Liigan superkausi käynnistyy tiistaina 1.9.2026 klo 18.30 seitsemän ottelun kierroksella. KooKoo aloittaa kautensa vierasottelulla TPS:ää vastaan Turun Gatorade Centerillä.
KooKoo pelasi ennen Liiga-kauden alkua neljä harjoitusottelua, joista ensimmäinen päättyi voittoon ja kolme seuraavaa tappioon. Oranssimustien viimeinen kauteen valmistava ottelu pelattiin torstaina 27.8. kotona Kouvolan jäähallilla, josta käteen jäi 1–4-tappio HIFK:lle. Ottelu oli varsin tasainen, mutta helsinkiläiset käytti lopulta omat momentuminsa paremmin hyödyksi. Kotijoukkueen ainoasta maalista vastasi ylivoimalla Jiri Pärssinen. Harjoituskaudella KooKoon sisäisen pistepörssin kärkipaikka jaettiin kuuden pelaajan kesken. Ossi-Petteri Jaakola ja Veeti Miettinen viimeistelivät tehot 2+0, Jiri Pärssinen 1+1 sekä Axel Holmström, Miska Siikonen ja Vilmos Galló 0+2. Harjoituskaudella oranssimustista yhteensä 11 pelaajaa pääsivät tehopisteille.
Maalivahtien peluutus harjoituskaudella jakautui tasaisesti. Jasper Patrikainen torjui kahdessa ottelussa, kun taas viime kauden parhaana maalivahtina palkittu Eetu Randelin ja KooKoon oma kasvatti Samuel Heikkinen saivat kumpikin vastuuta yhden ottelun verran. Maalivahtiosastolle saadaan Liiga-kauden kynnyksellä myös väliaikaista vahvistusta, kun Niclas Westerholm, 29, liittyy KooKoon riveihin kahden viikon mittaisella sopimuksella sairastumisten vuoksi. Westerholm on välittömästi joukkueen käytettävissä ja mukana KooKoon toiminnassa 13.9.2026 asti.
TPS kuuden ottelun voittoputkessa kauden avausotteluun
Viime kaudella TPS taisteli playoffs-paikasta aina runkosarjan päätöskierrokselle asti, mutta viimeisen ottelun tappio jätti turkulaiset sijalle 13 ja päätti joukkueen kauden runkosarjaan. TPS:n alkavan kauden harjoitusottelut käynnistyivät perinteisellä Pitsiturnauksella Raumalla. Joukkue hävisi ensimmäisen ottelun Vaasan Sportille lukemin 2–0, mutta voitti turnauksen kaksi muuta ottelua. Pitsiturnauksen jälkeen vastaan asettui kotikaukalossa Rauman Lukko, joka kaatui numeroin 3–2. Tämän jälkeen joukkue matkusti Sveitsiin Bodensee Cupiin, jossa TPS voitti avausottelun Schwenninger Wild Wingsiä vastaan ja finaalissa kaatui HC Lugano. Viime viikon tiistaina 25.8. joukkue pelasi viimeisen harjoitusottelunsa toistamiseen Jokereita vastaan. Ottelu päättyi TPS:n 4–2-voittoon. TPS hävisi harjoituskauden avausottelunsa, mutta lähtee Liigan runkosarja-avaukseen kuuden pelin voittoputkessa.
Joona Ikonen oli kotijoukkueen harjoituskauden eniten pisteitä tehnyt pelaaja, kun seitsemään otteluun tehopisteitä kertyi 4+2. Ikonen saapui kesällä TPS:n riveihin Ruotsin Malmöstä. Viime kaudella KooKoossa pelannut ja tulevaksi kaudeksi TPS-paitaan siirtynyt Otto Paajanen saalisti neljään otteluun tehot 1+1. Kesällä TPS:n valmennusryhmä koki myös muutoksia, kun Kimmo Rintanen siirtyi Sveitsin Klotenista Turkuun.
TPS:n maalivahtien peluutus oli harjoitusotteluissa niin ikään tasaista. Turkulaisten maalivahdit alkavalla kaudelle ovat Eetu Mäkiniemi, Aatu Niittymäki, Markus Ruusu ja Noa Vali. Näistä Niittymäkeä lukuunottamatta kaikille maalivahdeille kertyi harjoitusotteluita alle. Viime kaudella eniten torjuntavastuuta kertyi kaksikolle Mäkiniemi/Vali.
TPS lähtee hakemaan runkosarjan avauksessa revanssia oranssimustista. Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa, joista KooKoo voitti kaikki.
Ottelu käynnistyy Turun Gatorade Centerissä tiistaina klo 18.30.