Test

Back-to-back-viikonlopun kotiottelusta täydet kolme pistettä

18.2.2023

Back-to-back-viikonlopun kotiottelusta täydet kolme pistettä



Kuva: Ella Taponen

Back-to-back-viikonloppu Pelicansia vastaan Kouvolassa päättyi KooKoon 2–1 (0–1, 0–0, 2–0) voittoon .

Ensimmäinen erä alkoi kentällä vauhdikkaasti eikä ensimmäistä erikoistilannetta tarvinnut kauaa odottaa. Vain 28-sekunnin peliajan jälkeen KooKoon ruotsalaishyökkääjä Emil Molin sai kahden minuutin kiinnipitämisrangaistuksen. Kotijoukkueen alivoima kesti, eikä Pelicans onnistunut illan ensimmäisellä ylivoimallaan.

Vajaa seitsemän minuuttia ensimmäistä erää pelattuna Pelicansin Teemu Eronen kuitenkin johdatti vierasjoukkueen 0–1-johtoon. Myös erätauolle siirryttiin näissä lukemissa.

Toisessa erässä KooKoo pääsi testaamaan omaa ylivoimaansa ja jopa myös 5vs.3-peliä: ensin vierasjoukkue joutui lähteä kärsimään joukkuerangaistusta ja kun tätä jäähyä oli noin puoli minuuttia jäljellä Pelicansin hyökkääjä sai 2-minuutin jäähyn kiinnipitämisestä. Pelicansin alivoima kuitenkin kesti, eikä KooKoo päässyt ottelussa tasoihin tällä erää. Erätauolle suunnattin vierasjoukkueen johtoasemassa.

Kolmannessa erässä KooKoon peli parani huomattavasti. Tämän myötä joukkue myös palkittiin, kun puolustaja Charle-Edouard D’Astous iski lukemat 1–1:een. Maalin syöttivät hyökkääjät Emil Molin sekä Teemu Engberg.

Ajassa 58.30 myös KooKoon ensimmäisen maalin tekijä Charle-Edouard D’Astous laukoo kotijoukkueen 2–1-johtoon, sekä samalla räjäytti Lumon Areenan 5369-päisen yleisön. Syöttöpisteet menivät Samuel Valkeejärven ja Samuli Ratisen nimiin.

20-sekuntia ennen ottelusummerin soittoa Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä otti omilleen aikalisän, mutta KooKoon hyvä kolmas erä oli vierasjoukkueelle liikaa. Ottelu päättyi KooKoon 2–1-voittoon ja kolme pistettä jäi Kouvolaan.

KooKoon seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 22. helmikuuta, kun kouvolalaisryhmä lähtee vierailemaan Oulussa Kärppien vieraana. Ottelu alkaa klo 18.30 Raksilassa.

KooKoon seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 24. helmikuuta, kun HIFK vierailee Lumon Areenalla. Ottelu alkaa klo 18.30. Liput otteluun tuttuun tapaan ticketmaster.fi/kookoo.​​​​​​​

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga! ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

MAALIT:

1. erä

0–1 Teemu Eronen
(Sakke Hämäläinen, Juuso Jämsen)

2. erä

Ei maaleja.

​​​​​​​3. erä​​​​​​​

1–1 Charle-Edouard D’Astous
(Emil Molin, Teemu Engberg)

2–1 Charle-Edouard D’Astous
(Samuel Valkeejärvi, Samuli ratinen)

TORJUNNAT:

KooKoo Nick Malik 6 + 12 + 11 = 29

Pelicans Jasper Patrikainen 4 + 7 + 5 = 16



KOVIN LAUKAUS:

Charle-Edouard D’Astous
KooKoo
137,5 km/h
​​​​​​

Joni Ikonen
Pelicans
138,2 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

Samuli Ratinen
KooKoo
37,0 km/h
​​​​​​​

Leevi Tukiainen
Pelicans
33,1 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

Charle-Edouard D’Astous
​​​​​​​KooKoo
4793 m

Lukas Jasek
Pelicans
4607 m