puolella: esimerkiksi laukauksia tilastoiva corsi 59,8% ja maaliodottamaa laskeva xG 60,5%. Molemmat lukemat ovat KooKoo-pakiston parhaat.
Myös esimerkiksi Bartonin syöttöprosentti korkean paineen alla on erinomainen 80%.
– Edistyneet tilastot vahvistavat sen, mitä olemme silmällä nähneet. Seth on löytänyt kiekollisena tilaa ja aikaa peliä edistäville ratkaisuille. Se on selkeä tuliainen Pohjois-Amerikan pienistä kaukaloista eurooppalaiseen kiekkoon, Kultanen sanoo.
Bartonin sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2024–2025.