Stadilaiset olivat tylyjä vieraita viikon viimeisessä ottelussa, kun HIFK haki kauden ensimmäisen voiton KooKoosta Lumon Areenalla maalein 1–5 (0–0, 0–3, 1–2).
KooKoo palasi kotiyleisönsä eteen lauantai-illassa kolmen ottelun viikon viimeisessä kamppailussa, kun Lumon Areenalle vieraaksi saapui HIFK. Avauserä käynnistyi tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet pääsivät heti alkuun laukomaan muutamia kertoja kohti maalia. HIFK piti hieman enemmän kiekkoa hallussaan, mutta KooKoo onnistui luomaan enemmän yrityksiä hyökkäyspäässä. Ensimmäinen lupaava tilanne nähtiin hieman viiden peliminuutin jälkeen, kun Jimi Suomi laukoi kohti maalia ja irtokiekon ympärille syntyi ruuhkaa HIFK-maalin edustalla.
Ottelun ensimmäinen erikoistilanne nähtiin ajassa 8.10, kun HIFK sai kahden minuutin joukkuerangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä. Rangaistusta lähti kärsimään Panu Mieho. KooKoo sai ylivoimalla muutamia lupaavia tilanteita, mutta vierasjoukkue antoi hyvin painetta ja onnistui näin ollen selvittämään alivoimansa.
Erän edetessä peli aaltoili päästä päähän ilman pitkiä hyökkäysjaksoja. KooKoo rakensi hyvän maalipaikan hieman ennen erän viimeistä viisiminuuttista, kun Ville Meskanen tarjoili syötön Veeti Miettiselle, joka pääsi yrittämään avausmaalia hyvältä tontilta. HIFK sai puolestaan erän lopulla vaarallisen paikan, kun Jori Lehterä pääsi karkaamaan läpiajoon noin 18. peliminuutin kohdalla, mutta tämä mahdollisuus ei tuottanut tulosta. Myös KooKoo pääsi vielä aivan erän viimeisillä sekunneilla yrittämään avausosumaa, mutta kiekkoa ei saatu HIFK:n maalivahdin ohi, ja näin ollen tasainen avauserä päättyi maalittomissa lukemissa 0–0.
Toinen erä käynnistyi HIFK:n vahvalla alulla ja vieraat olivat lähellä avausmaalia jo noin kolmen peliminuutin jälkeen, kun Aron Kiviharjun laukaus kilahti tolppaan. Hetkeä myöhemmin HIFK onnistui kuitenkin rikkomaan maalihanat ajassa 25.13, kun Sebastian Repo vei vierasjoukkueen johtoon ja jatkoi samalla omaa maali- ja pisteputkeaan. Maalin jälkeen HIFK pystyi pitämään peliä pitkiä jaksoja KooKoon päädyssä ja laukoi aktiivisesti kohti maalia.
KooKoolle tarjoutui mahdollisuus kavennukseen ajassa 30.39, kun HIFK tuomittiin toistamiseen joukkuerangaistukseen liian monesta pelaajasta jäällä ja rangaistusta lähti kärsimään Jere Somervuori. Kotijoukkue sai ylivoimansa loppupuolella rakennettua muutamia tilanteita, mutta vieraat selvittivät alivoiman. HIFK puolestaan onnistui kasvattamaan johtoaan ajassa 33.34, kun Anttoni Uronen viimeisteli kiekon maaliin Iiro Pakarisen esityöstä. Tilannetta tarkasteltiin vielä videolta, kun tilanteessa maali siirtyi pois paikaltaan, mutta osuma hyväksyttiin ja lukemat muuttuivat 0–2:een.
Erän loppupuolella HIFK pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle Robert Rooban kampitusjäähyn myötä ja käytti tilaisuutensa tehokkaasti, kun Petr Kodytek viimeisteli ylivoimalla 0–3-osuman ajassa 38.51. Kun toista erää oli 19 sekuntia jäljellä, HIFK joutui ottelussa kolmannen kerran jäähylle, kun Aron Kiviharju sai Ossi-Petteri Jaakolan estämisestä KooKoon hyökkäystilanteessa kaksiminuuttisen. Kokonaisuudessaan toisessa erässä vierasjoukkue onnistui selkeästi kääntämään pelin edukseen ja siirtyi erätauolle kolmen maalin johtoasemassa.
KooKoo pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, jota jäi vielä reilusti pelattavaksi edellisen erän lopun jäähystä. Kotijoukkue sai ylivoiman aikana muutamia laukauksia kohti maalia, mutta HIFK pääsi useaan otteeseen väliin eikä kunnollista pyöritystä syntynyt. Vieraat selvisivät alivoimasta ja hetkeä myöhemmin Repo pääsi yrittämään illan toista osumaansa, mutta Eetu Randelin venyi torjuntaan.
Erän edetessä KooKoo sai useamman hyvän hyökkäyksen ja pystyi pitämään kiekkoa edellistä erää enemmän HIFK:n päädyssä, mutta kavennusmaali jäi uupumaan. Vierasjoukkue sen sijaan kasvatti johtoaan ajassa 49.22, kun Lassi Vanhatalo viimeisteli illan neljännen osuman HIFK:lle. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Sebastian Repo osui ottelussa toistamiseen ja vei vieraat vahvaan 0–5-johtoon ajassa 52.26.
KooKoo pääsi vielä aivan ottelun lopussa ylivoimalle, kun Repo tuomittiin kampituksesta jäähylle vain 26 sekuntia ennen päätössummeria. KooKoo onnistui hyödyntämään tilaisuutensa ja Ossi-Petteri Jaakola viimeisteli kavennusmaalin ajassa 59.51. Kolmannessa erässä KooKoo sai enemmän aikaa hyökkäyspäässä ja loi paikkoja, mutta tehokkuus jäi uupumaan ja pisteet lähtivät tällä kertaa vierasjoukkueen matkaan lukemin 1–5.
KooKoon osalta runkosarjaa on jäljellä enää kolmen ottelun verran. Viikon päästä viikonloppuna pelataan kotona ja vieraissa back-to-back -ottelut Jukureita vastaan, perjantaina kotona ja lauantaina vieraissa ja runkosarja päättyy tiistaina 17.3. Turussa TPS:n vieraana.