RAPORTTI:

Kaakon valtikka ensimmäisenä Kouvolaan

12.09.2025

Viikonlopun tupla Kaakon Derby käynnistyi KooKoon osalta voitokkaasti, kun se kaatoi SaiPan ensimmäisessä kohtaamisessa Lappeenrannassa 2–4 (1–0, 1–1, 0–3).

KooKoon SaiPan perjantainen kohtaaminen oli kauden ensimmäinen, sillä kaksikko ei ollut kohdannut harjoitusottelukaudella.

Kisapuistossa illan ensimmäinen maali näki päivänvalon isäntien toimesta heti ottelun alussa, kun Samuli Niinisaari laittoi Emil Kuuslan poikittaissyötöstä kiekon rannelaukauksella KooKoon verkkoon B-pisteeltä ja räjäytti Kisapuiston jäähallin yleisön.

Ensimmäisessä erässä kamppailtiin tasaisen tappavaan tahtiin, eikä enempää osumia nähty, vaikka molemmilla joukkueilla oli toki omat paikkansa.

Toinen erä oli niin ikään todella tasainen. KooKoon illan ensimmäinen maali näki päivänvalon toisen kaksikymmenminuuttisen puolivälin jälkeen, kun SaiPa menetti kiekon laidassa vaihtopenkkien lähettyvillä ja Simo Heinonen kiihdytti 2–1-hyökkäykseen Radek Koblížekin kanssa. ”Kobli” laukoi lopulta suoraan poikittaispassista lähellä maalia ja tasoitti ottelun 1–1:een.

Vain minuutti myöhemmin Patrik Siikanen sooloili 2–1-osuman KooKoon maalivahti Juha Jatkolan selän taakse kesken KooKoon vaihdon.

Kolmanteen erään lähdettiin KooKoon kirivaihde mielessä ja erää oli ehtinyt vanheta vain reilut pari minuuttia, kun Kim Nousiaista yritettiin kampittaa ja puolustaja sai toimitettua kiekon kompuroiden Otto Paajaselle, joka jatkoi kiekon tarkasti toiselle maalitolpalle rientäneelle Robert Rooballe. Hienon kuvion päätteksi ”Robi” palautti kiekon vastakkaiselle tolpalle luistelleelle Ossi–Petteri Jaakolalle, joka rokotti tasalukemat 2–2 Kisapuiston mediakuutiolle.

Voittomaalintekijäksi viime kaudella sonnustautunut Marcus Davidsson jatkoi nyt siitä mihin viime kaudella jäi, sillä Davidsson pisti kumilätkän alivoimalla SaiPan tyhjäksi jääneeseen maaliin sen jälkeen, kun sputnikien veskari Gustavs Grigals tuli kiekkoa vastaan syöttäen sen suoraan oranssimustien hyökkääjän luistimiin. Davidsson nappasi kiekon tyylikkäästi matkaansa ja lukemat 2–3 reilu 10 minuuttia ennen ottelun loppua.

Tämän jälkeen ilta alkoi olla KooKoon hanskassa, vaikka SaiPa yrittikin tasoitusta vielä ilman maalivahtia. Loppukaneetin illalle viimeisteli Robert Rooba, joka luisteli päätyyn lauotun kiekon kiinni ja puttasi päätöslukemiksi tyhjiin 2–4.

Kauden ensimmäinen Kaakon Derby näin KooKoolle ja seuraavan kerran joukkueet kohtaavat jo lauantaina Lumon Areenalla, kun kiekko putoaa klo 17.00 back-to-backin toisessa osassa. Liput KooKoon kotiotteluun kookoo.tmtickets.fi!