RAPORTTI:

Davidssonin hattutemppu siivitti KooKoon CHL:n jatkopeleihin!

13.10.2026

KooKoo isännöi tiistaina 13.10. CHL:n runkosarjan kuudennella ja viimeisellä kierroksella saksalaista Adler Mannheimia Kouvolan jäähallissa. Oranssimustat ottivat avauserässä kahden maalin johdon ja kaatoivat lopulta vieraat lukemin 5–2 (2–0, 1–1, 2–1).

Ennen ottelua KooKoo oli kerännyt viidestä CHL-ottelustaan seitsemän pistettä, kun taas viime kevään DEL-finalisti Mannheim oli koonnut niin ikään viidestä ottelusta 11 pistettä. Oranssimustille ottelu oli ratkaiseva, sillä runkosarjan 16 parasta joukkuetta etenevät kahdeksannesvälieriin.

Ottelu alkoi KooKoon pienellä painostuksella vieraiden päädyssä ja oranssimustien hyökkääjä Santeri Sulku vastasi myös ottelun ensimmäisestä laukauksesta, jonka Mannheimin saksalaismaalivahti Maximilian Franzreb torjui. Oranssimustat olivat kiekonhallinnassa niskan päällä erän ensimmäiset minuutit. Kahden minuutin kohdalla nähtiin ottelun ensimmäinen maalipaikka, kun kiekko kimposi Franzrebin patjoista hyökkääjä Oskari Luodon laukauksesta ja hyökkääjä Vilmos Galló pääsi melkein pyyhkäisemään sen tyhjään verkkoon. Mannheimin puolustus oli kuitenkin hereillä eikä Galló saanut kiekkoon otetta, joten tilanne säilyi maalittomana.

Hetken päästä myös KooKoon maalivahti Jasper Patrikainen joutui venymään näyttävään torjuntaan, kun Mannheimin hyökkääjät Patrick Brown ja Marc Michaelis syöttivät kiekkoa tolpalta tolpalle. Patrikainen sai patjansa kuitenkin juuri ja juuri Michaelisin laukauksen eteen.

Erän ensimmäinen neljännes päättyi KooKoon painostukseen ja peli jatkui saksalaisten päädyssä. KooKoo pääsi rauhassa hakemaan hyvää maalintekopaikkaa hyökkäysalueella, mutta kiekko ei löytänyt tietään maaliin. Pyörityksen jälkeen peli muuttui aaltoilevaksi ja Mannheim sai vuorostaan painetta KooKoon päätyyn. Vieraat saivat kuitenkin lauottua maalia kohti vain kerran ja Patrikainen koppasi kiekon varmasti hanskaansa.

Peli jatkui aaltoilevana kummankin joukkueen vuorotellessa kiekonhallinnassa. Tasaiseen erään tuli kuitenkin muutos ajassa 14.59, kun hyökkääjä Marcus Davidsson sai kiekon hyvään paikkaan maalin edustalle. Mannheimin puolustaja Tobias Fohrler heittäytyi kiekon eteen, mutta Davidsson odotti kärsivällisesti ja yllätti saksalaisvahti Franzrebin kiertämällä maalin takaa vanhanaikaisella. Syöttäjiksi merkittiin Sulku ja hyökkääjä Axel Holmström.

Davidsson-show jatkui Kouvolan jäähallissa reilun kahden minuutin päästä ajassa 17.21. Holmström pujotti kiekon kauniisti kahden Mannheim-pelaajan välistä Davidssonille maalin edustalle, josta oranssimusta hyökkääjä puttasi kiekon Franzrebin taakse 2–0-johtoon. Toisena syöttäjänä merkittiin puolustaja Arttu Pelli.

Erän viimeiset kaksi minuuttia alkoivat KooKoon päädyssä. Viimeisen minuutin tienoilla nähtiin vaarallinen tilanne, kun Mannheimin 17-vuotias saksalaishyökkääjä Max Calce pääsi kaartamaan KooKoon maalin edustalla saamatta kuitenkaan laukausta Patrikaista kohti. Erän lopussa Davidsson kaarteli vielä saksalaisten päädyssä hattutemppua etsien, mutta se jäi tällä kertaa toteutumatta. Ensimmäisessä erässä Patrikainen torjui yhdeksän laukausta ja Franzreb kahdeksan.

Toiseen erään siirryttiin KooKoon komennossa ja kotijoukkue rakensi erän kolmen ensimmäisen minuutin aikana useaan otteeseen hyvää painetta Mannheimin päätyyn. Pitkään puhtaana jatkuneeseen peliin tuli kuitenkin katko ajassa 23.10, kun hyökkääjä Veeti Miettinen sai kahden minuutin jäähyn kampituksesta. Mannheim sai ylivoiman ensimmäisen minuutin aikana aikaiseksi useamman laukauksen, mutta KooKoo onnistui puolivälissä purkamaan kiekon ja vieraiden paine jäi tämän jälkeen hetkelliseksi.

Kotiyleisö pääsi kesken alivoiman juhlimaan ajassa 24.34, kun Davidsson viimeisteli hattutemppunsa alivoimamaalilla. Ruotsalainen murtautui läpiajoon Mannheimin puolustajan kiekonmenetyksestä ja vippasi kiekon kolmannen kerran Franzrebin taakse. Syöttäjiksi merkittiin puolustaja Aleksi Pakaslahti ja Patrikainen. Maali päätti samalla oranssimustien alivoiman, sillä CHL:ssä alivoimalla tehty maali päättää maalin tehneen joukkueen pienen rangaistuksen.

Tasakentällisin peli jatkui hetken aaltoilevana, kunnes ajassa 26.43 jäähyaitioon passitettiin Mannheimin hyökkääjä Alexander Ehl koukkauksesta. Hieman hämmentynyt Ehl suuntasi ensin väärään rangaistusaitioon ja löysi oikean paikkansa vasta toisella yrittämällä.

KooKoo aloitti ylivoimansa painostamalla vierasjoukkueen päädyssä. Illan erikoistilanteet saivat kuitenkin toistamiseen yllättävän jatkon, kun Mannheim kavensi niin ikään alivoimamaalilla ajassa 27.34. Vieraat saivat kiekon hetkeksi KooKoon alueelle erikoistilanteen ensimmäisen minuutin lopulla ja amerikkalaishyökkääjä Anthony Greco vastaanotti sen laidasta maalin edustalle, josta hän laukoi kavennusmaalin Patrikaisen taakse. Syöttäjiksi merkittiin puolustajat Nicolas Mattinen ja Daniel Renouf.

Tasakentällisin jatkettaessa Mannheim näytti saavan virtaa moottoriin ja rakensi vuorostaan painetta KooKoon alueelle useaan otteeseen. Patrikainen torjui kuitenkin saksalaisten yritykset eikä toista kavennusmaalia syntynyt. Erän puolivälissä vieraat olivat yhä niskan päällä kiekonhallinnassa ja oranssimustilla oli hieman vaikeuksia omassa päädyssä.

Erän kolmannen neljänneksen täyttyessä nähtiin oranssimustien kannalta ikävä tilanne, kun puolustaja Kim Nousiainen jäi KooKoon päädyssä kahden Mannheim-pelaajan väliin. Mannheimin hyökkääjä Matthias Plachta taklasi laidassa vastaan tullutta Nousiaista ja hän jäi makaamaan jäähän pelin jatkuessa seuraavaan katkoon asti. Tuomarien palaveeratessa Nousiainen talutettiin pois kentältä, eikä tilanteesta jaettu rangaistuksia.

Erä jatkui aaltoilevana päädystä päätyyn joukkueiden hallitessa kiekkoa vuorotellen ja kummankin joukkueen laukoessa ahkerasti kohti vastustajan maalia. Molemmat maalivahdit olivat kuitenkin hereillä ja toinen erä päättyi kotijoukkueen 3–1-johtoasemassa. Patrikainen torjui erässä 13 laukausta ja Franzreb kahdeksan.

Kolmas erä alkoi kouvolalaisten osalta vauhdikkaasti. Hieman yli 30 sekunnin pelin jälkeen hyökkääjä Ville Meskanenharhautti keskialueella Adler-puolustaja Renoufin ja oranssimustat pääsivät kahdestaan yksinjäänyttä Mannheim-vahtia vastaan. Meskanen syötti kiekon Veeti Miettiselle, joka laukoi kotijoukkueen 4–1-johtoon ajassa 40.35. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Pelli.

Ottelu jatkui tämän jälkeen hetken tasaisena eikä kumpikaan joukkue saanut kunnon painetta aikaiseksi. Neljän minuutin kohdalla oranssimustat saivat pienimuotoista painetta aikaiseksi saksalaisten päätyyn, mutta tilanne kuitenkin päättyi Mannheimin purkuun. Peli jatkui päädystä päätyyn aina pelikellon 46.30 kohdalla pidettyyn mainoskatkoon asti. Pidempi tauko ei kuitenkaan muuttanut pelin kulkua ja kiekosta kamppailtiin myös katkon jälkeen vuorotellen molemmissa päädyissä laidoilla ja maalin takana.

Ottelun seuraava käänne nähtiin ajassa 48.43, kun hyökkääjä Verner Miettinen passitettiin jäähyaitioon korkeasta mailasta. Mannheim pääsi rakentamaan painetta heti erikoistilanteen alusta, mutta ensimmäisen minuutin aikana laukaukset jäivät vähäisiksi ja Patrikainen torjui ne. Ajassa 49.59 nähtiin jälleen normaalista poikkeava maali, kun vieraat kavensivat ylivoimalla lukemiin 4–2. Siniviivasta lähtenyt laukaus otti ohjurin oranssimustien Pakaslahden mailan lavasta ja kimposi Patrikaisen taakse. Maali kirjattiin hyökkääjä Brooks Macekin nimiin ja syöttäjiksi merkittiin puolustaja Leon Gawanke ja Mattinen.

Tasakentällisin jatkettaessa KooKoo oli hieman vaikeuksissa omalla alueellaan. Mannheim piti kiekkoa tiukasti hallussaan ja kiekko pomppi pariin otteeseen epäonnisesti vieraiden pelaajille maalin edustalle. Kotiyleisön helpotukseksi peli katkesi ajassa 52.24, kun Mannheimin puolustaja Lukas Kälble passitettiin jäähylle kampituksesta. Oranssimustat aloittivat ylivoiman aktiivisesti ja saivat kiekkoa maalin edustalle useaan otteeseen. Mannheimin purettua pelin kotijoukkue ei kuitenkaan saanut ylivoimaansa toimimaan ja lukemat pysyivät ennallaan.

Erän viimeisen neljänneksen aikana Mannheim otti maalivahtinsa pois ajassa 55.32. Kuuden kenttäpelaajan voimin kavennusta etsinyt vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa. Ajassa 57.09 Mannheim sai vielä joukkuerangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä ja jäähyn istui hyökkääjä Maximilian Heim. Rangaistus vei vierailta kallisarvoista aikaa, vaikka KooKoon ylivoima ei tuottanutkaan tulosta.

Mannheim yritti vielä kerran ilman maalivahtia, mutta ajassa 59.33 Luoto puttasi kiekon tyhjään maaliin ja sinetöi ottelun loppulukemiksi 5–2. Syöttäjänä merkittiin Pakaslahti. Patrikainen torjui kolmannessa erässä 12 laukausta ja Franzreb 11.

Voitto nosti CHL-debyyttikauttaan pelaavan KooKoon runkosarjan kymmenenneksi ja varmisti oranssimustille paikan kahdeksannesvälierissä. Liigassa KooKoo palaa jäälle torstaina 15.10., kun vastaan asettuu Vaasan Sport vieraissa. Seuraavan kerran Kouvolan jäähallissa pelataan tiistaina 20.10. klo 18.30, kun oranssimustat isännöivät Liigassa Tampereen Tapparaa.

Liput kotiotteluun pääset ostamaan tuttuun tapaan osoitteesta kookoo.tmtickets.fi!