Tervetuloa herkulliselle kotiruokalounaalle Lumon Areenalle tai Kauppakeskus Veturiin!

KooKoon vuoden viimeinen ottelu päättyi voitokkaasti Nokia Areenassa runsaslukuisten kannattajien edessä, kun kotijoukkue Ilves kaatui lukemin 0–4 (0–0, 0–3, 0–1). Maalivahti Oskari Setänen nollasi tamperelaiset 22 torjunnalla. 

KooKoon vuoden viimeinen ottelu pelataan Tampereen Ilveksen vieraana lauantai-iltana Nokia Arenalla. KooKoo matkustaa otteluun tappio niskassaan.

Torstai-illan kamppailu tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen päättyi kotijoukkue Jukureiden voittoon 6–4 (4–3, 0–0, 2–1). KooKoo sai ensimmäisen neljän minuutin aikana shokkihoitoa kolmen päästetyn maalin merkeissä, ja erässä nähtiin yhteensä seitsemän maalia. Tehokkain KooKoo-pelaaja ottelussa oli Ben Tardif kahdella maalillaan.

KooKoo jatkaa joulun välipäivien pelejä matkustamalla Mikkeliin testaamaan Jukurien virettä. Oranssimustat saapuvat otteluun tuore voitto takataskussaan, kun paikallisvastustaja SaiPa kaatui tapaninpäivänä voittolaukauskilpailussa. 

Tapaninpäivän Kaakon Derbyn ratkaisua saatiin odottaa aina voittolaukauskilpailuun asti, jossa kotijoukkue KooKoo nappasi kaksi pistettä lukemin 5–4 (1–1, 3–2, 0–1, 0–0, 1–0). Ottelun ratkaisijaksi kulminoitui jälleen kultakypärä Charle-Edouard D’Astous, joka keräsi varsinaisella peliajalla tehot 2+1 sekä ratkaisi ottelun voittolaukauskilpailussa.

Tervetuloa herkulliselle kotiruokalounaalle Lumon Areenalle tai Kauppakeskus Veturiin!

KooKoo palaa joulun jälkeen tositoimiin erityisellä ottelulla, kun SaiPa matkustaa huomenna Lumon Areenalle kauden neljättä Kaakon Derbyä varten. KooKoossa koeaikansa päättänyt ja jatkosopimuksen kauden loppuun sakka ansainnut Seth Barton ennakoi ottelua ja avaa joulutaukonsa ohjelmaa.

KooKoolla ja KooKoo U20-joukkueella oli kunnia olla mukana lahjoittamassa tavaraa Hope Ry:lle Foxrail Logisticsin ja K-Supermarket Valtarin kanssa.