JYPiä vastaan pelatut back-to-back -ottelut voivat tappion ja voiton – revanssihengessä.
Back-to-back-harjoitusottelut JYPiä vastaan käyntiin Suolahdessa
KooKoon ja JYPin väliset back-to-back-ottelut käynnistyivät torstaina Suolahdessa JYPin 5–0-kotivoitolla. KooKoon kokoonpanoa koristeli aivan uusi kapteenisto tämän kauden harjoitusotteluihin: Ari Gröndahl kantoi C-kirjainta ja varakapteeneina nähtiin Radek Koblížek ja Kalle Loponen. Myös nuoret Joose Inhala ja Eemil Savolainen nähtiin toistamiseen kokoonpanossa.
Ensimmäinen erä Äänekosken jäähallissa lähti käyntiin maalien osalta ajassa 5.45, kun JYPin kokenut puolustaja ja tälle kaudelle takaisin Suomeen palannut Sami Vatanen laukoi kotijoukkueen 1–0-johtoon.
Tämän jälkeen kotijoukkueen Valtteri Ojantakanen laukoi ylivoimalla kiekon maaliin ohi Eetu Randelinin reilun neljän minuutin peliajan jälkeen ensimmäisestä maalista. Maalin syöttäjiksi merkittiin Teemu Eronen ja Alexander True. Näin ollen lukemat olivat 2–0 erän puolivälin tienoilla.
JYP pääsi rokottamaan ensimmäiseen erään vielä kertaalleen. Tällä kertaa hurrikaaniryhmän kapteeni Jere Lassila onnistui maalinteossa. Kiekko teki KooKoon näkökulmasta harmillisen pompun ja tämän myötä lukemat vaihtuivat 3–0:aan.
Toinen erä oli rikkonainen. Erän aikana nähtiin peräti kuusi kahden minuutin jäähyä, joista neljä oli KooKoon rangaistuksia.
Ottelun seuraavat 20 minuuttia ei alkanut KooKoolle mieluisalla tavalla. Hyökkääjä Valtteri Ojantakanen iski kiekon maaliin vain kahden minuutin jälkeen. JYPin neljännen maalin syöttivät Mikko Perttu ja Miro Järvenpää.
Ajassa 34.46 kokenut JYP-hyökkääjä Juuso Puustinen johdatti kotijoukkueen ylivoimalla jo 5–0-johtoasemaan.
Kolmannessa erässä ei maaleja kummaltakaan joukkueelta nähnyt. KooKoolle avautui viimeisessä erässä peräti kolme ylivoimayritystä, mutta JYPin maalilla torjunut Otto Hannikainen piti luukut visusti kiinni.
Ottelu päättyi JYPin 5–0-voittoon. Joukkueet kohtaavat kuitenkin heti perjantaina Lumon Areenalla klo 18.30 back-to-back-harjoitusotteluiden toisessa ottelussa.
Revanssin makuinen voitto kotiyleisön edessä
KooKoo sai heti perjantaina revanssimahdollisuuden, kun harjoitusottelut jatkuivat kotiyleisön edessä – ensimmäistä kertaa kaudella 2025–2026.
KooKoo aloitti ottelun vahvasti, sillä verkko heilui ensimmäisen kerran jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Joonas Oden ja Veeti Miettinen kirmasivat karkuun ajassa 4.22 ja jälkimmäinen heistä pääsi viimeistelemään illan avausosuman Odenin esityöstä.
KooKoon toinen maali syntyi ajassa 25.52, kun Vilmos Galló porhalsi ohi kolmen hurrikaaniryhmän pelaajan ja ohitti terävällä laukauksellaan vielä maalivahti Oskari Salmisen. Gallón osumaan syöttöpiste Robert Rooballe.
KooKoon kolmas maali oli hieno näytös ylivoimalla. Puolustaja Jimi Suomi vapautti vauhtiin keskeltä Ossi-Petteri Jaakolan, joka purjehti keskeltä maalin takatolpalle ja löysi hienosti maalin toiselle puolelle luitelleen Oskari Luodon. Luodon veto oli tarkka ja lukemat Lumon Areenan mediakuutiolla jo 3–0.
Tässä vaiheessa oli jo selvää, että KooKoolla oli jäänyt jotain hampaankoloon torstain matsista ja vakuuttava pelaaminen jatkui.
Sekunti ottelun puolivälin jälkeen Ville Meskasen tykki puhui keskeltä ylämummo heilahtaen ja oranssimustat siirtyivät jo 4–0-johtoon. Meskasen maalin syöttäjänä oli Marcus Davidsson.
Kolmannen erän alussa ylivoimalla JYP siirtyi 4–1-johtoon Otto Mäkisen osumalla. JYP otti aikalisän ajassa 55.27, minkä jälkeen ryhmä kavensi itsensä lopussa vielä maalin päähän 4–2-osuma syntyi ilman maalivahtia Jere Lassilan kädestä ja vajaa minuutti ennen loppua 4–3:een vieraat toi Trent Bourque.
KooKoo piti kuitenkin johtonsa voitti perjantain kamppailun 4–3 (1–0, 3–0, 0–3).