PELAAJASOPIMUS:

Puolustaja Jiri Pärssinen sopimukseen KooKoon kanssa

02.04.2025

KooKoo on kiinnittänyt viime vuonna oranssimustissa kesäharjoittelujaksolla olleen puolustajan kaudelle 2025–2026.

Viime vuoden kesäryhmästä tuttu 22-vuotias puolustaja Jiri Pärssinen on tehnyt KooKoon kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Päättyneellä kaudella Pärssinen pelasi Mestiksessä Imatran Ketterässä 45 ottelua tehoin 2+19=21. Pärssinen nähtiin myös yhdessä KooKoo-paidassa yhdessä ottelussa joulukuussa 2024.

– Teimme Pärssisen kanssa vuosi sitten yhteisen suunnitelman ja siitä pidetään kiinni. Hän oli viime kesänä KooKoon harjoitusringissä ja sen jälkeen siirtyi vastuurooliin Mestikseen Imatran Ketterää. Nyt on suunnitelman kolmas vaihe alkamassa, eli paluu Liigaan KooKoo-paidassa, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kuvaa syntynyttä sopimusta.

Pärssinen on kolmen vuoden takainen U20 SM-sarjan MVP. Turkulaislähtöinen rightin pakki on urallaan pelannut Mestistä Ketterän lisäksi FPS:ssä ja Liigaa HPK:ssa kausilla 2022–2024.

– Jiri hahmottaa hyvin kenttää ja pystyy purkamaan painetta omassa päässä löytämällä syöttösuuntia. Ripaus kokemusta ja kovuutta, niin hänellä on hyvät eväät kasvaa luotettavaksi Liiga-pelaajaksi jo ensi kaudella.

Pärssinen pelaa KooKoossa numerolla 7.

SOPIMUKSET KAUDELLE 2025–2026:

Maalivahdit:
#34 Eetu Randelin, 2026 (2027)

Puolustajat:
#7 Jiri Pärssinen, 2026
#28 Jesper Ahlroth, 2026
#42 Jimi Suomi, 2026
#43 Kalle Loponen, 2026
#77 Ville Puhakka, 2026 (2027)

Hyökkääjät:
#13 Otto Paajanen, 2026
#15 Ossi-Petteri Jaakola, 2026
#18 Joonas Oden, 2026
#19 Simo Heinonen, 2026 (2027)
#20 Samuel Valkeejärvi, 2026
#22 Oskari Luoto, 2026
#24 Veeti Miettinen, 2026 (2027)
#27 Akseli Mäkinen, 2026
#29 Radek Koblizek, 2026 (CZE)
#55 Vilmos Galló, 2027 (HUN)
#58 Manu Mäkelä, 2026 (sis. tryout)
#71 Marcus Davidsson, 2026 (SWE)
#88 Robert Rooba, 2026 (EST)