Kalenteri on kääntynyt joulukuun puolelle ja Liiga-kausi lähestyy pikkuhiljaa jo puoliväliä.
KooKoo aloittaa joulukuun pelit Lahden Pelicansin vieraana keskiviikkona 3.12. KooKoo on kohdannut Pelicansin jo kahdesti aikaisemmin tällä kaudella ja KooKoo on vienyt molemmista voiton maalierolla 11–2. Kotiin Lumon Areenalle palataan jälleen itsenäisyyspäivän aattona perjantaina 5.12., kun vastaan saapuu Kiekko-Espoo. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Espoon Metro Areenalla päättyi KooKoon 2–3 -voittoon jatkoajalla. KooKoo lähtee tähän viikkoon sarjataulukon viidenneltä sijalta.
U20 SM-sarjan 13. sijalla olevalla KooKoo U20-joukkueella on tällä viikolla luvassa Kaakon Derbyn back-to-back -ottelut. Ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkona 3.12. Kouvolassa Lumon Areenalla ja torstaina 4.12. vuorostaan Lappeenrannan Kisapuistossa. KooKoo U20-joukkueen ottelutapahtumiin Lumon Areenalla on vapaa pääsy.
Positiiviset nostot viime viikolta:
KooKoon voittoputki tuli päätökseen viime perjantaina, kun Kärpät vei lopulta voiton voittomaalikilpailussa. Ottelussa KooKoo näytti hienoa loppuun asti pelaamista noustessaan kolmannen erän aikana 0–4 -tappiotilanteesta tasoihin 4–4:ään. Perjantaina kahdesti maalin teossa onnistunut Ville Meskanen ja molemmissa maaleissa syöttöpisteen ottanut Robert Rooba venyttivät samalla omat pisteputkensa nyt neljän ottelun mittaiseksi. KooKoo jatkaa samalla kuuden ottelun pisteputkessa.
Joukkueen poissaolot:
- Nousiainen 2–3 viikkoa
- Pärssinen 2–3 viikkoa
- Davidsson toistaiseksi
- Luoto toistaiseksi
Liiga-ottelut:
Ke 3.12. Pelicans–KooKoo klo 18.30, Wemasto Areena, Lahti
Pe 5.12. KooKoo–Kiekko-Espoo klo 18.30, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!
U20 SM-sarjan ottelut:
Ke 3.12. KooKoo U20–SaiPa U20 klo 17.00, Lumon Areena, Kouvola // VAPAA PÄÄSY
To 4.12. SaiPa U20–KooKoo U20 klo 17.00, Kisapuisto, Lappeenranta
KooKoo-sovellus:
Lataa KooKoon oma sovellus App Storesta tai Google Play Kaupasta, ja pysy ajantasalla uutisista ja uusimmista etukupongeista. Appin etukupongeilla saat mm. otteluissa pelipaita päällä ilmaisen kahvin.
Ottelutapahtuma:
Perjantaina 5.12. KooKoo–Kiekko-Espoo klo 18.30!
HUOM! Ottelutapahtuman aikana osa jäähallin lähialueen parkkipaikoista on suljettuna itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin takia. Lisätietoja järjestelyistä voit lukea Kouvolan Kaupungin uutisesta. KooKoo julkaisee myöhemmin myös oman tiedotteen koskien pysäköintijärjestelyitä koskien perjantain 5.12. ottelutapahtumaa.
Alakulman pre-game-buffet:
Tunti ennen ottelun alkua alakulmassa on tarjolla buffet peleihin saapuvalle kiekkoyleisölle. Buffetin hinta on 15 € aikuisilta ja yli 12-vuotiailta lapsilta. 0–11-vuotiailta buffetin hinta on 1 € per ikävuosi. Sisäänkäynti Grilli-Ravintola Alakulmaan tapahtuu C-ovelta suoraan jään tasoon. Buffettiin saapuakseen asiakkaalla on oltava ottelulippu tai kausikortti, mikä luetaan hallin sisäänkäynnin yhteydessä. Buffet on aina tarjolla tunti ennen ottelun alkua aina kiekon pudotukseen asti, minkä jälkeen Alakulma toimii normaalisti Grilli-Ravintolana ottelun aikana. Buffetin ruoka vaihtuu otteluittain ja ruoat julkaistaan aina KooKoon viikkoinfon yhteydessä. Myös grilliruokia saa koko ottelun ajan. Buffetin voi maksaa suoraan Alakulman kassalle. Ravintolassa on paikkoja 80 hengelle.
MENU: Tuoresalaatti (L, G), coleslaw (L, G), hillottu sipuli (L, G), nyhtöpossu (L, G), kalapuikot (L, G), paneeratut sipulirenkaat (L), kananugetit (L), paahdetut perunat (L, G)
Ilmainen kahvi pelipaidalla:
KooKoo tarjoaa ilmaisen kahvin pelipaita päällä KooKoo-sovelluksen käyttäjille! Kahvi tulee lunastaa pelipaidassa KooKoo-sovelluksesta löytyvällä kupongilla (työntekijä pyyhkäisee edun käytetyksi). Kuponki on kertakäyttöinen per ottelu. Jos sinulla ei vielä ole KooKoo-sovellusta, lataa se nyt puhelimesi sovelluskaupasta!
Happy 45′:
Häppärit Ratabaarissa ennen ottelun alkua koko kauden! Happy 45′ käynnistyy ovien avauduttua tunti ennen ottelun alkua klo 17.30 ja päättyy klo 18.15 (klo 17.00 alkavissa otteluissa klo 16.00–16.45). Tarjouksessa hanat ja miedot tölkit (0,33 l) 6 € ja vaihtuvat shotit 5 €.
Ennakkolöylyt:
Ratabaarissa Don Pepen haastattelussa aina noin 50 minuuttia ennen ottelun alkua vaihtuva vieras.
Tykkimäen Saunan Jälkilöylyt:
Ratabaarissa Don Pepen haastattelussa aina illan onnistunut pelaaja tai muutoin vaihtuva vieras.
Jälkipelit:
Jälkipelit juhlitaan tuttuun tapaan Irish Pub Old Tomissa noin 45 minuuttia ottelun päättymisen jälkeen! KooKoo–Kiekko-Espoo-ottelun jälkeen vieraana Tompassa on puolustaja Kalle Loponen!
* KooKoo pidättää oikeudet artikkelin muutoksiin.