ENNAKKO:

KooKoon vieraspainotteinen viikko huipentuu kotiareenalla Lahden Pelicansia vastaan

03.10.2025

KooKoon kolmen ottelun viikko ja neljän vierasottelun putki päättyy lauantaina kotikaukaloon, kun vastustajaksi Kouvolaan saadaan tällä kaudella ensimmäistä kertaa Pelicans.

Viime päivinä matkustelua on riittänyt. Viime viikon Oulu-Vaasa-kiertueen lisäksi oranssimustat vierailivat ensin keskiviikkona Helsingissä HIFK:n vieraana ja torstaina Raumalla Lukkoa vastaan. Helsingistä mukaan tarttui kaksi pistettä voittolaukauskilpailun päätteeksi, kun taas Raumalla Lukko ryösti koko potin. Nyt edessä on paluu Sumulaaksoon kotiyleisön eteen.

KooKoon alkukausi on ollut kaksijakoinen: onnistumisia on tullut erityisesti vieraskaukaloissa, mutta kotona joukkue hakee vielä tasaisuutta. Viime viikolla KooKoo nappasi kuitenkin kauden ensimmäisen kotivoiton TPS:ää vastaan, joten lauantaina on mahdollisuus jatkaa kotivoittojen tiellä.

Tämän viikon ensimmäinen koitos Helsingissä tarjosi draamaa loppuun asti. KooKoo oli kolmannen erän viimeisillä minuuteilla vielä HIFK:n takana, mutta ilman maalivahtia joukkue nousi tasoihin ja nappasi lopulta 3–4 vierasvoiton voittomaalikilpailussa. Torstaina Raumalla nähtiin täysin erilainen ilta: Lukko hallitsi ottelua vahvasti hyökkäyspäässään. KooKoo roikkui mukana kolmanteen erään asti, minkä jälkeen Lukko alkoi takoa maaleja ja luoda etumatkaa. Ottelu päättyi Lukon voittoon 3–1.

Helsingin trillerissä esiin nousi Manu Mäkelä (1+0=1), joka upotti voittolaukauskilpailun ratkaisevan osuman. Myös maalivahti Juha Jatkola on noussut tällä viikolla joukkueen avainpelaajaksi ja hän venyi tärkeisiin torjuntoihin niin HIFK:ta kuin Lukkoakin vastaan. Vaikka Raumalla hyökkäyspeli jäi piippuun, Jatkolan varma torjuntatyö piti joukkueen mukana viimeisille minuuteille asti.

KooKoo on kahminut kymmenestä pelaamastaan ottelusta kolme voittoa varsinaisella peliajalla ja sen lisäksi kaksi voittolaukauskilpailua on päättynyt KooKoon voittoon. Tappioita Kouvolan jengi on joutunut syksyn mittaan kärsimään viidesti.

Lahtelaisten alkukausi on ollut tahmea: ensimmäisten pirteiden otteiden jälkeen peli ajautui tappioputkeen, jossa maalinteko ja ylivoimapelaaminen tökkivät. Pelicans löysi vihdoin valoa vaikean jakson keskelle, kun joukkue käänsi tämän viikon ensimmäisen ottelun Kärppiä vastaan edukseen jatkoajalla ja sai kaivatun katkaisun tehottomuuden kierteeseen: kotijoukkue Kärpät hävisi niukasti vierailleen ottelun päättyessä Pelicansin hyväksi lukemin 2–3. Pelicans kohtaa kotikentällään Kuopiosta saapuvan KalPan vielä perjantai-iltana, ennen kuin matka käy Lahdesta kohti Kouvolaa ja lauantain kamppailua.

Lahtelaisjoukkue on voittanut yhdeksästä pelaamastaan ottelusta vain yhden varsinaisella peliajalla ja kaksi jatkoerässä. Loput Pelicansin pelaamista otteluista on päättynyt tappioon, neljästi varsinaisella peliajalla ja kahdesti jatkoerässä. Torstain Liiga-kierroksen jälkeen KooKoo on sarjataulukossa sijalla kahdeksan ja Pelicans sijalla 15. KooKoo on selvässä ennakkosuosikin asemassa lauantain ottelussa, siitäkin huolimatta, että perjantaina pelattava kierros saattaa vielä kiepauttaa sarjataulukkoa hieman uuteen uskoon.

Pelicansin alkukauden vaikeuksissa toivoa joukkueelleen on tuonut lähinnä maalivahti Patrik Bartošák, joka on pelannut seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 91,62 %. Myös Elias Vilén (1+7=8) on ollut esillä tehopisteillään ja kultakypärällään, mikä kertoo hänen merkityksestään joukkueen hyökkäyspelissä.

Pelicansin puolustuspelaaminen kuitenkin sakkaa, sillä joukkueen kärkipakki Mikko Kousa on sivussa loukkaantumisen vuoksi arviolta vähintään joulukuuhun asti, eikä joukkueen muilta, kokeneiltakaan puolustajilta ole nähty onnistumisia kuluneena syksynä. Täten Pelicansin heikko puolustuspelaaminen on lauantain ottelussa todennäköisesti se tekijä, josta KooKoo hyötyy eniten.

Viime kaudella KooKoo voitti Pelicansin runkosarjan neljässä keskinäisessä kohtaamisessa kolmesti, vaikka maaliero olikin KooKoon hyväksi vain 14–12. Kovaa vääntöä sarjapisteistä melko tasaisella maalierolla on luultavasti odotettavissa, kun KooKoo ja Pelicans kohtaavat toisensa lauantaina ensimmäistä kertaa runkosarjassa tällä kaudella.

KooKoon viikon viimeinen ottelu kamppaillaan Lumon Areenalla lauantaina klo 17 alkaen, tervetuloa!

OTTELUTAPAHTUMA:

Lauantaina KooKoo–Pelicans -ottelu alkaa klo 17.00, ovet avataan klo 16.00. VIP-ovi (A-alaovi) avautuu klo 15.30. Sisäänkäynti muille kuin VIP- ja noutolippuasiakkaille tapahtuu pääovilta ja B- ja C-ovilta. Huomioithan, että A-alaovi on VAIN VIP- ja noutolippuasiakkaita varten! Myös liikuntarajoitteisille sisäänpääsy A-alaovelta (hissi).

Alakulman pre-game-buffet:
Tunti ennen ottelun alkua alakulmassa on jatkossa tarjolla buffet peleihin saapuvalle kiekkoyleisölle – buffetissa on tarjolla tällä viikolla TexMex-pöytä! Buffetin hinta on 15 € aikuisilta ja yli 12-vuotiailta lapsilta. 0–11-vuotiailta buffetin hinta on 1 € per ikävuosi. Sisäänkäynti Grilli-Ravintola Alakulmaan tapahtuu C-ovelta suoraan jään tasoon. Buffettiin saapuakseen asiakkaalla on oltava ottelulippu tai kausikortti, mikä luetaan hallin sisäänkäynnin yhteydessä. Buffet on aina tarjolla tunti ennen ottelun alkua aina kiekon pudotukseen asti, minkä jälkeen Alakulma toimii normaalisti Grilli-Ravintolana ottelun aikana. Buffetin ruoka vaihtuu otteluittain ja ruoat julkaistaan aina KooKoon viikkoinfon yhteydessä. Myös grilliruokia saa koko ottelun ajan. Buffetin voi maksaa suoraan Alakulman kassalle. Ravintolassa on paikkoja 80 hengelle.

Ilmainen kahvi pelipaidalla:
KooKoo tarjoaa ilmaisen kahvin pelipaita päällä KooKoo-sovelluksen käyttäjille! Kahvi tulee lunastaa pelipaidassa KooKoo-sovelluksesta löytyvällä kupongilla (työntekijä pyyhkäisee edun käytetyksi). Kuponki on kertakäyttöinen per ottelu. Jos sinulla ei vielä ole KooKoo-sovellusta, lataa se nyt puhelimesi sovelluskaupasta!

Happy 45′:
Häppärit Ratabaarissa ennen ottelun alkua koko kauden! Happy 45′ käynnistyy ovien avauduttua tunti ennen ottelun alkua klo 17.30 ja päättyy klo 18.15 (klo 17.00 alkavissa otteluissa klo 16.00–16.45). Tarjouksessa hanat ja miedot tölkit (0,33 l) 6 € ja vaihtuvat shotit 5 €.

Ennakkolöylyt:
Ratabaarissa Don Pepen haastattelussa aina noin 50 minuuttia ennen ottelun alkua vaihtuva vieras.

Tykkimäen Saunan Jälkilöylyt:
Ratabaarissa Don Pepen haastattelussa aina illan onnistunut pelaaja tai muutoin vaihtuva vieras.

Jälkipelit:
Jälkipelit juhlitaan tuttuun tapaan Irish Pub Old Tomissa noin 45 minuuttia ottelun päättymisen jälkeen! KooKoo–Pelicans-ottelun jälkeen vieraana Tompassa on kapteeni Otto Paajanen.

JOUKKUEEN POISSAOLOT:

  • Ossi-Petteri Jaakola, neljä viikkoa
  • Samuel Valkeejärvi, 4–5 viikkoa
  • Jimi Suomi, tutkimukset kesken

LIIGA-OTTELUT:

La 4.10. KooKoo–Pelicans klo 17.00, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!

U20 SM-SARJAN OTTELUT:

Pe 3.10. KooKoo U20–Tappara U20 klo 17.00, Lumon Areena, Kouvola, VAPAA PÄÄSY
La 4.10. KooKoo U20–KalPa U20 klo 12.30, Lumon Areena, Kouvola, VAPAA PÄÄSY

* KooKoo pidättää oikeudet artikkelin muutoksiin.