Kuva: Kari Koski

RAPORTTI:

60-vuotisjuhlasta jäi tulos uupumaan

01.11.2025

KooKoon juhlaottelussa ei nähty poikkeuksellisesti oransseissa pelanneen kotijoukkueen maaleja, sillä JYP oli tyly vieras Lumon Areenalla maalein 0–4 (0–2, 0–0, 0–2).

KooKoo pelasi tänään 60-vuotisjuhlaottelunsa Lumon Areenalla JYPiä vastaan, vaikka virallinen juhlapäivä onkin 3.11.2025. Ennen ottelun alkua Kouvolan Mieskuoro esitti Kymenlaakson laulun ja videolla näytettiin myös KooKoon aiempaa historiaa 60-vuoden ajalta. Myös lokakuun kuukauden juniori palkittiin ottelun alun seremoniassa. KooKoon saatteli jäälle KooKoon U8 juniorijoukkue ja JYPin puolestaan U10-joukkue.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, sillä ensimmäisen kolmen minuutin aikana ei nähty ainoatakaan pelikatkoa. Heti pelin alussa KooKoon Samuel Valkeejärvi pääsi yrittämään maalia lähietäisyydeltä, mutta ex-kookoovahti Oskari Salminen sai patjansa väliin. Ensimmäistä maalia ei tarvinnut kuitenkaan odottaa kauaa, sillä se tapahtui ajassa 4.10. Daniel Torgersson huomasi hyökkäyspäässä tilaisuutensa avautuvan ja mies käänsi vanhanaikaisella kiekon KooKoon maalilla torjuneen Juha Jatkolan selän taakse. Jyväskyläläisten ensimmäiseen osumaan syötön merkkasivat Pekka Jormakka ja Tobias Winberg.

Heti perään ajassa 5.35 JYP sai illan ensimmäisen jäähyn, kun Trent Bourque komennettiin istumaan estämisestä. KooKoo ei kuitenkaan onnistunut tekemään tulosta ylivoimallaan, vaikka on tällä hetkellä kärkikastissa Liigan ylivoimatilastossa.

Myös JYP sai mahdollisuutensa ylivoimalla, kun KooKoon puolustaja Ari Gröndahl otti kahden minuutin rangaistuksen estämisestä. Jäähyn hankki vahvasti liigadebyytissään esiintynyt Topias Liljamo. Jyväskyläläisten ylivoimapeli on ollut liigan tehokkainta, mutta tällä kertaa maalia ei kuitenkaan syntynyt.

Pian tämän jälkeen JYP meni 0–2-johtoon ajassa 12.45. Asialla oli jo kauden 13. maalinsa iskenyt Valtteri Ojantakanen, joka ampui kiekon rannelaukauksella verkkoon parhaalta mahdolliselta sektorilta. Ojantakanen on ollut viime aikoina hyvässä vireessä, sillä hän on tehnyt maalin viidessä viimeisessä ottelussaan. Syötön osumaan tarjoili toisella tehopisteellään Daniel Torgersson.

KooKoollakin oli avauserässä omat paikkansa. Ensin Joonas Oden pääsi kokeilemaan maalintekoa lähietäisyydeltä ja pian tämän jälkeen myös Ville Meskanen yritti sutia irtokiekkoa verkon perukoille, mutta Salminen ja JYPin puolustus kestivät. Erän loppupuolella peli pyöri pääasiassa JYPin puolustusalueella.

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti, kun molemmille joukkueille tarjoutui hyvät maalintekopaikat. Ensiksi JYPin Pekka Jormakka pääsi puolittaiseen läpiajoon, jonka Jatkola kuitenkin selvitti. Heti seuraavasta vastahyökkäyksestä Joonas Oden pelattiin yksin läpi, mutta miehen ratkaisu jäi vaisuksi. Vajaa viisi minuuttia oli pelattu toista erää, kun Liljamo haastoi rohkeasti vasemmalta puolelta KooKoon puolustusta ja tarjosi avoimen paikan oikealta kulmalta toiselle puolelle esiin nousseelle Ojantakaselle. KooKoon maalivahti Jatkola venyi kuitenkin huimaan torjuntaan.

Toisessa erässä ainoa tilastomerkintä oli KooKoon puolustaja Jimi Suomen saama kahden minuutin jäähy pelin viivyttämisestä. JYP ei saamallaan ylivoimalla onnistunut kasvattamaan johtoaan. Ottelun toinen erä mentiin pääasiassa jyväskyläläisten hallitessa peliä. KooKoo kuitenkin paransi otteitaan erän loppua kohden.

Kolmas erä alkoi KooKoon pirteällä otteella. Ossi-Petteri Jaakola sai hyvän paikan kolmen minuutin pelin jälkeen maalinedustalta, mutta viimeistely ei vieläkään onnistunut.

Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen JYP vuorostaan sai lisäotetta peliinsä. JYPin paras paikka tuli Alexander Truelle noin kahdeksan minuutin kohdalla, kun hän pääsi vapaasti maalin eteen. Laukaus suuntautui kuitenkin suoraan Jatkolan syliin.

JYP puolusti johtoaan tehokkaasti, eikä KooKoo päässyt juurikaan vaarallisille maalintekosektoreille. Kymmenen minuutin paikkeilla Jaakola pääsi tosin yrittämään hyvästä paikasta lähes tyhjään JYPin maaliin, mutta jyväskyläisten Otto Mäkinen pelasti tilanteen heittäytymällä ja blokkasi laukauksen.

Ajassa 52.23 Valtteri Ojantakainen otti kampituksesta rangaistuksen, ja KooKoo sai pelin toisen ylivoimansa. Heti perään kuitenkin Miska Siikonen koukkasi itselleen kahden minuutin jäähyn, joten peli jatkui tasavajaalla neljällä neljää vastaan.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin viimeisillä minuuteilla. Ajassa 57.14 Sami Vatanen teki kauden kolmannen maalinsa tyhjään maaliin. Hetkeä myöhemmin Leevi Tukiainen viimeisteli niin ikään tyhjään maaliin pelin loppulukemiksi 0–4. Maali oli Tukiaiselle kauden 16. Syöttäjinä olivat Santeri Huovila ja Jere Lassila.

Oskari Salminen torjui KooKoon harmiksi varmasti ja kirjautti JYPin maalilla kauden toisen nollapelinsä.

Nyt kaikki liigajoukkueet siirtyvät maajoukkuetauolle ja KooKoon seuraava ottelu on Lahdessa Pelicansia vastaan 12.11. Seuraavan kerran Lumon Areenalla pelataan 14.11. SaiPaa vastaan.