Kouvolan lauantai-illassa nähtiin laadukas ja viihdyttävä kauden kolmas kohtaaminen KooKoon ja Lukon välillä. Lukko oli voittanut ennen lauantai-iltaa neljä edellistä otteluaan, kun taas KooKoo saapui kotiyleisön eteen viiden ottelun voittoputkessa. Erikoistilanteet olivat isossa roolissa ja ottelu päättyi Lukon voittoon maalein 1–3 (1–0, 0–1, 0–2).
Lukko aloitti ottelun erinomaisesti. Se hallitsi peliä peräti 78 prosentin tehokkuudella ja loi totutusti paikkoja KooKoon alueelle. Lukko pääsi ottelun alussa heti ylivoimalle, kun Joona Riekkinen lähti kiinnipitämisesti rangaistusaitioon ajassa 2.29. Lukko ei kuitenkaan illan ensimmäisellä ylivoimallaan onnistunut. Erinomaisesti aikaisemmin viikolla kaksi ottelua pelannut Juha Jatkola jatkoi kuitenkin tuli kuumaa virettään ja pystyi nollaamaan Lukon hyvät paikat.
KooKoon sauma aukesi ajassa 10.28, kun kanadalaishyökkääjä Antoine Morand lähti rangaistusaitioon poikittaisesta mailasta. KooKoo loi erinomaisen paikan, kun paluun kokoonpanoon tehnyt Santeri Sulku pelasi kiekon vasemmalle laitaan tyhjään tilaan Robert Rooballe. Rooba ei paikasta erehtynyt ja löi kauden yhdeksännen maalinsa. Rooba jatkaa ensi viikkoon viiden ottelun pisteputkessa. Ville Meskanen sai maaliin myös syöttöpisteen.
Ylivoiman seurauksena KooKoo sai käännettyä pelin otetta itselleen ja vyörytti Lukon alueella peliä. Toinen ylivoimatilaisuus avautui ajassa 12.12, kun Pathrik Westerholm lähti kampituksesta istumaan. KooKoon illan toinen ylivoima ei kuitenkaan ollut yhtä laadukasta kuin ensimmäinen ja toinen maali jäi vielä odottamaan itseään. Lukko pystyi tappamaan illan toisen alivoimansa ja käänsi pelin otteen jälleen itselleen erän lopussa. Tasoitusmaalia Lukko ei kuitenkaan onnistunut tekemään ja erätauon viettoon lähdettiin KooKoon 1–0 –johdosta. Erä oli kaikkiaan hyvin kaksijakoinen. Lukko tuli peliin hyvin, mutta KooKoo sai kahden ylivoimansa ansioista momentumin itselleen ja meni myös ylivoimalla 1-0 johtoon.
KooKoo luisteli toiseen erään vahvasti. Ensimmäinen loisto paikka tuli heti erän alkuun, kun reilu minuutti oli toista erää pelattu. Veeti Miettinen rakensi loistopaikan keskustaan ja Ossi-Petteri Jaakola pääsi laukomaan hyvältä sektorilta. Kokenut 34-vuotias Lukko-vahti Joni Ortio, joka pelasi ensimmäisen pelin Lukkoon paluunsa jälkeen, pystyi kuitenkin nollamaan Jaakolan laukauksen.
KooKoo sai myös erän alkuun ylivoima tilaisuuden, kun Lukko otti joukkuerangaistuksen – liikaa pelaajia jäällä. Sijaiskärsijäksi rangaistusaitioon passitettiin Morand. KooKoo ei kuitenkaan kolmannella ylivoimallaan onnistunut ja Lukko piti lukemat 1–0:ssa.
Pelin kuva kääntyi kuitenkin kokonaan erään puolivälissä vierailijoiden päästessä kahdesti ylivoimalle. Ensin ajassa 26.07 Jesper Ahlroth lähti rangaistusaitioon huitomisesta. Lukko-hyökkääjä Jami Krannila pääsi puolittaiseen läpiajoon ja Ahlroth joutui tilanteessa rikkomaan Krannilaa. Lukon toinen ylivoima ei kuitenkaan tulosta tuottanut.
Lukon kohdalla kolmas ylivoimakerta toden sanoi: Vilmos Galló kampitti ajassa 29.44 Ponthus Westerholmia ja Lukko pääsi heti toistamiseen perätysten ylivoimalle toisessa erässä. Lopulta ajassa 30.24 Ruotsalaispuolustaja Jakob Stenqvist tykitti viivasta kiekkoa maalille ja laukaus painui lopulta Jatkolan selän taakse. Antti Saarela teki laukaukseen loistavan maskin maalinedustalla ja näin ollen Jatkola ei maalillaan nähnyt Stenqvistin erinomaista laukausta. Nuutti Viitasalo ja Saarela saalistivat tasoitusmaaliin syöttöpisteet.
Erän loppu oli joukkueiden välillä todellista hawaii-lätkää, eikä kumpikaan saanut pelin hallintaa itselleen. Kokonaiskuva oli kuitenkin kahden erän jälkeen se, että Lukko oli hallinnut peliä, mutta esimerkiksi laukaukset olivat joukkueiden välillä aikalailla tasan. Kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavista 1–1 –lukemista.
Ottelun kolmas erä oli Lukon hallintaa ja see saapui erään vahvasti. KooKoo-hyökkääjä Oskari Luoto otti rangaistuksen ajassa 48.45 huitomisesta ja vierailijat pääsivät illan neljännelle ylivoimalleen, josta he viimeistelivät myös ottelun voittamaalin. Kiekko pelattiin Mikael Ruohomaan kautta maalin kulmalle Saarelalle, joka jatkoi ykkösellä kiekon keskustaan Westerholmille. Westerholm laukoi kiekon suoraan syötöstä maalille ja laukaus yllättikin KooKoo-vahti Jatkolan. Maali oli Westerholmille kauden kymmenes ja Westerholm katkaisi samalla kahdeksan ottelun mittaisen maalittoman putkensa.
KooKoo pyrki vielä erän lopussa tulemaan tasoihin ja se hakikin tasoitusmaalia kuudella viittä vastaan. Tasoitus jäi kuitenkin näkemättä sillä vahvan ottelun pelannut Saarela upotti kauden 11. maalinsa tyhjiin ajassa 59.04. Lukko-puolustaja Niclas Almari sai maaliin syöttöpisteen.
Lopulta Lukko vei kauden kolmannen kohtaamisen nimiinsä maalein 1–3. Lukko jatkaa tulevaan viikkoon viiden ottelun voittoputkessa, kun taas KooKoo kärsi ensimmäisen tappionsa viiden voitokkaan ottelun jälkeen.
KooKoo julkisti ottelussa myös pelaajasopimuksen, kun se tiedotti ensimmäisen erän jälkimmäisellä mainoskatkolla Veeti Miettisen jatkosopimuksen kaudelle 2026–2027. Lue uutinen kokonaisuudessaan tästä!
KooKoo jatkaa pelejään heti ensi viikolla tiistaina, kun vastaan asettuu kotona Sumulaaksossa Vaasan Sport. Tiistain ottelu on samalla S-etupeli (S-etukortilla liput istumaan 20€ ja seisomaan 10€) ja eläkeläispeli, johon eläkeläiskortilla vapaalippu ennakkoon tiistaina KooKoon toimistolta tai ottelun ovilipunmyynnistä. Katso koko eläkeläisottelun ohjelma tästä!