Kuva: Ella Taponen

RAPORTTI:

Lauantai-illan maalitalkoista piste matkaan

18.01.2025

11 maalin iltapuhde päättyi lopulta vaasalaisten jatkoaikavoittoon lukemin 5–6 (1–3, 3–0, 1–2, 0–1).

Makean vierasvoiton edellisenä iltana Kuopiosta napannut KooKoo saapui otteluun terävästi ja ainoastaan 45 sekunnin pelaamisen jälkeen Lumon Areenan yleisölle tarjoiltiin illan ensimmäinen täysosuma. David Farrance löysi maalin edustalle kurvanneen Vilmos Gallón, joka ohjasi kiekon Sport-maalia vartioineen Masi Härkösen olkapään yli maaliin. Toinen syöttöpiste merkattiin Robert Rooballe, joka venytti pisteputkeaan jo peräti seitsemän ottelun mittaiseksi. Härkämäinen hyökkääjä on naulannut pisteputken aikana tehot 6+3=9.

KooKoon maalin jälkeen peli tasoittui ja ottelun hallinta siirtyi erän edetessä vierasjoukkue Sportille. Vahvaan syöttöpeliin ja luistelunopeuteen nojaava Sport pakotti KooKoon rikkomaan ja ensimmäisenä jäähyboksia kuluttamaan komennettiin Marcus Davidsson. Vierailijoiden ensimmäinen ylivoima oli tehokas ja lopulta puolustajien pistepörssin kärki Atro Leppänen sivalsi pelin tasoihin.

Erän puolessa välissä asialla oli uudemman kerran Leppänen. Pitkän pyörityksen päätteeksi Sport-kultakypärän lähettämä laukaus kimposi KooKoon epäonneksi oman puolustajan varusteista ohi torjuntavuorossa olleen Antoine Bibeaun.

KooKoon tuska syveni vielä erän loppuhetkillä, kun ensin Christian Kåsastul kamppasi itsensä jäähylle. Reilun minuutin päästä seuraa Kåsalle teki Kalle Loponen ja vaasalaiset pääsivät vyöryttämään 5–3-ylivoimaa. KooKoon jänne kesti vielä Kåsastulin jäähyn loppuun, mutta lopulta Bibeau joutui kaivamaan kiekon kolmannen kerran selkänsä takaa, tällä kertaa asialla oli Okko Kangasniemi.

Toiseen erään KooKoo tuli karmit kaulassa peli lyötiin tasoihin ennen erän viidettä peliminuuttia. Ensin Galló naulasi illan toisellaan kavennuksen Davidssonin ja Farrance esityöstä ja kolme minuuttia tästä ajassa 24.15 Matic Török kiskaisi hirmuisella rannelaukauksella pelin tasoihin.

Toinen erä jatkui KooKoon alun vyörytyksen jälkeen varsin tasaisena, mutta minuutti ennen erän päättymistä ajassa 39.02, Kalle Loponen painoi tavaramerkiksi tällä kaudella muodostuneella lämärillä KooKoon uudemman kerran ottelussa johtoon ja erätauolle siirryttiin KooKoon 4–3-johtoasemissa.

Kolmannessa erässä 3600-päiselle kouvolalaisyleisölle tarjoiltiin vielä varsinaisiksi maalintekotalkoiksi yltyneessä ottelussa kolme maalia. Ensin Sport naulasi pelin tasoihin illan kolmannella ylivoimallaan ajassa 53.45 maalintekijänä Kangasniemi. Myös seuraavasta maalista vastasi Sport, ja tällä kertaa asialla oli hattutempun täyteen iskenyt Leppänen vajaa viisi minuuttia ennen loppua.

KooKoolle tarjoutui mahdollisuus pakottaa peli vielä tasoihin, kun ajassa 56.10 Sport-puolustaja Valtteri Hietanen komennettiin jäähylle. Tämän tilaisuuden KooKoo käytti myös hyväkseen ja hurjavireinen Rooba pääsi tuulettamaan KooKoon kannattajapäädyn eteen 5–5-tasoitusosumaa. Syöttöpisteet Kapteeni Otto Paajaselle ja 1+1-tehot ottelussa kirjanneelle Loposelle.

Varsinaisen peliajan viimeiset hetket eivät tarjonneet ratkaisua, joten jälleen kerran ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Jatkoajalla KooKoolle tarjoutui muutama erinomainen mahdollisuus napata lisäpiste, mutta Sport-puolustus yhdessä Härkösen kanssa onnistuivat pitämään KooKoon maalintekoaikeet kurissa. Ottelun lopullinen ratkaisu saatiin jatkoajan kolmannella minuutilla, kun laitakamppailusta kiekko pelattiin yksin KooKoon puolustusalueelle unohtuneelle Lari Heikkiselle, joka veivasi jaossa olleen lisäpisteen vaasalaisten matkaan.

KooKoon pelit jatkuvat viikon päästä viikonloppuna herkullisella back-to-back-viikonlopulla Lahden Pelicansia vastaan. Perjantaina Laurilan bussin nokka käännetään kohti Päijät-Hämettä ja lauantaina jatketaan taas Lumon Areenan lauantaisaunan merkeissä. Liput lauantaille tuttuun tyyliin Ticketmasterista.

RAPORTTI:

MAALIKOOSTE: