KooKoon syksy Kouvolan jäähallilla tarjoaa Liiga- ja CHL-kiekon lisäksi useita teemaotteluita ja tapahtumia. Katso syksyn teemapelien päivämäärät ja merkitse omat suosikkisi jo kalenteriin!
KooKoon kausi 2026–2027 tuo Kouvolan jäähallille jälleen monipuolisen kattauksen erilaisia teemaotteluita ja tapahtumia. Syksyn aikana kotiotteluiden yhteydessä vietetään tuttuja teemapäiviä, mutta mukana on myös uudenlaista ohjelmaa ja tunnelmaa.
Syksyn ensimmäistä teemapeliä vietetään perjantaina 18. syyskuuta, kun SaiPa saapuu Kouvolaan. Kauden toisessa Liigan runkosarjan kotiottelussa pelataan Roosa Nauha -teemalla. Heti seuraavalla viikolla, lauantaina 26. syyskuuta, vuorossa on koko perheelle suunnattu perhepeli, jossa KooKoo kohtaa Jukurit.
Lokakuun viimeinen kotiottelu osuu Halloween-lauantaille, joten KooKoo–HIFK-ottelussa 31. lokakuuta Kouvolan jäähallilla virittäydytään Halloween-tunnelmaan ja marraskuussa hypätään ajassa taaksepäin, kun perjantaina 20. marraskuuta KooKoo–Kärpät-ottelussa vietetään retro- ja ysäriteemaottelua.
Joulukuussa tapahtumia riittää aina joulun kynnykselle saakka. Lauantaina 5. joulukuuta KooKoo kohtaa Kiekko-Espoon Veteraanien perintö -teemaottelussa. Perjantaina 11. joulukuuta Kouvolan jäähalli muuntautuu konserttiareenaksi jo aiemmin julkaistun KooKoo LIVE!n merkeissä. Syksyn teemapelien kattauksen päättää lauantaina 19. joulukuuta pelattava KooKoo–Pelicans, jolloin vietetään pikkujoulupeliä.
KooKoon syksyn teemapelit ja tapahtumat
Pe 18.9. KooKoo–SaiPa
Roosa Nauha -peli
La 26.9. KooKoo–Jukurit
Perhepeli
La 31.10. KooKoo–HIFK
Halloween-teemaottelu
Pe 20.11. KooKoo–Kärpät
Retro- ja ysäriteemaottelu
La 5.12. KooKoo–Kiekko-Espoo
Veteraanien perintö -teemaottelu
Pe 11.12. KooKoo LIVE!
Konsertti
La 19.12. KooKoo–Pelicans
Pikkujoulupeli
Teemaotteluiden tarkemmista sisällöistä ja ohjelmasta kerrotaan lähempänä kutakin tapahtumaa. Merkitse kiinnostavimmat päivämäärät jo kalenteriin ja varmista paikkasi syksyn teemaotteluissa!