KooKoon neljäs peräkkäinen kolmen ottelun viikko käynnistyy keskiviikkona 23.9. klo 18.30, kun KalPa saapuu Kuopiosta vieraaksi Kouvolan jäähallille. Kauden ensimmäinen kohtaaminen pelataan KooKoon kotikaukalossa, jossa oranssimustat lähtevät hakemaan kauden ensimmäistä Liiga-voittoaan.
Keskiviikon 23.9. kotiottelussa KooKoo hakee edelleen ensimmäistä voittoaan Liiga-jäiltä. Edeltävän viikonlopun Kaakon Derbyistä KooKoo nappasi kuitenkin pisteen SaiPalta, kun lauantain kohtaaminen Lappeenrannassa ratkesi jatkoajalla.
KalPan alkukausi on puolestaan ollut epätasainen. Joukkueella on takanaan viisi ottelua, joista se on voittanut kaksi. Kuopiolaiset ovat onnistuneet voitokkaissa otteluissaan pitämään vastustajansa kokonaan ilman maaleja, kun taas kahdessa tappio-otteluissa KalPa on itse onnistunut maalinteossa vain kerran ja yhdessä ei kertaakaan.
KooKoo hakee jälleen onnistumista kotikaukalossa
KooKoolla on ennen keskiviikkoa takanaan viisi Liigan runkosarjaottelua. Kauden avauksessa TPS oli Turussa parempi lukemin 4–2 ja seuraavassa ottelussa Kiekko-Espoo vei pisteet Espoossa maalein 6–2. KooKoon ensimmäinen kotiottelu pelattiin keskiviikkona 16.9. JYPiä vastaan, mutta vierasjoukkue nappasi Kouvolasta 3–5-voiton.
Tämän jälkeen ohjelmassa olivat kauden ensimmäiset bact-to-back Kaakon Derbyt, joissa SaiPa vei nimiinsä molemmat kohtaamiset. Perjantaina 18.9. SaiPa haki Kouvolasta 0–4-voiton ja lauantaina 19.9. joukkueet kohtasivat uudelleen Lappeenrannassa. Lauantain ottelu venyi aina jatkoajalle asti, jossa SaiPa ratkaisi kamppailun lukemin 2–1.
Liiga-otteluiden lisäksi KooKoo on pelannut alkukauden aikana neljä CHL-ottelua. Vaikka Liigan runkosarjan avausvoitto uupuu vielä, CHL-otteluista joukkueella on taskussaan voitto Herning Blue Foxista. CHL-otteluissa oranssimustien tehokkain pelaaja on ollut Samuel Valkeejärvi, joka on takonut tehot 2+3=5.
Liigan puolella KooKoon parhaan pistemiehen sijasta ja samalla kultaisesta kypärästä käydään tiukkaa joukkueen sisäistä kamppailua. Nuoret hyökkääjät Manu Mäkelä ja Veeti Miettinen tekivät viime viikolla tehot 1+1=2 ja ovat täten pistepörssin kärkinimet. Mäkelä kantaa keskiviikon ottelussa kultaista kypärää kokonaistehoin 2+2=4, Miettisellä puolestaan on kasassa tehopisteet 2+1=3. Yhteensä 12 KooKoon pelaajaa ovat avanneet pistetilinsä viidessä ensimmäisessä Liiga-ottelussa.
KooKoon maalilla Eetu Randelin oli korvaamaton Kaakon toisessa Derbyssä lauantaina 19.9. Vaikka KooKoo koki jatkoaikatappion, Randelin torjui ottelussa peräti 41 kertaa ja kirjautti torjuntaprosentikseen 95,35.
Tällä viikolla KooKoota vahvistamaan on liittynyt puolustaja Niilo Romppanen, joka paikkaa loukkaantumisista aiheutunutta vajausta puolustuspäässä. Romppasen sopimus KooKoon kanssa kestä lokakuun loppuun saakka.
KalPan alkukauden kaksi puolta
KalPan alkukausi on ollut ailahteleva. Kuopiolaisten kausi alkoi 5–1-tappiolla Kiekko-Espoolle, mutta jo seuraavassa ottelussa joukkue käänsi kurssinsa ja kaatoi Jukurit puhtaasti 4–0. Tämän jälkeen Pelicans voitti KalPan 2–0, mutta seuraavassa ottelussa KalPa nollasi HPK:n peräti 7–0. Viimeisimmässä ottelussaan KalPa taipui kotikaukalossaan Ilvekselle lukemin 1–2.
KalPan pelaajista 17 on onnistunut avaamaan pistetilinsä tällä kaudella. Pistepörssin kolmen kärjessä keikkuvat Aleksi Klemetti tehoin 2+2=4, Jaakko Rissanen tehoin 1+3=4 ja Ville Ruotsalainen pistein 1+3=4. Eniten maaleja viidessä ottelussa on tehnyt kuitenkin hyökkääjä Konsta Kapanen, joka on kolmella maalillaan joukkueen sisäisen pistepörssin sijalla neljä.
KalPan alkukauden nollapelit ovat torjuneet maalivahdit Rasmus Korhonen ja Stefanos Lekkas. Yhden ottelun pelanneen Korhosen torjuntaprosentiksi on kirjattu 100,00%, kun taas yhdysvaltalaisvahti Lekkas on pelannut yhteensä neljä ottelua torjuntaprosentilla 90,91%.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat runkosarjassa neljä kertaa, joista KooKoo vei nimiinsä kolme. Neljän ottelun yhteismaalit kirjattiin KooKoon eduksi lukemin 15–9. Liigan superkauden ensimmäisessä kohtaamisessa sekä KooKoo että KalPa hakee voittoa ja samalla tärkeitä sarjapisteitä.
Otteluennakon tarjoaa Inkeroisten Rauta.